Ystävänpäiväretki - Kelvenne

Ensikosketus Päijänteen kansallispuistoon 14.2.2017

Tässä työrupeaman keskellä piti pitää yksi retkipäivä vähän ystävänpäivänkin kunniaksi. Toinen syy oli pilvisen jakson keskelle osunut aivan upea aurinkoinen sää. Kohteeksi arpoutui tällä kertaa Päijänteen kansallispuisto, jossa en ollut vielä käynytkään.

Päijänteen kansallispuisto on yksi vesistöisistä kansallispuistoistamme, siis sellainen, jonne pääsee oikeastaan vain veneellä. Aikaisemmassa elämässä on tullut aika vähän liikuttua Päijänteellä. Nykyisinkin liikkuminen rajoittuu talvisiin hiihto- ja kävelylenkkeihin täällä Jyväskylän lähistön jäällä. Jokunen kaupungin ympäristössä pyörivä sisävesiristeily on kyllä tullut tehtyä.

Kun puhutaan Päijänteestä mieleeni tulee historiallinen kantosiipialus Tehi. Se näyttäisi olevan vieläkin jossain Savon suunnalla mutta ilman kantosiipiään ja eri nimisenä. Tekee kuitenkin vielä sisävesiristeilyjä. Nimi kai lienee tullut aikanaan Kuhmoisten edustan suuresta Tehinselästä.

Oli löydettävä mantereelta paikka, jonne voisi päästä autolla ja joka olisi mahdollisimman lähellä Kelvennettä. Siellä nimittäin halusin päästä käymään. Olen nähnyt Kelventeestä kesäisiä kuvia ja lukenut mukavia retkikertomuksia tuosta harjumaisesta pitkästä saaresta. Sinne on kesäisin yhteysalusliikenne Padasjoelta.

Retkikartta.fi:n mukaan Kellosalmen sillan yli pääsisi Virmailansaareen, josta menisi tie Höysniemen itärannalle. Siellä näytti olevan yksi kansallispuiston opastauluista. Olisiko sinne asti aurattu tie ja pääsisikö tien päässä kääntymään. Nämähän ovat niitä tavallisia kysymyksiä näin talvella paikoissa, joissa en ole aikaisemmin liikkunut.

Tie 24:ltä oli talvista maantietä Pajulan kautta Kellosalmeen ja Virmailantie siitä eteenpäin oli myös ihan kelvollista. Sitten tie kääntyi Höysniemeen yhden maatalon nurkalta ja muuttui auraamattomaksi. Onneksi joku toinen auto oli mennyt ennen minua. Tietä tuntui riittävän ja riittävän. Melko loppupäässä ajoin yhdestä tienhaarasta vahingossa jonkun kesämökin pihaan. Sain onneksi auton käännettyä pienellä pihalla, mutten saanutkaan käännyttyä siitä tienhaarasta oikeaan suuntaan. Olisin jäänyt risteykseen varmasti kiinni. Päädyin ajamaan perä edellä loppumatkan. Hetken herpaantumisen vuoksi väistäessäni suurta kiveä tien reunassa jäin kiinni. Lapio oli onneksi takakontissa ja sen avulla sain auton irti. Näissä patikkaretkissäni alkaa olla jo kunnon seikkailun makua!

Höysniemi

Tien päässä rannassa oli muutaman auton kokoinen kääntöpaikka. Nyt oli kovin talvista mutta paikka saattaa olla kesällä ihan mukava. Sitä neuvotaan yhdeksi lähtöpaikaksi melomalla liikkuville.

Päijänteen kansallispuisto, Kelvenne

Löytyihän se luvattu opastaulukin ja kartta, josta otin tietysti tapani mukaan kuvan.

Lähdin kävelemään jäätä pitkin kohti Kelventeen kärkeä. Tämä kuva on otettu tulosuuntaan ja siitä näkyy miten vähän lunta on vaikka on vasta helmikuu. Ajattelin kulkea Kelventeen länsirantaa pitkin niin pitkälle kuin jaksaisin ja tulistella sopivassa paikassa.

Isohieta, Kelvenne

Eteneminen oli ollut aika vaivalloista liukkaan jään vuoksi. Tullessani Isohiedan tulipaikalle alkoi kahvihammasta pakottaa, koska olin istunut autossakin jo aika tovin ennen jäälle pääsyäni. Ihmettelin yhä miten keväistä metsässä oli. Lunta oli vain pieninä laikkuina ja lämpötilakin reilusti plussan puolella. Juuri niinä päivinä Suomen yli puhalsi Föhn-tuulen lämmin henkäys.

Isohieta, Kelvenne

Olin ensimmäistä kertaa saaressa enkä tuntenut polttopuutilannetta saaressa yleensäkään enkä varsinkaan näin talvella. Kurkattuani puuvajaan näin sen oven suussa vain pienen kasan puita, muuten vaja ammotti tyhjyyttään. Tein tulet ja yksi retken kohokohdista oli taas käsillä!

Liukkaalla jäällä kävely oli käynyt jalkoihin ja päätin pitää oikein kunnon tauon. Nuotiolla istuskellessani saaren toiselta puolen kuului yhtäkkiä kiivas moottorikelkan ujellus, joka etääntyi taas yhtä äkkinäisesti. Mietin, että siinäpä kovin oli kiireinen kulkija.

Karhunkämmen, Kelvenne

Syötyäni ja levättyäni lähdin jatkamaan matkaa seuraavalle tulipaikalle, joka oli Karhunkämmen. Sinne menin metsän merkittyä polkua pitkin. Sen vajassa oli paljon puita. Lumessa näkyi moottorikelkan jälkiä ja risteileviä suksilatuja. Ainakin lähipäivinä se oli ollut suosittu kohde. Saha ja kirves oli kuitenkin unohtuneet edellisiltä kävijöiltä taivasalle, joten nostin ne takaisin omille paikoilleen.

Päijänne Padasjoenselkä

Päätin kääntyä paluumatkalle. Kesällä saaren päästä päähän kulkevaa polkua olisi ollut helppo kulkea, mutta nyt oli talvi ja halusin kulkea jäätä pitkin. Päivä oli edennyt ja aurinko oli huomaamattani sulattanut vähäistä lumikerrosta jään pinnalta. Sille oli ilmestynyt laajoja matalia lammikoita. Ja siellä missä ei ollut lammikoita oli muuten liukasta.

Postihiihto 2017

Lähdin Karhunkämmenestä suoraan jäälle ja suuntasin kohti kaukana jo tullessa näkemääni kylttiä. 4 km Hietasaareen? Nyt osasin yhdistää yhden saaren rannassa kumollaan olleen kyltin tähän. Kyseessä oli Päijänteen perinteinen Postihiihto, joka pidettäisiin tänä vuonna 12.3. Toivottavasti lunta ja pakkasta saadaan lisää, mutten hiihto taitaa muuttua kirkkovenesouduksi.

Kelvenne kummeli

Tässä vaiheessa olen enää reilun kilometrin päässä autorannasta. Jalat olivat jo aika poikki varovaisesta sipsuttelusta. Lisäksi vesilammikot olivat kastelleet talvilenkkarini läpimäriksi. Olisin toki ottanut sellaiset nastoitetut liukuestekengät, jos minulla olisi sellaiset ollut. Mutta parin päivän päästä kävin sellaiset hankkimassa ja ihan tämän retken ansiosta! Nyt on talvisten lenkkien sujuminen ainakin sen puolesta turvattu.

Wikipediasta ja muualtakin löytyi juttua hurjista suunnitelmista Kelventeen "kehittämiseksi". Sanottiin mm. "1960-luvulla Kelventeelle suunniteltiin lomakeskusta. Sinne haluttiin rakentaa hotelli, asuntovaunualue, ostoskeskus ja toipilaskoti sekä läheiseen Huovarinsaareen lentokenttä." Onneksi jäi kehittämättä ja tuo jääkautinen soraharjusaari sai jäädä meidän retkeilijöiden ja muiden luonnonystävien iloksi!

Arkimaanantain tungosta Isojärvellä

Jäätien tekoa, tulistelijoita ja vastaantulijoita Isojärvellä 6.2.2016

Ensimmäistä Luonnon päivää vietettiin lauantaina 4.2.2017 teemalla "Sukella talveen". Täällä Jyväskylässä ei sää ollut sinä päivänä mitenkään kehuttava. Ainakaan ei voinut puhua mistään talveen sukeltamisesta. Lunta oli vaivaiset 20 cm mutta jäät sentään ovat tulleet kerralla niin, että luistinradat on saatu aurattua.

Säätiedotus lupasi alkuviikolle pakastuvaa ja pitkästä aikaa selkeää, jopa aurinkoista säätä. Niinpä mieleeni tuli lähteä uudelleen katsastamaan miltä talvisella Isojärvellä näytti. Vuosi sitten tammikuussahan lumituisku oli melkein pilata reissuni. Tekisin oman sukellukseni vähän myöhässä mutta kuitenkin Suomen luonnon merkeissä.

Pakkasta oli maanatai-aamuna vajaat kymmenen ja pilvipeite alkoi lupaavasti rakoilla. Iltapäivästä pitäisi jo olla aurinkoista. En kiirehtinyt mitenkään ajaessani, jotta aurinko ehtisi todella tulla piilostaan esiin. Tietysti minun piti sännätä matkaan melko aamusta vaikka myöhemminkin olisi ehtinyt...

Huhtalan torppa

Huhtalan torppa oli entisellä paikallaan. Huhtalantie oli auraamaton, kuten sen kuuluukin olla. Sitä oli kuitenkin ajettu, joten uskalsin lähteä ajamaan vanhoja uria pitkin kohti tien päässä olevaa parkkipaikkaa. Jos vastaan olisi tullut auto, en tiedä mitä olisin tehnyt. Väistäminen sivuun olisi johtanut ehkä kiinnijäämiseen, joko minun tai vastaantulijan tai meidän molempien.

Tien päässä tienhaarassa oli yllätyksekseni kaksi pakettiautoa ja peräkärry. Sain omani käännettyä ja sijoitettua niin, että pääsisin lähtemään joskus takaisinkin.

Jo autot antoivat viitteitä, etten olisi ehkä tällä kertaa täällä yksin. Polun reunoilla näkyi vanhaa traktorin renkaiden jättämää hammastusta ja keskellä polkua oli ajettu aivan äskettäin moottorikelkalla. Perässä oli ollut vielä reki, jos osasin jälkiä oikein tulkita. Mieleen tuli heti kalastajat. Muistin polun menevän kohta aivan Isojärven rannan tuntumaan. Siitä ajattelin heidän poikenneen jäälle ehkä verkkojaan kokemaan.

Laitan tähän vielä viimekertaisen juttuni yhteydessä olleen kartan. Siinä näkyy paikka, jossa polku menee ensimmäisen kerran rannan lähelle. Siitä kelkan ura siirtyi jäälle. Traktorin jäljet jatkuivat polkua pitkin kohti Kalalahden laavua. Mielikuvani kalastajista vain vahvistui. Ajatukseni oli käydä Renusaaren laavulla. Se oli viimeksi osoittautunut siistiksi ja rauhalliseksi paikaksi. Päätin tällä kertaa oikaista sinne suoraan jään yli. Aurinkoinen sää houkutteli lisäksi siirtymään mahdollisimman pian pois metsän suojasta.

Kun astuin metsästä jäälle, ihmettelin mitä jäällä on puuhattu. Ei täällä vuosi sitten mitään autorataa ollut! Lumi oli osittain peittänyt jäätien. Sen reunassa näkyi rivi aurausviittojen virkaa ajavia havuja. Hetken kävi mielessä joku hupiajoa varten aurattu jäärata, mutta kansallispuistossa... ei kai sentään...

Jäätie meni Renusaarta kohden. Se sopi suunnitelmiini ja lähdin kulkemaan sitä pitkin. Vähitellen alkoi tien toisessa päässä erottua kirkkaita haalareita ja moottorikelkka. Edelleen luulin siellä olevan joitakin verkkojen kokijoita. Kun pääsin lähemmäksi, näin miesten ruiskuttavan vettä jäätielle. Kysyin, mitä he oikein puuhasivat. He vahvistivat jäätietä kuulemma traktoria varten, jolla vietäisiin soraa Renusaareen. Sinne on tarkoitus tehdä enemmän telttapaikkoja, koska maasto on niin epätasaista ja puiston kävijämäärät ovat kovasti kasvaneet.

Renusaari laavu

Sitten seurasi seuraava hämmästys. Näin laavulta nousevan savua. Kuvittelin jäädyttäjien olleen hetki sitten lounastauolla ja että heidän jäljiltään olisin päässyt herättelemään vanhan nuotion pohjan. Sitten huomasinkin rannassa retkisukset ja näin miehen istuskelevan laavulla. Hän oli kuulemma "toisessa olohuoneessaan" ja käynyt Isojärvellä ainakin 20 kertaa. Kertoi liikkuvansa mielellään kanootilla kuvaten luontoa. Nytkin hänen vieressään oli muhkean kokoinen kamera. Hetken tarinoituamme hän lähti jatkamaan matkaansa ja minä kaivoin evästarpeet repustani.

Olipa oikeastaan aika mukavat oltavat. Vesipumpun pörinäkin oli jo siirtynyt kauemmas, eikä enää häirinnyt. Sekään ei häirinnyt, että toiset tekivät töitään ja minä sain vain istuskella tulilla. No, oli noilla "työmiehillä" ainakin hieno työympäristö. Aurinko paistoi kirkkaasti ja hienoinen tuuli kävi sopivasti saaren takaa. Auringon säteet saivat jopa lumen sulamaan tumman istumalankun reunassa. Ajatukset alkoivat väkisin siirtyä edessä olevaan kevääseen vaikka olikin vasta helmikuun alkupuoli. Tänään, kun kirjoitan tätä on lähes 20 astetta pakkasta mutta aurinkoista edelleen.

Harvoinpa tällaista näytelmää pääsee näkemään, kun odottaa kohtaavansa lähes koskemattoman ja rauhallisen luonnon, kuten olen näillä talvisilla retkilläni yleensä kohdannut. Hännän huippuna palatessani vastaan tuli polulla nuoripari, jota tervehdin ja tokaisin "harvinaisen vilkasta täällä tänään." He vähän ihmettelivät, että "ai, onko täällä muitakin?". Kerroin mitä jäällä tapahtui ja mainitsin vielä yksinäisestä kulkijasta laavullakin. No, joskus reissut eivät ole sitä mitä niiden ensin kuvittelee olevan.