Kuiva Hevonen - jälleennäkeminen!

37 vuoden jälkeen Kuivassa.

Nyt se on sitten tehty! Käynti Kuivassa Hevosessa on takana ja pää on pyörällä kaikesta nähdystä ja koetusta. Muistot sekoittuvat nykyisyyteen ja tunteetkin ovat vielä pinnalla. Olisi varmaan hyvä vähän aikaa sulatella ja sitten vasta palata asiaan, mutta kun ei malta..

Tämän käynnin aikatauluttaminen muistutti vanhasta tutusta Kuivasta. Jouduimme siirtämään sitä kovan tuulen vuoksi muutamalla päivällä, vaikka matka Vuosaaren rannasta ei ollut kovin pitkä. Edellisen käyntini saan ajoitettua omien veneideni mukaan vuoteen 1979, joten siitä on 37 vuotta!

Sitten matkaan, eikö pääse yhtään kovempaa..?

Oli pakko alkaa kuvien heti, kun saaren tutut muodot alkoivat hahmottua.

Majakan kärki mereltä

Kauppalaiturin puolta mereltä

Ajoimme kauppalaiturin editse ja näkyviin tuli tuttuja kallion muotoja. Laituri oli muuttunut puisesta kokonaan betoniseksi. Pois oli lankkukansi ja sen alla olevat viistot rautaiset tukipalkit. Autonrenkaat roikkuivat tutulla tavalla ulkoreunassa, mutta tuskin enää olivat samat renkaat kuin silloin. Puut olivat kasvaneet kovasti ja yleisnäkymä näytti paljon tukkoisemmalta. Mökit olivat muuttuneet huviloiksi tai sanoisinko jopa taloiksi. Alkoi pelottaa tavoitanko enää sitä minun entistä Kuivaani.

Kuiva Hevonen, kauppalaituri

Nousimme tuttua kallioista polkua ylös. Koko ajan vilkuilin ympärilleni löytäisinkö yhtään tutun näköistä mökkiä. Ei näyttänyt olevan enää. Samoilla paikoilla oli uudempia ja minulle ihan vieraita. Mutta tämän mökin tunsin Tullin lähettämästä kuvasta.

Mökki nro 48

Mökin takaa löytyi tynnyri, jossa on kuulemma poltettu Tullin vanhan mökin purkujätteet. Eli voisin sanoa löytäneeni edes jotain siitä "minun mökistäni".

Tullin vanha mökki

Lähdimme kiertämään saarta vastapäivään. Ensin siis kohden majakan kärkeä ja hetken kuluttua alas oikealle. Sieltä löytyi tuttu kivikkoranta. Rakkolevän tuoksu tuntui nenään kuin silloin ennen. Rakkolevää siis on taas meressä! Mielestäni se oli joitakin aikoja sitten vielä kadoksissa veden likaisuuden vuoksi. Nyt merivesi näytti yllättävän puhtaalta.

Kävelin pyöreiden veden hiomien kivien päällä ja vaivuin taas ajatuksiini. Kuuntelin niiden tuttua ääntä kengänpohjien alla. Kuvittelin miltä ne tuntuisivat paljaan jalkapohjan alla. Pyöreitä, sileitä, lämpimiä..

Kumarruin ottamaan taskuuni yhden pienen pyöreän kiven. Näin sain muistoksi pienen palasen Kuivaa työpöydälleni! Tässä se nytkin on, kirjoittaessani tätä, heti näppäimistön yläpuolella.

Rakkolevää, kiviä, kalliomuotoja..

Sitten alkoikin saaren kärjessä pilkottaa valkoinen majakan "hattu". Lähemmäksi päästyäni totesin majakan olevan ihan entisensä. Muistankohan väärin, että se olisi ollut joskus muinoin kaasukäyttöinen? Nyt ei kaasupullojen kaappia näkynyt majakan juurella. Läpsäytin kämmenellä majakan kylkeen ja sanoin: "Moi, muistatkos vielä?" Majakka ei virkkanut mitään. Sitä tosiaan sanotaan majakaksi, vaikka se on oikeasti merenkulun termein loisto.

Kuiva Hevonen, majakka

Meren saaresta tekee meren saaren aaltojen sileiksi hiomat kivet ja kalliot. Ne eivät muutu vuosien saatossa miksikään ellei ihminen niitä räjäyttele itsensä tai rakennelmiensa tieltä.

Kiven muna

Vai hiookohan se merivesi sittenkään niitä kiviä? Mitä jos isot kivet munivat ne pienemmät kivet..?

Olisin voinut jäädä tuntikausiksi katselemaan veden liikettä - ylös, alas, ylös, alas - miten rauhoittavaa!

Jääkausi on raahannut jotain raskasta tässä pitkin rantakalliota. Pehmeämpi kiviaines on hankautunut pois ja on syntynyt "kilparata". Sillä nimellä se kulki jo silloin minun aikanani.

Kuiva Hevonen, "kilparata"

Näitä kiviä pitkin tuli paljain jaloin monta kertaa hypeltyä. Laguunista majakalle ja majakalta laguuniin.

Laguunin kivikkoa

Odotin kärsimättömänä näkeväni millainen laguuni nykyään olisi. En luullut sen kivien tietenkään miksikään muuttuneen mutta arvelin näkeväni siellä hienoja laitureita ja poijurivistöjä. Ehkä kovasti suurentuneet ja nykyaikaistuneet mökit saivat odottamaan jotain mullistavaa.

Aikalailla samalta laguunissa näytti. Tilaa oli runsaasti, koska oli arkipäivä ja koulutkin olivat jo alkaneet. Viikonloppuna täällä näyttäisi varmaan toiselta.

Kuiva Hevonen, laguuni

Tässä ei tehdäkään venerataa mistää riu'uista. Puhelinpylväistä syntyy pätevän tuntuinen venerata. Tarpeeksi pitkäkin, että saa veneen kunnolla ylös vedestä.

Venerata vm. 2016

Enimmäkseen tällaisesta tavarasta minä muistan ratoja silloin aikoinaan kyhätyn. Tämä kasa oli laguunissa puiden juurella.

Veneratatarvikkeita silloin ennen

Muistin yhtäkkiä laguunin korkean kallion päälle tai sivulle kaiverretun kalliokaiverruksen. Olen varma, että olen sen itse silloin nuorena nähnyt. Se on kertomuksen mukaan kaiverrettu jäälle pudonneen lentokoneen muistoksi. Jostain tulee mieleen vuosiluku 1912, mutta tästä en ole varma. Tekstissä on siis lukenut "Thais", joka oli lentokoneen nimi ja vuosiluku. Ehkä siis "Thais 1912". Mitään ei löytynyt, vaikka kuinka kalliota tihrustin ja kädellä sivelin. Kertokaa, jos joku teistä on tietoinen tällaisesta kaiverruksesta, etten luule höperehtiväni omiani.

Kalliokaiverrus?

Laguunin korkean kallion päältä sain pidemmällä objektiivilla kuvan kaukana siintävästä inkkarikalliosta. Sinne me siskon kanssa silloin kumiveneilimme. Eikös olekin kuin ilmetty intiaani päivälevolla!

"Inkkarikalliot"

Palasimme mökille kierrokseltamme ja joimme kahvit mökin terassilla. Isäntäni Mikko otti puheeksi vanhan vihon, jonka hän oli mökistä löytänyt. Lehteilin huonokuntoista vihkoa, kunnes näkyviin tuli isäni merkintöjä! Tiedän isäni vaiheista, että nämä olivat hänen viimeisimpiä käyntejään saaressa..

Olimme jo lähtemässä pois, kun vielä tuli ajatus kurkata saaren toista päätä edes jonkin verran. Se pää on aina ollut itselleni vieraampi. Siellä ei ollut meidän tuttujamme eikä sinne oikein muutenkaan ollut mitään asiaa. Toisin kuin majakan kärki, jossa tuli käytyä vähän väliä.

Kuljimme rantaa pitkin kunnes eteen tuli veneen kiinnitysköysi, joka esti meitä jatkamasta kävelyä ihan vesirajaa pitkin. Jouduimme lähelle yhtä rannassa olevaa mökkiä, jonka edessä seisoi vanhahko mies katsellen meitä. Tervehdimme ja vaihdoimme jonkun sanan hänen kanssaan. Kysäisin onko hän ollut kauankin saaressa. 70 vuotta mies vastasi!

Mies tuli luoksemme, istuuduimme pöytäryhmän ääreen ja mies alkoi kertoa tarinoitaan. Hän oli soutanut isänsä kanssa saareen enimmäisen kerran vuonna 1946! Sitten sanoin kenen poika olin. Paljastui, että mies oli ollut isäni työkavereita jo vuodesta 1952 ja tunsi isäni ja Tullin mökin touhut erittäin hyvin. Uskomatonta!

Kauko Elmroos, 77v

Jotenkin sattui sydämeen, kun mies sanoi olevansa saaressa yksinäinen: "Ei täällä ole enää ketään niitä vanhoja". Terveyttä sinulle, jotta voit vielä kauan nauttia saaresta ja mökistäsi "Kake!"

Ajelutit kerran minua ja isääni hienolla mahonkifiskarillasi. Se oli aina mökkisi edustalla ja ihailimme sen hyvinhoidettuja kiiltäviä kylkiä. Kun kerroin tämän, hän sanoi: " Ai, Jennyllä? Tulkaapas tänne, niin näytän jotain.."

Hän vei meidät pihavarastoonsa. Siellä oli kuvat kaikista hänen veneistään. Jos oikein muistan, kertoi niitä olleen 36 kpl! Tämä mies ainakin rakastaa merta, veneitä ja veneilyä.

Jenny ja kumppanit

Otin kuvan salamalla pimeän pihavaraston oviaukosta sisään ja toivoin parasta. Aurinkolasitkin olivat päässäni. Jenny on tässä kuvassa vasemmanpuoleisimman pystyrivin toiseksi alin, kaapin kulman kohdalla.

Tästä kirjoituksesta tuli kovin kuvavoittoinen muttei kai haitanne. Ehkä ajan kanssa saan sulateltua tätä kokemusta ja syntyy vielä joitakin uusia kirjoituksia. Minulle käynti oli ainakin ikimuistettava.

Lopuksi haluan lausua Mikolle kiitokset. Ilman häntä en olisi päässyt Kuivassa käymään. Siis, kiitos Mikko vieraanvaraisuudestasi, kuljetuksesta saareen, (takaisin ei olisi ollut niin väliksi!), kärsivällisyydestäsi minun muistellessa koko ajan menneitä ja anteeksi, kun olen puhunut mökistänne Tullin uutena mökkinä. Se on teidän mökkinne. Nauttikaa siitä ja olostanne hienossa saaressa!