Risukeitinrallia teoriassa ja käytännössä

Kahden erimallisen risukeittimen tekoa ja testausta.

Joitakin vuosia sitten törmäsin termiin risukeitin. En silloin paljoakaan asiaan perehtynyt ja ajattelin, ettei sellaiset ole minua varten - onhan minulla vanha sprii-Trangiani, joka on palvellut vuosikymmeniä ja palvelee edelleen.

Unohduin katselemaan nettivideota, jossa polteltiin pieniä oksanpätkiä purkkimaisessa keittimessä. Homma tuntui mukavalta katsella ja etsiskelin lisää videoita ja ohjeita sellaisista keittimistä.

Hyviä hakusanoja olivat "risukeitin" ja Lontoon murteeksi "hobo stove" tai "ikea hobo stove", jolla aukeni varsinainen tietopankki. Hieman erilaisia ratkaisuja löytyy lisäämällä edellisiin hakusana "woodgas".

Hobo on kulkuri, pultsari, joka viekin ajatuksen perimmäisille juurille. Ideana on valmistaa saatavilla olevista tarpeista (tilapäis)keitin, jolla voi tehdä sapuskansa käyttäen polttoaineena maasta löytyviä risuja. Käyttökelpoisia ovat erikokoiset säilykepurkit, joihin tökitään puukolla ilmareikiä. Kun keitin on mennyt huonoon kuntoon, tehdään uusi, eikä surra turhia!

Vähän tällä ajatuksella tehtyjä näkyikin netissä aika paljon. Siis varsinaisia Tee Se Itse (Do It Yourself) -virityksiä. Näiden vastakohta on tietysti kaupoista ostettavat valmiit keittimet, niihin sopivine kattilasarjoineen ja kantopusseineen. Hintaakin tällaisilla on ihan kiitettävästi, ainakin liikaa "kulkureille".

Sivuutan "woodgas" eli puukaasuperiaatteella toimivat kaksoisrakenteet lyhyellä maininnalla. Ne ovat tehokkaampia kuin tavalliset keittimet, mutta niihin ei voi tehdä kylkiaukkoja puiden lisäämiseksi. Tällä on merkitystä, kun keittoastia on keittimen päällä. Tyypillinen tällainen on Wild Woodgas Stove MK II. Maitohinkkiä muistuttavassa Kelly Kettle'ssä taas vesi laitetaan pullon vaipan sisään. Etsiskelkää muualta lisää tietoa, jos tämä woodgas-tyyppi tuntuu kiinnostavan.


PURKKIMALLI

Yksinkertaisimmillaan risukeittimen saa tehtyä Ikean aterinkuivaimesta. Ruostumattomasta teräksestä valmistettuja valmiiksi reiällisiä purkkeja on kahta kokoa, korkeampaa ja matalampaa. Hinnat näyttävät tällä hetkellä olevan 3,99 ja 5,99. Matalampi näyttäisi olevan suositumpi. Alle jonkun sortin jalat ja purkin yläreunaan ehkä kannattimet kattilalle. Reunaan lovettuihin koloihin tai sivureikiin laitetut telttatikut ajavat sen asian. Siinä se!

Olisi mukava tietää, ostetaanko näitä Ikean aterinkuivaimia enemmän sen varsinaiseen käyttötarkoitukseen vai risukeittimiksi. Videoista päätellen niitä käytetään retkeilypiireissä ympäri maailmaa!

Minä löysin paikallisesta Hong Kongista vastaavan aterinkuivaimen (6,99) ja vielä sen päälle sopivan teräksisen mittakupin (4,99). Jaloiksi löytyi irtopultteja, jotka maksoivat muttereineen ja aluslevyineen huimat 0,32! Pelkän keittimen hinnaksi tuli siis 7,31.

Sitten puuhaamaan..

Risukeittimen jalat

Ensin hahmottelin sopivaa kokoa ja paikkaa uunin suuaukolle. Rajasin sen teipillä, mikä oli turhaa ja vähän huonokin idea. Parempi olisi ollut käyttää tussia, johon pian siirryinkin. Käyttämäni muoviteippi hitsautui nimittäin tiukasti metalliin rälläkän kuumuudessa ja syntyi turhaa ja työlästä jälkien siistimistä.

Tässä olen jo kiinnittänyt jaloiksi tulevat kupukantaiset pultit. Jouduin suurentamaan pohjan valumareikiä pulteille sopiviksi. Muutenkin kannattaa hyödyntää valmiita reikiä mahdollisimman paljon, koska ruostumattomaan teräkseen vähänkään suurempien reikien tekeminen on työlästä kotikonstein. Tässä Honkkarin purkissa pohjareiät ovat pienempiä kuin Ikealaisessa, mikä minusta on hyvä juttu. Ilma kulkee mutta kekäleet pysyy paremmin purkissa.

Risukeittimen suuaukko

Tämän niksin näin joltain videolta. Pyöreän purkin saa pysymään paikallaan, kun laittaa sen sisään puupalikan ja painaa palikalla purkin tiukasti alustaa vasten. No joo, onhan tietysti joillain hienoja ruuvi- tai höyläpenkkejäkin..

Tässä vaiheessa muistutan suojalaseista ja käsineistä. Siruja lentää ja sormet on vaarassa kuumissa osissa. Viilaakin on mukavampi käyttää hanskat kädessä. Enkä muuten rälläköinyt parketilla vaan pihaterassilla!

Hong Kong aterinkuivain-keitin

Aihio alkaa näyttää varsin valmiilta jo tässä vaiheessa. Seisoo napakasti ja haluaa jo ulos luontoon mutta on mielestäni vielä kesken.

Hong Kong aterinkuivain ja mittamuki

Halusin mahdollisuuden pudotella tikkuja myös yläkautta pesään enkä työntää niitä pelkästään suuaukosta. Suuaukko alhaalla on tarpeellinen ainakin sytytysvaiheessa. On kätevämpää sytyttää sivultapäin kuin kurkotella alas pohjaa kohden. Tässä lisäämäni yläreunan aukot ja mukiakin sovittelin jo keittimen päälle. Yläreunan aukot ovat lisäksi siksi mielestäni tarpeen, että tuli pääsee nuolemaan ihan keittoastian pohjaa eikä poistu liian aikaisin ulos.

Uuninluukkua ei kannata sijoittaa liian alas. On hyvä jättää sopivan korkuinen kynnys, jottei tuhkat ja kekäleet valahda hallitsemattomasti ulos. Joku sanoi polttavansa pellettejä.. Siitä ajatus lähti kohti muitakin polttoaineita..

DIY Hobo Stove Model H Multifuel

Se vanha Trangiani ja sen spriipoltin! Parilla telttatikulla keitin muuttuu myös spriikeittimeksi. Risukeitin TSI malli H (eli HongKong, malli I olisi tietysti Ikea..)


LEVYMALLI

Sitten ihan erinäköiseen keittimeen, joita myös näkyi rakenneltavan. Ne koottiin toisiinsa kiinnittyvistä levyistä, mikä on kätevää kuljetuksen kannalta. Pyöreä keitinhän vie aina oman tilansa repussa, vaikka sen sisään ja päälle saa ehkä sujauteltua sopivan kokoisia keittoastioita.

Pakkohan sellainenkin oli kyhätä, varsinkin kun nurkista löytyi sopivia rosterilevyn palasia.

Nyt lähdettiin liikkeelle pelkistä peltilevyistä, joten pienoinen suunnittelu oli paikallaan. Onhan lisäksi hyvin suunniteltu puoliksi tehty. Tein paperista mallin, joka olikin hyvä keksintö. Sen reunoihin syntyi matkan varrella yksi jos toinenkin merkintä.

Paperin avulla sain piirrettyä tussilla peltiin leikkuulinjat. Suunnittelin ne sellaisiksi, että pääsin mahdollisimman helpolla. Sitten vain leikkaamaan..

Jälki ei ole laserleikkurin vertaista mutta risukeittimeksi ihan kelvollista. Sivujen leveydeksi päätin laittaa levynpalasten leveyden, joka oli muutaman millin yli 20 cm. En halunnut leikellä yhtään ylimääräistä senttiä, niin työlästä ja äänekästä touhu terassilla oli.

Kuvassa näkyy jo purkkimallin yhteydessä mainitut yläkolot, uuniaukko, pohjalevy ja päälle ristiin tulevat poikittaisosat. Ne mahdollistavat pienempien keittoastioiden käytön, onhan keittimen mitat tavallista suuremmat. Pohjalevyn korvakkeille tein viillot sivuseiniin ja pohja istuu paikalleen ihan hyvin näinkin.

Risukeitin koottuna

Ihan oma lukunsa oli sivujen kiinnitys toisiinsa. Valmiissa keittimissä näkee hienoja toistensa lomaan solahtavia siivekkeitä ja koloja. Minä en edes yrittänyt saada sellaisia rälläkällä aikaiseksi. Sitten hoksasin kokeilla saranoita. Juuri ja juuri sain pop-niittiterällä reiät levyihin. Tarkkana piti olla saranoiden aukeamissuunnan ja reikien kohdistamisen kanssa, jotta nurkista tulisi riittävän tiiviit mutta kuitenkin kiinnitaittuvat. Saranat kiinnitin siis pop-niiteillä. Neljännen nurkan kiinnitin toistaiseksi yksinkertaisesti rautalangalla.

Risukeitin pakattuna

Tässä levymallin keitin kuljetusasennossa. Paketin koko on reilut 20cm x 20cm ja painoa n. 1,5kg.


JATKOSUUNNITELMAT

Purkkimalliin on ehkä keksittävä joku palamaton aluslevy. Aina ei löydy kalliota keittimen alle. Samalla se luo tasaisen ja vakaamman alustan keittimen pulttijaloille. Ehkä myös paistinpannulle tai isommalle kattilalle tarvitaan jotkut kannattimet. Joku tuulisuojaratkaisukin voi olla tarpeen, koska sivuseinien reiät ovat melko isot.

Levymalli ei kaipaa tuulisuojaa, siltä ainakin nyt tuntuu. Pikemminkin päinvastoin. Pohja ja seinät ovat umpinaiset. Palon vaatima ilma tulee suuluukusta ja pohjan raoista. Ehkä ilmareikiä tarvitaan lisää pohjaan tai sivuihin. Tämän aika näyttää, kunhan kokemusta kertyy enemmän. Siitä viimeisen nurkan rautalankavirityksestäkin pitää jossain vaiheessa päästä eroon ja kehitellä ehkä joku helppokäyttöinen siipiruuviratkaisu. Spriipolttimen saisi helposti mittaamalla telttatikuille sopivalle kohdalle reikien paikat ja tekemällä ne, vähitellen poranterää suurentamalla, jos ei muuten onnistu.

Kyllä kai sellainen Ikea-purkkikin pitää jossain vaiheessa rakentaa. Eihän mies nyt parilla keittimellä pärjää! Ja etsiskellä lisää pieniä teräksisiä keittoastioita. Onneksi kesäkuussa pidetään taas Riihimäen erämessut, joilla voi tällä (teko)syyllä taas vierailla.


KOEPOLTTO

Koepoltolle ei olisi voinut olla parempaa paikkaa eikä säätä. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, kun suuntasin kohti tuttua Leivonmäkeä. Rutalahden rantaa jäätä pitkin aikani käveltyäni, pystyttelin keittimet rannan kivikkoon. Ranta oli täynnä lepän oksaa ja risua, joten polttoaine ei ainakaan loppunut kesken.

Purkkimalli toimi odotetusti vaikken sillä mitään ruokaa valmistanutkaan. Uskon tämän pääsevän vielä useita kertoja retkilleni. Se saattaa syrjäyttää jopa Trangian, koska se toimii tarvittaessa myös spriillä. Painoakin on mielestäni kohtuulliset 400g.

Levymalli on painavampi kuin Trangia, jonka painossa on mukana kattilasarja ja kahvipannu. Levymalli ei pääse pitkille matkoille, mutta päiväretkillä ja muilla lyhytreissuilla, joissa paino ei ole ratkaisevaa, se on hyvä nuotion korvike. Suuren kokonsa vuoksi siinä voi polttaa vähän isompiakin kalikoita ja kuten kuvasta näkyy, makkarankin paisto onnistuu.

Tähän vielä kuva levymallin tiskauksesta. Se on lumipesun kestävä!

Rutajärvi ja risukeitin

Loppuun tehtävä. Etsi kuvasta risukeitin!

Lintuniemi

Koska olin Leivonmäellä, kävelin Lintuniemen puolikodalle tarkoituksenani maksaa puuvelkani. Sen jäin marraskuussa 2013. Puuvelka jäi vielä voimaan, koska sahanterä oli poikki. Jospa yritetään joku toinen kerta. Minä nimittäin olen sanani mittainen mies!

Tervan tuoksua

Vanhojen retkisuksien kunnostus - osa 2, pohjat

Viime kirjoituksessani kiinnitin Tegnäs Epok -siteet. Nyt kerron miten kunnostin vanhojen perintösuksieni pohjat. Kyseessä on Järvisen hickory-pohjaiset retkisukset. Tältä puolelta mielestäni aika upeat, vai mitä?

Järvisen retkisukset

Pohjissa oli paikka paikoin selviä naarmuja ja muutama syvempikin painauma. Sukset ovat saaneet maistaa pääkaupunkiseudun lähiömetsien kuluneita ja jäisiä latuja. En muista näilla suksilla monia kertoja erämaissa käydyn. Toisaalta enhän minä toki poikasena aina isäni hiihtovarusteiden pakkuuta tullut seuranneeksi.

Vanhoja voidekerroksia oli runsaasti ja niiden alta pilkotti mustaa. Suksia oli joskus myös tervailtu. Siitä kieli myös päälypuolella ja varsinkin sivuilla näkyvät tervan valumajäljet.

Aloitin puhdistamalla pohjat liuottimilla ja räteillä voimakkaasti hankaamalla. Paksuimmat kohdat raaputin siklillä puhtaaksi. Jatkoin kunnes pohjista ei enää irronnut mitään. Sitten vetelin terävällä siklin reunalla pohjat vielä päästä päähän ja käytin välillä hienoa hiekkapaperiakin. Pohjien väri muuttui vaaleammaksi ja monet naarmut tasoittuivat pois näkyvistä. Syvimmät jäivät, enkä niille voinut mitään.

Etsin tietoa suksien tervauksesta ja luin nettikeskusteluja. Ennenhän tervaus on varmaan ollut jokamiehen puuhaa mutta lienee nykyään aika harvinaista. Kuten siteidenkin kohdalla niin nytkin mielipiteitä oli ristiin rastiin; käytä sälepohjatervaa - älä käytä, ohenna - älä ohenna jne. Vanhat tervaajamestarit loistivat poissaolollaan nettikeskusteluista, ymmärrettävästi!

Ylösen suksitehtaan puusuksi-info sanoi:

"Puusukset ovat huolettomat eikä niitä tarvitse välttämättä voidella. Riittää, että sukset on hyvin tervattu, eli puupintaa ei ole näkyvissä suksen pohjassa. Suksien luistoa voidaan myös parantaa lisäämällä parafiinia tai kynttilän steariinia suksen luisto-osaan. On mahdollista käyttää myös luisto- ja pitovoiteita."

Tässä oli yksi tieto, joka oli minua askarruttanut. Pitääkö voidella vai riittääkö pelkkä terva. Uskoisin, että entisaikoina ei ole paljoa muuta käytetty kuin tervaa, korkeintaan kynttilää tms lisäluistoksi. Minä ajattelin saavani tällä tervauksella suksenpohjiini ns. pohjavoidekerroksen, jonka päälle laittaisin sitten mitä laittaisin. Näissä aatoksissa ryhdyin tuumasta toimeen..

Sitten oli löydettävä se itse terva! Kaupoissa oli monenlaista tervatuotetta: yleistervaa, venetervaa, tervaa jopa suihkepulloissa. Halusin löytää ohentamatonta, "oikeaa", "pelkkää" tervaa. Jossain vilahti nimi Puijon Terva. Sellaista vähittäismyytävää tuotetta en kuitenkaan mistään löytänyt. Sitten löytyi ruotsalainen Tegsnäs hautaterva, joka on tarkoitettu paahdettavaksi suksen pohjiin. Taas näköjään Tegnäs!

Tegnäs terva

Eräällä kyläreissullani Kuopioon muistin tuon tervan ja sen yhden paikallisen jälleenmyyjän siellä. Katosin hetkeksi kaupungille asioilleni ja piipahdin erä- ja kalastustarvikeliikkeeseen lähellä Kuopion toria, liike oli muistaakseni Maken pyydys. Se oli sananmukaisesti kattoa myöten täynnä tavaraa ja ongenvapoja väistellen mahduin peremmälle. Selitin asiani ja vanhahko miesmyyjä kumartui lattian rajaan ja nosti tervapullon hetkessä tiskille. Tuntui siltä, että niitä meni kaupaksi joka päivä, niin hänen kätensä ulottuvilla ne olivat. Tai sitten mies vain tunsi liikkeensä tavarapaljouden läpikotaisin, ammattitaitoa sekin!

Tässä käyttämäni tarvikkeet ja suksien pohjat voiteiden poiston ja kevyen hionnan jälkeen.

En ohentanut tervaa yhtään, näinhän olin aikonutkin. Lisäksi en ollut varma millaista tärpättiä tai ohennetta olisi ollut paras käyttää. Se oli suurinpiirtein paksun siirapin oloista ja valui hitaasti pullosta ulos. Valutin ohuita noroja pitkin suksen pohjaa ja paahdoin pohjia kuumailmapuhaltimella. Kaasutohokin olisi ollut, mutten uskaltanut käyttää sitä varastotilan paloherkkyyden vuoksi.

Levitin tervan huolellisesti pienellä kangastilkulla aina välillä lämmittäen. Lopuksi paahtelin suksen pohjia melko pitkään. Annoin tervan välillä kiehahtaa. Varoin kuitenkin kuumentamasta suksia liikaa, koska en ollut varma niiden mahdollisista kerrosrakenteista, joiden liimaukset olisin saattanut aukaista.

Uusin käsittelyn vielä kerran, joten tervakerroksia tuli toiseen, parempaan suksipariin, kaksi ja toisiin vain yksi. Vaikka pullo on pieni, aine tuntuu melko riittoisalta. Tervaa kului näihin kolmeen käsittelykertaan noin neljännes.

Heti tervauksen jälkeen tuli tunne, että tervaa oli tullut laitettua liian paksusti. Se tuntui kovin tarttuvalta vaikka olin paahdellut sitä mielestäni riittävästi. Aloin epäillä kuumailmapuhaltimen soveltuvuutta tähän, mutta minkäs enää teit.

Jätin sukset ensin viikoksi viileahköön varastoon, minkä jälkeen kävin kokeilemassa pohjia sormella. Vieläkin tuntui tarttuvan muttei enää niin paljon. Tässä vaiheessa olin aika epäileväinen lopputuloksen suhteen. Miten tuollaisia tahmeita suksia edes pystyi viemään hiihtoladun varteen, puhumattakaan voitelusta ja siitä, olisiko hiihdon jälkeen pohjissa enää mitään.

Sitten oikeastaan unohdin koko asian pariksi viikoksi ja siirsin sukset kaupunkiasuntoni lämpimään kellarikoppiin. Siellä ne olivat ainakin kaksi kuukautta levittäen koko kellaritilaan suloista tervan tuoksua. Sitten erään kerran kellarissa käydessäni sipaisin pohjia kädelläni, eivätkä ne tuntuneet enää yhtään tahmeilta. Aika oli tehnyt tehtävänsä!

Tervauksen jälkeen

Jossain sanottiin tervan kuivumisen vievän parisen viikkoa, minulla se kesti paljon kauemmin. Syynä oli liian paksu kerros ja/tai kuumailmapuhallin. En jäänyt miettimään enempää vaan sopivan hiihtokelin tullen lähdin kokeilemaan suksia. Tein järven jäällä yhden lenkin pelkällä tervapohjalla ja tuntuma oli hämmästyttävän hyvä. Ei lipsunut eikä tarttunut!

Tämän jälkeen suksilla on tullut hiihdettyä vain pari kertaa. Tervan päällä olen käyttänyt vanhoja purkkivoiteitani, sen kummemmin miettimättä alla olevaa tervakerrosta. Tervan pysyvyydestä en osaa sanoa mitään näin vähäisen kokemuksen perusteella. Seuraavalla kerralla, joka joskus on kuitenkin edessä, kokeilen kaasutohoa.

Ja jos tästä ei ollut muuta iloa, niin olipa kuitenkin taas mukavaa puuhastelua joutopäiviksi!