27.6.2014

Sankari-Warre

Muistoja uskollisesta palvelijasta ja elämäni ensimmäisestä uudesta autosta.

Huomasin jutun, jossa oli selvitetty autojen ikää eri puolilla Suomea. Sen mukaan Itä-Suomesta, Outokummusta, löytyvät Suomen vanhimmat autot. Toiseksi vanhimpia autoja näkee Tohmajärven kunnan keskustassa. Suomen uusimmilla autoilla ajavat puolestaan kauniaislaiset ja espoolaiset.

Jossain muussa lehdessä ihmiset muistelivat omia autojansa ja olivat jopa personoineet niitä niiden ominaisuuksien mukaan. Rakkaimmilla kulkupeleillä oli jopa nimet! Pakkohan minunkin on nostaa yksi autoistani muiden yläpuolelle ja parrasvaloihin.

Elettiin kesää 1982. Olin tuleva perheenisä, sananmukaisesti perheenISÄ, koska esikoisemme syntyisi keväällä. Oli vielä hyvää aikaa selvittää millä lastenvaunut, vaippakassit ja nyssäkät tultaisiin aikanaan kuljettamaan, veneilyn ym. harrastuksiin liittyvän tavaran lisäksi. Laskeskelin vähiä rahojani - piti siis löytää aika halpa. Tilaa tarvittiin - siis iso auto. Mielellään hyväkuntoinen, koska en ollut remottitaitoinen - siis aika uusi. Mistä löytää halpa, iso ja uusi? Eipä sellaista mistään löytynyt.

Ratkaisu löytyi kuitenkin tekemällä asiat toisin kuin muut nuoret. Oli aurinkoinen ja kuuma heinäkuun päivä, kun ajoin tuliterän Wartburg-farmarin ulos autokaupasta Helsingin Hietalahdenkadulla. Muistan vielä päivämääränkin 22.7.1982. Mallimerkintä kuului täydellisenä Wartburg 353W Tourist.

Olen aina suhtautunut autoihin kylmän järkiperäisesti. Niiden valintaan on vaikuttanut, kuljetuskyky, tilat ja käyttökustannukset. Alumiinivanteet, madalletut alustat ja muut tyyliseikat ovat olleet toisarvoisia. Puhtaimmillaanhan tuo oranssinen farmari-Warre täytti tämän vaateen. Siitä puuttui kaikki uho. Nykyään kai sanottaisiin katu-uskottavuus!

Wartburg 353W Tourist

Tässä ollaan ihan ensimmäisiä kertoja ajossa ja tutustumassa tarkemmin autoon. Siitä löytyikin senaikaisille autoille tuntemattomia hienouksia.

- Vapaakytkin, joka kytki vapaalle, kun jalan nosti kaasulta.
- Ohjaamosta käsin säädettävä etusäleikön kaihdin - eipä tarvinnut talvipakkasella kiinnitellä etumaskiin pahvilappusia viimaa estämään.
- Siinä oli lisäksi vetonupista käsin säädettävä ryyppy. Sen lisäksi, että se oli kylmäkäynnistysapu käynnistysvaiheessa, se oli kylmäkäynnistysapu myös sammutettaessa. Kun lämpimän auton tukahdutti sammuksiin illalla käsiryypyllä, alkoi auto pörpöttää aamulla melkein jo avaimilla ovia avatessa. Oli siinä monilla kalliimpien ja hienompien autojen omistajilla ihmettelemistä, kun lähdin paksusta lumihangesta kelillä kuin kelillä.
- Eikä tarvittu moottorinlämmittimiä. Kaksitahtinen voiteli heti. No joo, tulihan siitä tietysti sinistä savua ja pahaa katkua.

Tuon kaksitahtisuuden kanssa oppi muuten oudosti elämään. Tuntui ihan luontevalta pitää mukana muutaman litran öljykanisteria ja keskittyä laskemaan seossuhteita. 2T-öljyä kävin ostamassa muistaakseni jostain Koskelantien varren autotarvikeliikkeestä. Siellä sitä myytiin suoraan irtotavarana omaan astiaan. Säästö se oli pienikin säästö!

Vaihdoin 1982 loppuvuodesta työpaikkaa ja uudessa työpaikassani jouduin tekemään jonkun verran myös asiakaskäyntejä. Yhden hauskan tapauksen muistan talviselta Bulevardilta. Olin menossa Annankadulle ja olin oppinut, että vapaata parkkipaikkaa joutui noilla seuduin etsimään joskus kauankin. Siinä pyöriessäni ruuhkaista Bulevardi-Annakatu-Uudenmaankatu -neliötä, huomasin vapaan paikan vastakkaisella puolella katua. Sen verran ehdin katsoa, ettei vastaantulijoita ollut ja nykäisin käsijarrusta. Lopputuloksena oli siisti ja täydellinen käsijarrukäännös. Olin sopivalla etäisyydellä vapaan paikan etupuolella ja siitä nopeasti peruutin auton kadunreunaann. Taskuparkkaus meni sillä kertaa ihan nappiin ja syrjäsilmällä näin, että ainakin muutama ohikulkija oli temppuni noteerannut. Koetin näytellä, että tuollainen oli aina tapani.

Työ- ja muiden lähimatkojen lisäksi Warrella tehtiin pari pidempää lomamatkaa Suomen ympäri. Ilmeisesti toinen niistä on vieläkin pisin autolla tekemäni rengasmatka Suomessa. Hyvin mahtui kyytiin koko perhe, suuri huvilateltta telttaputkineen, retkikeittimet ja muut kimpsukampsut.

Muutossa Helsingistä Keski-Pohjanmaalle Warre pääsi näyttämään mihin siitä todellisuudessa oli. Jokaiselle muuttajallehan on tuttua ajatus: en laita tuota peiliä/taulua/radiota/lasimaljakkoa/kirjovehkaa ison muuttoauton kyytiin, vaan tuon sen itse henkilöautolla perässä. Niinpä nelihenkinen perheemme pakkautui autoon, joka oli jalkatiloja myöten huolellisesti täytetty tavaroilla. Takaikkunasta ei kylläkään taakse mitään nähnyt, mutta suuntahan oli eteenpäin. Kohti seikkailua, jolla ollaan edelleen.

Aika kului, Warre vanheni, ajomatkat pitenivät ja oli uudistettava autokalustoa taloudellisemmaksi. Siitä ei ollut venetrailerin vetäjäksikään. Se sai viereensä ykkösauton ja sai toimia kakkosautona. Tämä on kyllä hieman vähättelevää ajatellen, miten suureksi avuksi se kaikessa vähänkään epätavallisessa oli.

Omakotirakennuksella syntyi kiperä tilanne, kun tiilet ei riitäneet ja oli pikaisesti lähdettävä hakemaan jostain lisää. Kävin ostamassa tiilet suoraan Ylivieskan tiilitehtaalta ja lastatessani niitä autoon ajattelin, että mihinkähän tuli ryhdyttyä. Koko tiililetka kyydissä (vähempää ei myyty!) ajelin takajouset pohjassa työmaalle takaisin. Hyvä, että oli päivä, koska ajovalot näyttivät suoraan vastaantulijoiden silmiin - tai jopa heidän ylitseen.


Tämän rakennustarvikkeiden kuskaamisen lisäksi Warrella tietysti vietiin rakennusjätteet kaatopaikalle. Yhdellä tällaisella reissulla auto oli etuovi ja takaluukku auki. Olin heittelemässä roinia oikeisiin kasoihin, kun viereen ajoi kaakaonruskea sedan-mallinen Warre. Saattoi sen värissä olla mukana myös aika paljon ruosteenruskeaa. Siitä nousi ulos ukko, joka kurkisi avoimesta ovesta sisään ja tokaisi: "Ai, tää onkin ihan uusi!" Eikä auto edes ollut uusi muuten kuin tuon ukon mielestä. Warrehan pysyi ulkonäöltään lähes samanlaisena melkein vuosikymmeniä.

Tämä vähäinen ja satunnainen käyttö alkoi koitua Warreni kohtaloksi. Katsastusmiehet eivät suuremmin välittäneet ruosteen aikaansaamista rei'istä korissa, koska autossa oli vielä vanhanaikainen koria kannatteleva palkkirunko. Riitti, että reiät olivat sen verran pieniä, että jalat pysyivät korin sisäpuolella. Omassa autossani ei kylläkään ollut ruostetta muualla kuin takajarruissa. Se oli vähäisestä käytöstä johtuva ongelma. Sainkin kerran ankarat nuhteet katsastusmieheltä, kun hän kuuli etten juurikaan autolla enää ajele. "Ei nämä säily kunnossa, jos näillä ei aja", hän sanoi. Tämä vaiheittainen auton katsastus (= ensin hyväksyttiin etupää, sitten uusintakatsastuksessa takapää) alkoi rassata siinä määrin hermoja ja kukkaroa, että otin Warren pois liikenteestä ja nostin sen pukeille talon seinustalle.

15-vuotiaana eläkkeellä, 1997

Vaikka moni koiranleuka nimitteli autoa Sosialistisen Suunnitelmatalouden Oranssiseksi Ihmeeksi, sanoisin, että se oli paras autohankintani kautta aikojen. Joskus 2000-luvun alkupuolella vaihdoin sen kolmeen peräkärrylliseen polttopuita. 20-vuotias pääsi räystään alta ulkoilmasta sateensuojaan erään autojen entisöijän hirsilatoon, odottamaan aikaa, että se joskus tulee minua vastaan. Nokka ylväästi pystyssä, vetäen perässään kieppuvia sinisiä savukiehkuroita - ja ohitse kärkkyvien letkaa. Sankariauto!

6.6.2014

Erämessuilua ja päätösten tekoa

Käynti erämessuilla Riihimäellä 5.6.2014

Olen jo oppinut odottamaan joka toinen vuosi pidettäviä Riihimäen erämessuja. Auton nokka kääntyi tänäkin vuonna kohti etelää. Muista erämessuista minulla ei olekaan kokemuksia. Voisi vaihteeksi tietysti käydä kokemassa tunnelmia jossain muuallakin. (Hyviä vinkkejä otetaan vastaan!) Taas on kehuttava Jyväskylää sijaintinsa vuoksi. Voi lähteä mihin suuntaan tahansa putoamatta mereen tai joutumatta ulkomaille. Kaikkialle on suunnilleen yhtä pitkä matka - Lappiin kylläkin vähän pitempi. Helsinkikin on omalla tavallaan mukava paikka mutta sijaitsee vähän syrjässä..

Yksi syy lähteä täältä Riihimäelle on mahdollisuus ajella vanhaa nelostietä pitkin. Muistaakseni jonnekin 1990-luvulle asti nelostie kulki Päijänteen länsipuolella Padasjoki-Kuhmoinen-Jämsä -reittiä vaikka suurin osa kulkijoista vähitellen alkoi käyttää Hartola-Joutsa-Toivakka -reittiä. Sittemminhän nelostie on virallisesti linjattu kulkemaan Päijänteen itäpuolelta. Länsipuolella on vähän liikennettä, kauniita maisemia ihastuttavine järvineen, kivoja levähdyspaikkoja ja nautittava tien muoto. Puuttuu itäpuolen leveät ohituskaistat ja kaikkinainen kiireen tuntu. Koska käyn usein Helsingissä ja yleensä tulee totuttuun tapaan ajettua itäpuolta, päätin seuraavan kerran mennä tätä "nostalgiareittiä" pitkin.

Toinen päätökseni, jonka näköjään teen aina joka toinen vuosi ajaessani Padasjoen jälkeen Evon ohi, on joskus käydä tutustumassa Evon maisemiin. Miten noin hienolta tuntuva seutu on jäänyt muiden reissujeni jalkoihin? Sitten vielä kolmas päätös. Jossain vilahti viitta "Luopioinen" ja tietysti aion joskus mennä äitini synnyinpaikkoja kiertelemään. Äitini isoäiti oli muuten Padasjoelta kotoisin, joten jossain etäisten juurieni seutuvilla ajelin.

Tällä kertaa olin liikkeellä yksin ja saatoin säätää aikatauluni vapaasti. Ajattelin välttää ihmispaljouden ja ruuhkan ja tullakin heti ensimmäisenä päivänä messuille. Ihmettelin kun paljon ennen messupaikkaa ja varttitunti messujen aukeamisen jälkeen autojono alkoi madella. Miten arkipäivänä ja heti avajaiskellonlyömällä täällä on jo näin paljon ihmisiä? Pysäköintilipun myyjä sanoi: "Tällaista täällä on aina avajaispäivänä!" Autojen ja ihmisten paljoudesta huomaa, että Riihimäki on hyvien kulkuyhteyksien varrella ja lähellä isoja asutuskeskuksia.

Heti sisääntulon läheisyydessä on telttakylä. Kymmeniä telttoja pystytettyinä vieri viereen nurmikolle. Mahtava tilaisuus telttojen keskinäiseen vertailuun ja myöskin kokeiluun. Muistan joskus vuosia sitten itsekin oikaisseeni muutamiin telttoihin ja miettineeni, että olisiko se tämä vai tuo toinen.
Ensimmäistä kertaa näin näin suuren teltan. Joku vieressä olija luonnehtikin telttaa sanoilla "kolme huonetta ja keittiö". Se kolmas huone ei tästä näy ja keskellä oleva keittiökin vain osittain. Tätä telttaa ei ole kyllä tarkoitettu pitkällä patikkaretkellä mukana kuljetettavaksi.
Tämä sen sijaan kulkisi kätevästi vaikka takin taskussa. Jäin miettimään miten tämä toimisi jossain puuttomassa tunturissa. Tuossa katoskankaassa oli vain neljä kiinnityspistettä. Oli varmaan tarkoitettu käytettäväksi riippumaton kanssa juuri tuolla esitetyllä tavalla. Kannattaa hommata iso louevaate, jossa on useita kiinnitysrenkaita, niin siitä saa tarvittaessa monipuolisempia virityksiä.

Yksi syy heti avajaispäivänä paikalle tuloon, on ehkä mahdollisuus tehdä varauksia esittelytuotteista. Ne myydään messujen jälkeen huomattavalla alennuksella. Eihän esimerkiksi teltta suuresti kärsi muutaman päivän pystytettynä olemisesta. Mahdolliset likatahratkin saa pois pyyhkäisemällä. Tai makuupussi riippuessaan esittelytelineessä.
Itse olen ostanut kolme makuupussia Riihimäeltä ja hinta oli muistaakseni vain kolmasosa normaalihinnasta. Tällä kertaa osasin varoa makuupussikojua ja kiersin sen kaukaa. Olin muutenkin päättänyt olla ostamatta mitään ja keskittyä vain messujen katseluun. Tavallisessa marketissakin kun on aina pakko kurvata ostoskärryillä retkiosaston hyllyjen välistä ja sipaista kädellä jotain juomapulloa tai ruokailusettiä. Tällaisessa retkeilijän tavarataivaassa saa todella varoa itseään.

Tässä kuvia ee-loppuisesta internet-osoitteesta päätellen Virossa tehdyistä puurakennelmista.

Enpä ole nähnyt sympaattisemman näköistä leikkimökkiä. Kuvasta ei näy sitä, että mökissä on sisällä ainakin kolme pikku vekaraa! Ulos kuului vain iloista kikatusta.

Puutarhakeinut ja pöydät olivat myös vankan ja upean näköisiä. En huomannut hintoja mutta tuollainen keinu taitaa kestää ihmisiän. Ja on ulkonäöltään jotain muuta kuin rautakauppojen painekyllästetyt lautahökötykset.

Viime jutussani veistelin pitkospuita ja tästä messujen ilmeeseen loistavasti sopivasta kahvipisteen aidasta sain taas uusia rakennusideoita.

Riihimäen sotilaskotiyhdistys oli perinteisesti paikalla ja munkkikahvit näytti tekevän kauppaansa, mutta nyt paikalla oli myös vähän järeämpää ja itselleni ennen näkemätöntä kalustoa. Tässä on ITO12-ohjuslavetti Sisun maastokuorma-autoalustalla.

Erikoinen ja ennen näkemätön oli myös tämä vehje. Kuvasta taitaa erottua osoite, josta löytyy lisätietoa. Armeijalla ei kuitenkaan ole maastovärityksestä huolimatta tämän kanssa mitään tekemistä. Vene? Piilokoju? Asuntovaunu? En osaa todellakaan sanoa muuta kuin mielenkiintoinen vehje.

Moni tulee varmaan vaan viettämään kesäistä päivää erä- ja luontohenkiseen ympäristöön ja tunnelmoimaan. Ilmassa onkin vähän väliä joku savukiehkura tai loimulohen houkutteleva tuoksu. Tarjolla on monenlaista suuhunpantavaa ja maistiaista. Niin, ja tietysti se jokaisista "kissanristiäisistä" löytyvä metrilakujen myyntipiste.
Uima-altaat ovat messujen ajaksi saaneet ihan uutta käyttöä. Sinne on tuotu moottoriveneitä ja rakennettu laituri. Laiturilta ja veneistä pidetään kalastusesityksiä.
Jostain kuulin, että joka toinen ihminen harrastaa kalastusta Suomessa. Nyt nämä jokatoiset näyttivät kaikki tulleen tänne Riihimäelle ja kurottelivat toistensa olkien yli nähdäkseen esityksen.
Se sopi minulle, koska penkeiltä löytyi hyvin tilaa istahtaa kahvimukilliselle, joka vielä löytyi evästermoksestani.

Siinä sitten ihmismuurin selkiä katsellessani hörpin kahvia ja kuuntelin allasalueella kaikuvaa ääntä: "Ensin suoristetaan siima, sitten vavan kärki lähelle vettä, nosto ylös ja jalaksen muotoisen kuvion piirto sivulle, sitten vippaus kädellä kuin heittäisit perunan haarukasta - helppoa kuin heinänteko." Pahus, tuon olisin sittenkin halunnut nähdä! Olen aina ihmetellyt miten perhokalastajat saavat pitkän kevyen näköisen siiman pysymään ilmassa monella mutkalla ja sitten lentämään kauas veteen. Itse tuskin saan painavan metalliuistimen lentämään mihinkään.

Muutama vuosi sitten mukanani oli pari innokasta kalastuksen harrastajaa ja he noituivat poislähtiessään, kun muovipussit pullottivat uistinta, siimaa ja raksikoukkua, että tarvitseekohan näitä kaikkia loppujen lopuksi. Minä kun en ole kummoinenkaan kalastaja, niin mielestäni uistin tai kaksi riittää. En minä ole niilläkään mitään saanut, joten niissäkin on jo liikaa.

Entä ostamattomuuspäätökseni? Aika hyvin meni! Mukaan ei tarttunut kuin kolme rullaa erikokoisia elintarvikemuovisia pakaste- ja säilytyspusseja. Niitähän aina tarvitsee. Samoin kuin retkipyyhettä ja kevytreppua, jotka "löytyivät ihan vahingossa" ja joita en ennen tätä ollut tiennyt tarvitsevani. Pitää kai vuonna 2016 varustautua kunnon kauko-objektiivilla ja tyytyä ottamaan kuvia ulkopuolelta vaikka verkkoaidan reikien läpi!