31.7.2014

Paraksen huiputus

Barras 1419m. Valitsen kahdesta vaihtoehdosta tämän ja löydän huipulta yllätyksen.

Jokaiseen vaellukseen kuuluu ainakin jossain määrin tuntureiden huiputtaminen. Olematta sen kummemmin vuorikiipeilijä - he ovat oma joukkonsa ihmisiä köysinensä ja kiiloinensa - iskee sopivan kohteen juurella halu kiivetä ylös ja katsella ylhäältä avautuvia näkymiä. Ovathan nämä samalla tilaisuuksia kokeilla omaa jaksamistaan ja ketteryyttään tai ylipäänsä nokkeluuttaan keksiikö kulkukelpoista reittiä ylös.

Majoittumisemme Gappohyttanille ei ollut vahinko, vaan tarkoitus oli huiputtaa joko Pältsa tai Paras. Sain juhlasankarina valita kumpi, molempien huiputtamiseen emme uskoneet voimiemme riittävän.

Minusta Paras näytti paljon huimemmalta kokemukselta uhmakkaasti kohoavine terävine kärkineen ja siksi kai viehätti minua enemmän. Lisäksi joka aamu teltasta päätäni ulos pistäessäni Paras oli ensimmäinen näky, joten valitsin sen.


Päivät olivat liian helteisiä, joten lähdimme matkaan vasta iltapäivän lopulla. Silti oli alkumatkasta liian kuuma ja taukoja piti pitää aika usein. Marja oli tämän huiputuksen joskus tehnyt ja jäi tuvalle laittamaan meille iltaruokaa. Kiitos tästä loistavasta palvelusta hänelle! Mukanamme oli tällä kertaa kevyemmät kantamukset; juomapullot, kahvitermos ja sopivaa energiaruokaa sekä pitkähihaista vaatetta ylhäällä odottavan tuulen varalta.

Barras - Paras
Kuljimme aluksi Rognliin johtavaa polkua tai mönkijäuraa pitkin, mutta melko pian suuntasimme suoraan kohti Paraksen alarinnettä. Tällä tasangolla kävellessä oli hyvä tilaisuus avata puhelin pitkästä aikaa ja Saanan kaukana siintävä masto toi puhelimeen tutun operaattorin tunnukset.
Barras - Paras
Pienet juomapullot riittivät, koska puroista sai täydennystä. Kahluukengätkin saatoimme jättää pois, koska purojen yli pääsi helposti. Runsaslumisen talven jäljiltä maastossa oli kuitenkin vielä näin heinäkuun lopulla aika märkiä valumapaikkoja.
Barras - Paras
Noustessa suuntana kannattaa pitää "loven" oikeaa reunaa, josta varsinainen nousu huipulle tapahtuisi. Ehkä tästä suunnasta katsoen toiseltakin puolelta pääsisi mutta tämä nyt käyttämämme reitti oli helpoin ja jäljistä päätellen eniten käytetty.
Pältsan
Tässä olemme aloittamassa varsinaista nousua ja ollaan jo aika ylhäällä. Näkymä on tulosuuntaan. Gappohyttan on suunnilleen kuvan keskellä olevan laakson vastakkaisella reunalla. Oikealla on Pältsan huiput, takana terävä matalampi, etualalla pitkulainen korkeampi huippu. Molemmat tuntuvat sanovan minulle: "Paraksen siis valitsit etkä meitä".
Jääleinikki
Koska olin "ilmoittautunut" tunturikukkakurssille, joka osoittautui tällaiseksi huiputukseksi, laitan tähän pari kukkakuvaa.
Jääleinikki
Jääleinikki ensin vaalena ja sitten syksyä kohden punaisemmaksi muuttuneena.

Vaikka kulkureitin merkiksi kasattuja pieniä kiviröykkiöitä tuntui olevan siellä täällä, oikean reitin hahmottaminen alhaaltapäin on vaikeaa. Tämän huomasi, kun laskeutui alaspäin. Paljon kuljettu reitti erottui helposti ja selvästi erivärisenä ylhäältäpäin katsottuna.

Tässä pidämme hengenvetotaukoa jossain jyrkän nousun puolivälissä. Tässä vaiheessa alkoi vatsassa jo tuntua aika jännältä!
Vihdoinkin ylhäällä!
Kärki ei ole suuren suuri ja sieltä avautuu huimat näköalat ympäristöön. Ilta-aurinko paistoi kauniisti ja tuulta oli vain vähän. Viivyimme aika kauan ihaillen näitä upeita maisemia ja pienelle huiputuskuksallenikin löytyi oikeaa käyttöä!
Kännykkäkenttääkin löytyi ja oli pakko lähettää pakolliset tekstiviestit. Olihan kyseessä tähän asti korkein huippuni.
Todellinen yllätys on ylhäältä kiviröykkiön kolosta löytyvä ihan oikea puutuoli. Joku vitsiniekka on raahannut sen sinne. Siinä istuen on hyvä tehdä merkinnät vieraskirjaan ja muutenkin istuskella.

Kiinnitin muuten takajalkojen välistä irronneen poikkipienan paikoilleen ja löin muitakin liitoksia tiukemmalle. Joku seuraava kävijä voisi viedä mukanaan pienen liimatuubin ja liimata pienan kiinni.

Nämä edeltävät Tuija ja Jussi laskeutuivat meitä vastaan vähän ennen huippua. Jussin kengänpohja oli irronnut kivikkoisessa rinteessä. Barras ottaa näköjään omansa!
Aikaa kului arviolta 7 tuntia, joista paluumatkan osuus ehkä vain reilut 2 tuntia. Laitan tähän loppuun vielä kartan, jossa on kynällä merkitty suunnilleen se reitti, josta menimme ylös.

29.7.2014

Onneni kukkuloilla

Tunturikasvikurssi, joka osoittautui huiputukseksi.

Pää on vieläkin niin pyörällä juhlareissullani koetusta, etten oikein tiedä mistä aloittaa. Olen todennut, että Kilpisjärvelle on pitkä matka, mutta se matka on aina vaivansa arvoinen. Perillä odottaa maailma, jota ei muualta löydä.

Sää oli ollut varsin sateinen lähtömme edellä ja siirsimme lähtöä vielä päivällä. Toivoimme, että säätiedotus pitäisi paikkansa ja toisen matkapäivämme iltana sää ennustetusti poutaantuisi ja saattaisimme lähteä maastoon jo illalla ja yöpyä ensimmäisen yön teltoissa. Alkuperäinen suunnitelmamme oli hommata kyyti Norjan tien varteen ja lähteä kulkemaan hieman rajan jälkeen Goldahyttanille. Sieltä Gappolle, sitten Pältsastuganin kautta Kolttalahteen ja komeasti Malla-laivalla Kilpisjärven yli takaisin.


Hyvä kartta tuolle alueelle on Fjällkartan BD1 Treriksröset-Råstojaure. Sitä saa vaikkapa Kilpiksen Luontotalolta.

Autossa oli parin päivän aikana hyvää aikaa säätää suunnitelmaa ja tehdä siitä jopa eri versioita. Lopullisestihan reitti päätetään kunakin vaelluspäivänä kunnon, sään ja yleisen fiiliksen perusteella. Liian tiukat ja aikataulutetut suunnitelmat vievät osan reissun viehätyksestä. Päädyimme kiertämään alkuperäisen lenkin mutta päinvastaiseen suuntaan.

Saapuessamme Kilpisjärvelle illan suussa sateli edelleen ja päätimme jäädä Kilpisjärvelle yöksi, koska ainakin maasto olisi sateen jälkeen märkää jos vaikka sade taukoaisikin. Luontotalolla käydessämme sisään rymisteli täysin likomärkä perhe suurine rinkkoineen. Perheen isä rojahti pitkin pituuttaan lattialle lepuuttamaan jalkojaan ja voivotteli uupumustaan. Tuon näyn haihduttamiseen silmieni verkkokalvoilta minulta meni jokunen tovi. Joku meistä totesikin, että toivottavasti me emme näytä tuolta muutaman päivän päästä.

Aamulla sää oli poutaantunut mutta taivas oli vielä pilvessä ja pilvet roikkuivat alhaalla. Soitto Kallelle ja varmistus, että Malla-laiva lähtee aikataulussaan. Laiva oli lähes täysi, yli 40 henkeä, ja saimme istumapaikat ohjaamosta. Ei ollut yhtään hullumpaa seurata taidokkaita laiturista lähtöjä ja laituriin tuloja. Kalle oli nimittäin laivassa yksin ja hoiti kaikki manööverit yksin.

Jos aikoo lähteä Tuipalin yli Pältsastuganille eikä halua käydä Kolmen valtakunnan rajapyykillä, kannattaa mennä heti laivarannassa aidan veräjästä toiselle puolelle ja lähteä ylös nousevaa polkua pitkin. Näin säästää 3 km. Tälle lyhyemmälle reitille tulee matkaa 14 km. Rajapyykille mennään aidanvieruspolkua ja edelleen sitä pitkin pääsee Goldahyttanille. Tämäkin oli joku vaihtoehtomme.

DUOIBAL

Saana, Kilpisjärvi ja Kolttalahti Tuipalilta
Kilpisjärvi Saanoineen jää taakse ja pitkä taivallus yli Tuipalin alkaa. Tässä kuivattelen jo alkumatkan nousussa hiestä kostunutta T-paitaani kelkkareitin merkkiristikossa. Naisväki jäi alemmaksi pitämään taukoa, kun minä yritin etsiä sääsketöntä paikkaa täältä vähän ylempää.

Loivahkoa nousua Tuipalin päälle kestää oman aikansa. Vaikka rinkat olivat alkumatkasta painavimmillaan, rasitusta lievensi reissuunpääsyn into. Omalla kohdallani tietysti lisäksi se, että kuljin itselleni outoja polkuja. Ennen jokaista kumparetta pohdiskelin, mitähän tuon päältä näkyy. Tuipalin tasanko on kuin kuussa kulkisi. Loivaa kumpua ja painannetta silmän kantamattomiin. Reitti on hyvin merkitty eikä eksymisen vaaraa ollut. Sitten alkaa palkitseva pitkä loiva alamäki, joka päättyy Pältsastuganille. Pikkuisen ennen tätä alamäkeä on hieno järvi, jonka rannalla oli punainen teltta. Laitoin paikan mieleni muistikirjaan tulevaisuutta ajatellen.

PÄLTSASTUGAN

Pältsastugan

Tuipalin yli Kolttalahdesta tuleva polku on suunnilleen halkopinojen suunnassa.

Tuvassa oli meidän lisäksemme vain kaksi kulkijaa, joten viisistään mahduimme hyvin yli 20 hengen rakennukseen. Olimme ehtineet tuskin laskea rinkat selästä, kun tupaisäntä tuli omasta läheisestä tuvastaan toivottamaan tervetulleeksi. Hän esitteli paikat ja näytti miten kaasuliesien ym kanssa toimitaan. Tiesimme, että paikassa on mahdollisuus myös saunomiseen, mitä tietysti heti kyselimme. Hän totesikin, että kun ruotsalaiset tai norjalaiset tulevat he valittavat kuumuutta mutta suomalaiset pyytävät ensimmäiseksi saunan lämpimäksi.

Tuo tupaisäntä osoittautui varsin huumorintajuiseksi kaveriksi. Olimme illalla venyttelemässä lihaksiamme ruokasalin lattialla, kun hän pistäytyi iltakierroksellaan tuvalla. Nähdessään meidät polvistuneena makuualustoillemme, hän sanoi: "Jag tror, att Mekka ligger någonstans där.." ja osoitti päädyn ikkunasta kädellään.

Yöpyminen maksaa 330kr hengeltä, joka on jo Suomen Ladun alennettu hinta. Pidän sitä aika kalliina verrattuna Norjan tupien hintoihin. Ehkä Ruotsin majoja ei pidetä samanlaisilla talkoovoimilla yllä ja kaipa tupaisännänkin paikallaolo jotain maksaa. Niin, ja olihan siellä se saunakin. Tupaisäntä kirjoittaa mukaan valmiin laskun, jonka maksaminen ulkomaanmaksuna sujuu kätevästi kotiin palattua.

Seuraavana aamuna alkoi vieressä kohoavan Pältsan rinteet poltella ajatuksissa ja lähdimme Riitan kanssa kahdestaan yrittämään sen huiputusta. Pilvet roikkuivat kuitenkin niin alhaalla, ettei yrityksessä ollut kovin paljon järkeä. Myöhemmin osoittautui, että Pältsalle pääsee helpompaakin ja lyhyempääkin kautta. Palasimme takaisin tuvalle ja lähdimme käymään vajaan kilometrin päässä sijaisevalla Pältsaputouksella.

PÄLTSAFALLET

Pältsaputous, Pältsafallet


Riitta, retkemme pääarkkitehti, herkistyi putouksen voimasta ja suoritti keskittyneesti omia harjoituksiaan. En häirinnyt häntä vaan seurasin tätä luonnon kosketuksen aistimista ja luonnon osaksi sulautumista ylempänä.


Lounaan jälkeen oli aika taas nostaa rinkat selkään ja jatkaa matkaa kohti Gappohyttania. Marja ja Riitta komennettuna ryhmäpotrettiin.

Pältsa

11 km matka sujui helpohkoa soraharjanteen päällä kulkevaa polkua pitkin melko kivuttomasti. Molemmin puolin aukesi hienoja näkymiä vihreän eri sävyihin pukeutuneeseen maisemaan. Vasemalla sivulla oli koko ajan jättimäinen tumma Pältsa ja kauempana edessä näkyi kolmion muotoinen ruskehtava Paras.
Barras - Paras
Kumpikohan näistä tulee tällä reissulla huiputettua? Pältsan kohdallahan jouduimme jo yhdestä yrityksestä luopumaan.

Hieno luontokokemus oli, kun tällä etapilla näimme tunturikihun hätyyttelevän kettua. Kettu yritti pinkoa sen minkä kintuistaan pääsi, kihun syöksähdellessä poloisen pään päällä.

GAPPOHYTTAN

Gappohyttan
Gappohyttanin rakennukset kuvattuna tulosuuntaan Pältsastuganille päin. Kuvassa molemmat asuintuvat, vasemmalla uudempi, oikealla vanhempi sekä rakenteilla oleva uusi huoltorakennus. Vasemmalla oleva pikkumökki oli joku koiratupa, koska sieltä ainakin kuului koirien ääniä. Molemmissa tuvissa on 10 petipaikkaa, joista ainakin vanhemmassa kaksi petiä oli oleskelutuvan puolella. Loput olivat kahdessa 4 hengen alkovissa omassa nukkumaosastossaan.

Saapuessamme tupaan siellä oli vain norjalainen nuoripari. Ilma oli aika sakea ruuanlaiton jäljiltä eikä ikkunoissa ollut hyttysverkkoja, joten ne olivat tiukasti kiinni. Päätin majoittua telttaan omaan rauhaani tupien läheisyyteen.

Norjan tuvat ovat lukittuja ja ilman tupavahteja. Suomalaiset hakevat kaikkiin tupiin sopivan avaimen Kilpisjärven tullista. Tupien vieraskirjaan merkitään henkilötiedot, saapumis- ja lähtöajat sekä kuljettu reitti. Käytettyjen palveluiden perusteella määräytyy maksu, josta Suomen ladun jäsenet saavat alennusta. Jäsenkortit ja -numerot siis mukaan! Avain palautetaan tulliin, jolloin 20 euron avainpantin saa takaisin. Maksu hoituu kätevästi euroissa suoraan tulliin tullimiehen hoitaessa tarvittavat kurssimuunnokset.

Gappohyttan sijaitsi niin keskeisellä paikalla lähituntureiden huiputuksia ajatellen, että jäimmekin sille peräti neljäksi yöksi. Huiputimme yhtenä iltapäivänä Paraksen ja toisena iltana ja yönä Pältsan. Teen näistä huiputuksista omat jutut, joissa kerron niistä tarkemmin.

Vettä haettiin alhaalta joelta asti. Asian helpottamiseksi tuvan eteisessä oli ikeet, joilla sai kaksi ämpäriä harteilleen roikkumaan. Meillä oli tapana tuoda aina pesulta tullessamme yksi ämpärillinen vettä ylös. Se tuli siinä vähän niinkuin ohessa eikä erillisille vesireissuille tarvinnut lähteä. Tupien viereisten pikkulampien seisovaa vettä varoiteltiin monikielisesti käyttämästä ainakaan ruokavetenä.

Alhalla joen varressa, suurinpiirtein tupien kohdalla, oli loistavia pesupaikkoja. Oli syvempiä ja matalampia altaita, virtoja, olipa jopa pikkuputouksia hartioiden hierontaa varten. Nimesimme paikan melko pian Spa:ksi. Tämä "kylpylä" oli yksi lisätekijä, joka sai meidät viipymään paikalla näinkin kauan.

Tällä kertaa sää oli tosi poikkeuksellinen. Taivas oli melkein koko ajan sininen ja lämpötila lähellä hellerajaa. Minun kanssani ei ole yleensä tarvinnut sateessa vaeltaa, mutta ennen ei ole ollut tällaista: loikoilua kuumalla kalliolla ja pulahtelua vähän väliä raikkaisiin ja kirkkaisiin "uima-altaisiin".

Tässä seisoskelen kylpylän vilvoittelupuolella.

Mietiskelin etenkin tässä Gappolla Suomen, Ruotsin ja Norjan rauhaisaa rinnakkaiseloa. Asuimme Norjan puolella, vettä haimme joskus Ruotsin puolelta, eikä Suomeenkaan ollut pitkä matka. Kaukaisia olivat maailmalla riehuvat konfliktit ja rajariidat. Sekaisin kuului ja menivät hei't, hej't ja heijsan'it ja kaikilla oli hymy huulilla. Puhuttiin ruotsia, norjaa ja englantia, iloista kielisoppaa. Eniten kuitenkin ehkä kaikille jollain tavalla yhteistä ruotsia, jota kaikki ymmärtävät ja ehkä osaavatkin jotenkuten. Mekin, kiitos pakkoruotsimme!

Viidennen maastopäivän aamupäiväksi oli tilattu kyyti Signaldaleniin, tarkemmin sanottuna Rognlin parkkipaikalle. Päätimme jättää Goldahyttanin väliin ja palata kotiin. Goldalla ajattelimme olevan vielä enemmän sääskiä ja paarmoja kuin mistä olimme tähän asti saaneet "nauttia". Lähdimme aamun viileässä säässä kulkemaan Paraksen ohitse Signaldaleniin vievää polkua pikin. Jonkin ajan kuluttua polku alkaa laskeutua kohti laaksoa ja ilmestyy ensimmäiset koivut, sitten ensimmäiset kuuset, merkkinä, että ollaan taas puurajan alapuolella.

Klo 14 istuimme jo Kilpisjärvellä Haltinmaan ruokapöydässä, suihkussa käyneenä (kiitos taas Riitan hyvien suhteiden), puhtaat matkavaatteet yllä. Ja voitte arvata pidimmekö kiirettä seisovan pöydän antimista nauttiessamme - emme! Ja haimmeko jälkiruokia aina vaan uudemman kerran lisää - kyllä!

Tästä reissusta jää hienot muistot niiden lähes 200 digikuvan lisäksi, joilla voi muistiansa myöhemmin virkistää. Kartutin kivikokoelmaani lisäksi muutamilla polulta ja tunturien laeilta poimituilla kivillä. Näin ja opin uusia paikkoja ja reittejä Käsivarren ympäristössä, niille varmasti joskus palaan. Yksi mukava lisä oli Riitan sopivissa annoksissa antama kasvikoulutus. Ruohokanukan opin vasta usean kertaamisen jälkeen, kun oli uhkana saada lyönti vaellussauvasta. Mutta nyt sen muistankin aina: ruohokanukka, ruohokanukka, ruohokanukka..

15.7.2014

Juhlapaketti

Kauan odottamani syntymäpäivämatka alkaa kuoriutua lahjakääröstään. 

Varsin aikaisessa vaiheessa juhlavaellukseni kohteeksi valikoitui Kilpisjärven seutu. Mennyt talvi oli siellä kuitenkin niin luminen, että reissua piti lykätä melkein kuukaudella. Olen malttanut vaivoin tähän asti ja huomenna aamulla viimein matka alkaa. Rovaniemen välipysähdyksen ja yöpymisen jälkeen kaavailuissa on maastoutuminen suoraan ajomatkan jälkeen iltapäivästä 17.7.

Viime syyskuussa olin viimeksi Kilpisjärvellä, mutta liikkuminen jäi silloin lähinnä kylän ympäristöön pakollisine Saanalle kiipeämisineen ja Mallan luonnonpuiston läpi kävelemisineen. En sano tätä vähätellen, Kilpisjärvelle kannattaa nimittäin mennä jo kylän itsensä vuoksi. Sen kertaisen reissun löytö oli Salmivaara. Sieltä aukeni hienot ja paremmat näkymät kylään kuin itse Saanalta! En ollut ennen kiivennyt tuolle kylän laidalla olevalle "pikkumäelle", koska joka kerran Saana oli vienyt voiton ja myöskin liiat kiipeilyhalut.

Tällä kertaa vaellukseni suuntautuu Kilpisjärveltä Norjan ja Ruotsin puolelle. Reitistä olen kuullut vain nimilistaa: Goldahyttan, Paras, Gappohyttan, Pältsa.. Paikkoja, joita olen aikaisemmin nähnyt vain kartoissa ja lukenut niistä reittikertomuksia. Ensimmäinen lahjatoiveeni, ennen käymättömät paikat, näyttää siis toteutuvan vaikkei reitti loppujen lopuksi ihan noin kulkisikaan.

Toiseksi olin ajatellut uusiin ihmisiin tutustumisen olevan mielenkiintoista ja sekin toiveeni on samalla toteutumassa. Kahta retkiseuralaistani en ole nimittäin aikaisemmin tavannut. Puhelimessa on kyllä juteltu ja muulla tavoin viestitelty. Kaksi lahjaa samassa paketissa!

Savotta-rinkka pakattuna
Tämmöisen pakaasin kanssa aion lähteä juhlaani viettämään. Jokainen reissu on erilainen ja vaatii perusvarusteisiin omia säätöjänsä. Vasta kotiin palattuani tiedän miten tässä onnistuin.

Kantamuksella on painoa 19,5 kg vesiastiat tyhjänä, joten yli 20 kg:n mennään. Se on lähtöpaino mutta siitähän paino päivä päivältä kevenee, samalla kun kantajansa kunto kohenee.


En ole "grammanviilaaja" eikä minulla ole myöskään huippuhienoja ultrakeveitä varusteita, kuten jo vanhasta Savotta-putkirinkastani huomaa. Sen verran jouduin tinkimään, että jätin järjestelmäkameran pois. Sen objektiiveille Savotassa on sopivan kokoisia sateenpitäviä sivutaskuja mutta nyt niille oli muuta käyttöä. Kuvaustarpeet saa tällä kertaa tyydyttää kompaktikamera.

Liikun usein näppärästi pystytettävän pikkukupolin kanssa mutta tälle matkalle otan teltaksi Fjällräven Akka RS3:n. Se on 3 hengen teltta ja sen absidin alla on mukava kokkailla, jos sade sattuu yllättämään. Voipa elellä ylellisemmin ja levitellä tavaroitaan vähän vapaammin kuin pikkuruisessa teltassa.

Makuupusseista pääsee mukaan lämpimyydeltään keskimmäinen, Marmot, joka sekään ei ole keveimmästä päästä. (Joo, se on yksi niistä Riihimäeltä ostetuista!) Kengät ovat jo muutamat vaellukset nähneet, joten niihin voi luottaa.

Uskollisesti aina mukana kulkeva pikkukuksa pääsee taas matkaan. Katsotaan löytyykö sille käyttöä jonkun uuden tunturin laella tai muissa juhlahetkissä. Nuo katkolahjehousut muuten ovat varsinainen heräteostos. Löysin ne pari vuotta sitten ruokamarketin loppuunmyyntilaarista ja muutamista jäljellä olevista löytyi täsmälleen oikea koko. Niistä saa nopeasti tehtyä shortsit, jos liika lämpö yllättää. Sitä en kuitenkaan toivo, vaan kuivaa, viileähköä ja hieman tuulista säätä. Ollaanhan sentään keskikesällä Lapissa - ei tarttis etelän miehen niin paljoa huitoa eikä käyttää ohvia!

Joten reiluksi viikoksi näkemiin ja kuulemiin. Painun kännykän kuulumattomiin täysin somettomaan maastoon.