Santiago de Kihlanki

"Pyhiinvaellus" Kihlankiin 25.5.2018

Otsikoin tämänkertaisen juttuni aika mahtipontisesti. Sain ajatuksen tällaiselle otsikolle Pyhän Jakobin kävelyvaelluksesta Luoteis-Espanjassa sijaitsevaan Santiago de Compostelan luostariin. Sen monet tekevät hengellisistä, henkisistä tai fyysisistä syistä. Jotkut ihan ilman syytä kokeillakseen vain omia ruumiillisia ja henkisiä voimiaan. Itse tyydyin vähän vähempään, tavoittelin vain uutta kokemusta keväisestä juuri lumensa luoneesta Lapista.

En muista olleeni juuri tässä vaiheessa Lapissa, keväthangilla kyllä ja alkukesästä kun puussa on jo lehti. Nyt matalat varvut ja kanervat olivat vielä painuksissa vapauduttuaan vasta sulaneen lumipeitteen alta. Lumet olivatkin lähteneet vauhdilla viime viikkojen helteiden ansiosta.

Jotain pyhää olin kuitenkin sisimmässäni tuntemassa, kun talvella aloin suunnitella kävelemistä Pakasaivon tieltä Kihlangin kämpälle, tuolle omalle "pyhiinvaelluskohteelleni". Olen muutamaan otteeseen kertonut tuon Tullin kämpän merkityksestä itselleni ja siksi ei ole liioiteltua sanoa sitä itselleni hyvin tärkeäksi paikaksi. Samalla saisin kokeiltua kulkemista valmiiden reittien ulkopuolella. Syksyllä 2016 tiedostin Pakasaivoon johtavan tien toisen pään olevan Äkäslompolon tiessä ja tien kulkevan sopivan matkan päässä Kihlangin kämpästä tällaista pienimuotoista patikkaa ajatellen.

Tein nuoruudessani yksinäisiä kävelyretkiä kämpältä eteenpäin johtavia metsäteitä pitkin ja poikkeilin niiltä välillä sivuunkin. Joskus keväthangilla muistan meidän isäni johdolla hiihtäneen Kiuaskerolle asti, joka nyt osuisi suurin piirtein reittini varrelle. Olin talvella tutkinut karttaa, ottanut muistiin koordinaattipisteitä sekä selvitellyt purojen ja ojien kulkua. Nehän ovat näin keväällä juuri lumien sulettua vuolaita ja ylittäminen voisi olla haasteellista.

Karkea suunnitelma oli ajaa ensimmäisenä päivänä Pakasaivon tien varteen ja jäädä yöksi sinne. Seuraavana aamuna lähtö maastoon ja päivän kävelyn jälkeen olisin illalla Kihlangin kämpällä. Yöpyisin siellä jossain ja palaisin seuraavana päivänä takaisin autolle yöpyäkseni siinä taas ennen kotimatkaa.

Löysin aikomani reitin alkupään vaivattomasti ja parkkasin auton tien vierellä olevalle hiekkakuopalle. Pitkän autossa istumisen, tuulen huminan ja tuntien radion kuuntelun jälkeen pysähtyminen ja autosta ulostulo sai aikaan vanhan tutun Lappi-ilmiön; on niin hiljaista, että luulee tulleensa kuuroksi. Ei kuulunut kerrassaan mitään. Oli jo ilta eikä Pakasaivon tiellä muutenkaan kai vilkasta ole eikä isompien teiden liikenne sinne asti kuulunut.

Kävelin iltalenkiksi hiekkakuopan ympäristössä etsien sopivaa teltan paikkaa. Siinä kulkiessani astuin melkein pesässä hautovan kapustarinnan päälle. Ihan viime hetkellä se lehahti lentoon ja paljasti pesässä olevat neljä vihertävää munaa. Pyysin rouvalta anteeksi ja kiiruhdin pois. Tunsin itseni heidän maailmaansa tulleeksi tunkeilijaksi. Tein autolla vähän iltapalaa ja laittelin aamuksi varusteita lähtökuntoon. Koska en tiennyt mitä huominen toisi tullessaan halusin lähteä varhain liikkeelle. Niinpä luovuin teltan pystytyksestä ja sopivamman telttapaikan etsimisestä, rullaisin makuualustan ja makuupussin auki auton takaosaan ja annoin nukkumatin tulla. Tämäkin on yksi syy miksi en nykyään käytä muita kuin farmarimallisia autoja!

Yö oli ollut viileä ja aamulla ilma oli raikas. Aamupuuroa keittäessäni ja termospulloa tankatessani tein viimehetken muutoksen suunnitelmiini. Jätin makuupussin ja teltan pois ja kevensin muutenkin rinkkaani. Päätinkin tehdä edestakaisen reissun ja palata yöksi takaisin autolle. Varasin mukaan kuitenkin ruokaa ja vaatetusta sen verran, että yöpyminen ja vuorokaudenkaan ylimääräinen viipyminen ei olisi ongelma.

Yksi metsätie lähti ihan hiekkakuopalta ja vei minua hetken oikeaan suuntaan. Sitä pitkin pääsin hyvään alkuun. Ehkä parin kilometrin jälkeen olikin sitten aloitettava suunnistustaitojen vienti käytäntöön. Olin tulostanut netistä karttoja, joiden avulla kulku onnistui hyvin. Lisäksi apuna oli käsikompassi, jolla silloin tällöin tarkistin suuntia. Aika pian opin lukemaan maastoa ja vertaamaan sitä karttaan, korkeuskäyrät alkoivat muuttua todellisiksi maaston muodoiksi. Sain kuljettua pitkän laakean vaaran toista syrjää laskeutumatta liian alas ja toisaalta nousematta liian ylös. Välillä eteen tuli kivikkoja, jotka oli merkitty karttaan mustina pistekasoina. Niitä en päässyt kiertämään vaan harpoin kiveltä toiselle kunnes taas jatkui mukava kuiva kanervikko. Askel oli kevyt!

Loppupäässä olin suunnitellut osuvani jollekin kämpän ohi menevän metsätien haaralle vaikkakin arvelin niiden olevan loppupäistään jo aika vaatimattomia. Yhden sellaisen koordinaatit minulla oli muistissa ja avasin kännykän karttasovelluksen. Sen avulla osuin tien päähän tarkalleen vaikka sitä kohti olin menossa pelkän käsisuunnistuksenikin avulla. Onnittelin itseäni hyvästä suorituksesta ja istahdin taas yhdelle kahvitauolle. Nautin täysin sääskettömästä ja kuivasta säästä.

Lähestyin kämppää tällä kertaa toisesta suunnasta kuin tavallisesti. Malttamattomana odotin mikä näky minua kohtaisi, vieläkö olisi seiniä pystyssä? Edellisen käynnin jälkeen oli kulunut taas kaksi lumista talvea. Ja siinähän se kämppä seisoi, aika vinossa mutta pystyssä kuitenkin.

Kauas huokui vanhan rakennuksen ja märän puun tuoksu. Lähestyin kovalevyn palasilla peitettyä "Eikan huoneen" ikkunaa ja kurkistin sisään...

Pääni kovalevyn reiässä esti valon pääsyn sisään, enkä nähnyt mitään. Työnsin kameran sisään ja napsin muutamia kuvia tutkiakseni niitä myöhemmin tarkemmin. Tässä kuvassa näkyy kirkas muovinen vesikanisteri, jota en aikaisemmilla käynneilläni ollut huomannut. Tuolla kanisterilla olen lukuisia kertoja hakenut vettä Mustijärven päässä olevasta lähteestä. Kauhalla otin vettä ja lirutin sitä pienestä suuaukosta kanisteriin. Arvatkaapa montako sääskeä oli kauhakädessä ja montako oli kanisterikädessä. Monta!

Pakkohan oli kurkata saunapäädyn ovesta "Eikan huoneenkin" tilannetta tarkemmin. Aika lohdutonta oli.

Saunan katto oli pudonnut sitten viime näkemän alas.

Lehdettömät puut saivat minut kiertämään kämppää sen takapuolelta. Tuli mieleen miten paljon sääskiä myöhemmin kesällä olisikaan täällä seinän tuulettomalla puolella.

"Tullilaitoksen maja", sehän tämä on. Tai oli, ehkä niin on sanottava.

Alkaa jo keittiöpäädyn portaatkin olla tiensä päässä. Näiltä portailta olen luonut lumia monet kerrat.

Tuho alkaa olla keittiössäkin aika lopullista. Ei tee mieli käydä yhtään peremmälle. Siellä se varmaan olisi ollut vihreä keittiöpöytäkin kaatuneena rojun alla. Kirjeeni nastat erottuvat vielä paneeliseinässä oikealla.

Vielä kuva järven puoleltakin. Ei olla enää edustuskunnossa mutta tässä sitä sinnitellään. Hormin kohdalta katto on pudonnut alas.

En tiedä onko tämä pienempi huone enää edes huone. Hiilikola ja kaljapullo eivät kuitenkaan ole moksiskaan.

MSR Superfly

Kuva uusimmasta keittimestäni. Keittelen tässä kämpän pihalla kuumaa vettä lounasruokaani. Tällaisille yksinäisen miehen vaelluksille pieni kaasukeitin on näppärä ratkaisu. Viikon päästä on Riihimäen erämessut ja siellä ajattelin tehdä tarkempia vertailuja mutta jouduinkin aikaistamaan hankintaa.

Monta kertaa retkeilijöitä syytetään roskaamisesta. Heti metsäteille päästyäni, alkoi löytyä talvisten nuotiopaikkojen ympäriltä kaljatölkkejä ja muuta roskaa. Keräsin neljä tölkkiä, kaksi muovipikaria ja pilkkisyöttipurkin rinkkaani ja toin ne pois maastoa rumentamasta. Tätä autonrengasta ei ainakaan retkeilijät ole maastoon jättäneet, joten ehkä joillakin paikallisilla on myös peiliin katsomisen paikka.

Menomatkalla oli kameran muovinen objektiivinsuoja pudonnut jonnekin kivikkoon. Paluumatkalla viimeisen kahvitauon jälkeen oli toinen kahluu- ja taukojalkineina käyttämistäni "crocseista" tipotiessään. Joten enpä tiedä minkälaiseksi retkeni roskatase loppujen lopuksi muodostui.

Jos vedän yhteen kokemuksiani, niin päällimmäiseksi jää ihanteellinen sää. Hyttysaika ei ollut vielä koittanut. Maasto oli jo ehtinyt kuivaa pitkän lämpimän ja sateettoman jakson aikana. Selkää saattoi kellistyä oikaisemaan minne tahtoi. Ei ollut liiemmälti kivikkoa eikä liian tiheätä risukkoa. Matkaa kertyi noin 25 km yhden päivän aikana keskiraskaan rinkan kanssa. Se on hieman liikaa. Ehkä oli liikaa suorittamisenkin makua, koska minulla oli määränpää ja aikataulu. Teltta mukana olisin saattanut kokea olevani enemmän vapaa.

Ketään ihmistä en tavannut, en kuullut ihmisten aikaansaamia ääniäkään. Vain lintuja tapasin. Kapustarinnan siellä hiekkakuopalla, yhden riekon menomatkalla ja kaksi kertaa jonkun ison metsälinnun, en ala edes arvailemaan mikä. Sellainen iso kuitenkin, joka pelästyttää lähtiessään lentoon siivet risuihin läpsyen. Kuljen yleensä äänettömästi ja yllätän niin ihmiset kuin eläimetkin ilmestymällä hiljaa paikalle. Isäni vanhoja Lieksan rajakoulun oppeja, joita hän onnistuneesti minuunkin tartutti.

Kerojärvi

Päätetään tämä vähän lohduton tarina kuvaan paluumatkalla eteen tulleesta nätistä pikkujärvestä. Jos en olisi muuttanut suunnitelmaani ja kiirehtinyt samana päivänä takaisin, olisin varmaan kiivennyt Kiuaskerolle katsomaan näköaloja ja siellä olevaa Struven pistettä. Ehkä olisin etsinyt vesikanisterin innoittamana sen lähteen, mikäli enää sitä olisin rantavesakosta löytänyt. Tulipa metsäteitä rampatessani ajatus ottaa joskus maastopyörä mukaan, joten ei tämä tainnut jäädä viimeiseksi käynniksi Kihlangissa vaikka jo syksyllä 2016 kämppää kiittelinkin. Jäähän tästä kämpästä joskus kivijalka ja rojukasa, jota voi käydä katselemassa, jos ei parempaa syytä Lappiin tulolle keksi.

Kiinalaista käyttämässä Leivonmäellä

Kevään etenemistä ja uuden risukeittimen kokeilua

Leivonmäellä tulee piipahdettua aina kun ei parempaa keksi. Tätä en sano mitenkään vähätellen, paikka on mitä hienoin mutta tullut minulle jo liiankin tutuksi läheisen sijaintinsa vuoksi. Siellä on erityisen miellyttävä ja rauhallinen Soimalampi ja sen hienolla paikalla oleva laavu. Sinne suuntasin tälläkin kertaa.

Kevätaamun raikkaus ja lintujen laulu täytti kokemusmaailman. Viimeiset jäät sinnittelivät rannan varjoisuudessa mutta saivat kohta luovuttaa vahvempansa edessä. Aurinko paistoi jo korkealta.

Suunnitelmissani oli ensin vaihtelun vuoksi ajella maastopyörällä metsäteitä pitkin ja piipahtaa samalla tuolla laavullakin. Olin kuitenkin epävarma teiden pehmeydestä, koska viimeiset lumet olivat juuri lähteneet ja siksi lähdin kävellen. Katsoin kartasta Selänpohjan parkkipaikalta suunnilleen Soimalammelle päin menevät metsätiet ja lähdin kulkemaan niitä pitkin.

En ole ajatellut, että Soimalampea voisi lähestyä myös autolla. Autolla pääsee ehkä reilun 2km päähän, jossa vasta on puomilla suljettu tie. Yhtään autoa ei tiellä eikä tienvarsilla kuitenkaan näkynyt. Yleensä Soimalammella on saanut olla melkoisen rauhassa. Hyvä lähestyttävyys autolla ei nimittäin mitenkään edesauta kohteen rauhallisuutta, eikä kyllä roskattomuuttakaan. Tuntuu, että autoileva väki ei jaksa senkään vertaa kuljettaa tuomiaan roskia mennessään pois kuin kävelijät.

Leivonmäki, Soimalampi

Tälle pienelle lammelle ja sen rannalle kaipaan paikan kauneuden vuoksi. Joku yksinäinen vesilintukin osui kuvaan, väristä ja koosta päätellen koirastelkkä.

Leivonmäki, Soimalampi

Laavua lähetyttäessä näkee jo hyvissä ajoin järven yli onko laavulla muita. Huomasin pientä liiketta laavun edustalla mutta savua ei kuitenkaan nuotiosta noussut. Päästyäni laavulle jouduin keskelle kahden yöpyjän myöhästyneitä aamutoimia. Makuupussit ja makuualustat olivat vielä levällään laavussa kuten muutkin retkeilytarpeet.

Istahdin nuotiokehälle nauttimaan omia retkieväitäni ja vasta sitten huomasin yöpyjien keittelevän aamiaismunia risukeittimessä, siksi ei nuotiota oltu viritelty. Siitäpä kehkeytyi välillemme mukava keskustelu. Käytiin läpi monia retkeilykohteita, vaihdettiin kokemuksia niistä ja myös varusteista; makuupussien ja riippumattojen kautta risukeittimiin. Yöpyjät olivat pääkaupunkiseudulta ja ainakin toinen ensimmäistä kertaa Leivonmäellä.

kiinalainen Tomshoo liekeissä

Ensimmäistä kertaa Leivonmäellä oli myös uusin keittimeni. Poika oli tekemässä joitain omia hankintojaan Kiinasta, kun hetken mielijohteesta sanoin, että tilaahan minulle tuollainen risukeitin. Olin nähnyt netissä jonkun esittelevän tällaista Tomshoo'ta.

Hyvin kiinalainen pöhisi. Lämmittyään puukaasut alkoivat kiertää kaksoiskuoren välissä ja tulivat nätisti aukoista ulos. Alla oleva teräslautanen ei kuulu keitinpakettiin. Se on muistaakseni Tokmannilta tai vastaavasta hankittu keittolevyn suojus. Muutaman euron hintaisessa paketissa on isompi ja pienempi suojus, tämä on se pienempi.

Tomshoo

Pakatessani jäähtynyttä keitintä takaisin verkkomaiseen säilytyspussiin, pussi tarttui takin vetoketjuun ja pyyhkäisi muutamia osia penkiltä kilahtaen maahan. Todettiin yhdessä nauraen, että ainakin kappelehinta tuli Kiinasta tilattaessa tosi edulliseksi. Mukana tuli pieni kahvallinen grilliverkkokin ja jopa pyöreä kuppi spriikäyttöä varten.

Olin jo aikeissa tehdä tällaisen puukaasuja hyödyntävän keittimen Ikean terästermoksesta. Ohjeet oli katsottu ja itse termoskin jo hankittu mutta nyt se saakin jäädä varsinaiseen tarkoitukseensa. Tästä Tomshoosta tulee varmasti kätevän kokonsa vuoksi yksi mukanani kulkija normaalien ikealaisteni vaihtoehdoksi. Nyt alkaa keittimissäkin olla mistä valita!

Vuoden aloitus Viisarimäellä

Viisarimäen alias Kuivavuoren luontopolulla 11.1.2018

Harvoin käy näin, että retkikohde vaihtuu jo hetken autoa ajettuani. Olin pakannut reppuun normaalit varusteeni; eväs- ja kahvileipiä, termokseen kuumaa vettä, purukahvia ja mehutiivistettä. Makkaroita ei mukana ollut mutta tietysti risukeittimeni oli, koska halusin edes hieman saada tulisteltua tauoillani. Olin menossa Leivonmäelle lumikenkäilemään ja muukin vaatetukseni oli sen mukainen; sauvat, tukevat kengät ja säärystimet. Olin varustautunut olemaan koko päivän ulkona ja palaamaan vasta iltapäivällä takaisin.

Nelostiellä muistin Rutalahteen kääntyvän tien alussa olevan luontopolun. Sen opastaulu oli kiinnittänyt huomiota siitä aikaisemmin ohiajaessani. Aina olin ollut jonnekin menossa tai jostain tulossa eikä ollut jäänyt aikaa siihen tutustumiseen. Tällä kertaa aikaa oli varattu koko päivä ja päätin käydä katsastamassa sen ennen Leivonmäelle jatkamistani.

En tiennyt saisiko polun alkupäähän pysäköityä, joten jätin auton suosiolla heti tienristeyksen lähellä olevalle puutavaran käsittelypaikalle. Siitä sitten kävelin muutaman sata metriä polun alkuun.

Viisarimäen luontopolku

Talvella on aina vaikeutena tietää lumitilanne vähänkään etäämmällä kotoa. Lumikengät osoittautuivat ainakin tässä vaiheessa reissua turhiksi ja saivat jäädä roikkumaan olalle nostettujen suksisauvojen päähän. Oli arkitorstai mutta silti polulla oli ihan tuoreita jalanjälkiä. Opastaulun lähellä parkkipaikalla ei kuitenkaan ollut auton jälkiä, joten kulkijat lienevät olleen lähitalojen väkeä.

Hangella näkyi pieniä jälkiä. Jollain pikkuotuksella oli ollut tärkeitä puuhia, kun oli nähnyt asiakseen ravata hangen alle johtavalle reiälle edestakaisin. Jotain jännää siellä reiässä varmaan oli, ainakin turvapaikka maailman pahuudelta.

...ja hetken kuluttua eteen tuli taulu, jossa kehoitettiin tarkkailemaan eläinten jälkiä ja tunnistamaan niitä. Sitähän juuri olin tehnyt! Minusta nuo äskeiset jäljet oli tehnyt joku "Hyvin Pieni Eläin" mukaillakseni Nalle Puh -tarinoita.

Tiesin, että polku johtaisi korkealle mäelle mutta se jatkoi rauhallisesti nousten ylöspäin. Ihmettelin, koska tavoitteeseeni, mäenpäällä olevalle laavulle ei pitänyt olla kuin muutama sata metriä. Yhtäkkiä polku kuitenkin alkoi nousta hyvin päättäväisesti ylös.

Kuivavuoren laavu

Sittenpä eteeni putkahti laavu. Se oli suljettu kevytpressulla ilmeisesti lumen ja kesällä roskien sisään lentämisen estämiseksi. Hieno idea!

Kuivavuoren laavu

Käärittyäni pressun ylös ja ripustettuani sen käteviin pidikkeisiin, paljastui siisti laavu. Kuivavuoren laavu sanottiin nimikyltissä. Kuivavuoren? Enkö ollutkaan Viisarimäellä?

Sytykkeiksi oli pieniä tikkuja valmiina ja pari isoa tuohenkäppyrää. Tietysti makkaratikkuja ja solumuovialusta takamuksen alle. Asiallista!

Sitten äkkäsin vieraskirjakotelon päällä olevan kynttilän. Se tuikutteli siinä ja hetken luulin sen olevan oikea mutta se olikin pattereilla toimiva led-kynttilä. Että kynttilätkin valmiiksi palamassa!

Viitsiskö?

Kyllä viitsi...

koska laavun varusteisiin kuului myös pieni lasten lumilapio. Sillä kaivelin nuotiopaikan lumen alta ja virittelin pienet tulet. Pitäähän taas saada uudistettua eräpuvun savun tuoksu! Koska mukana oli oma risukeittimeni virittelin siihenkin tulet tunnelmaa lisäämään. Huvitti mieleeni tullut ajatus, että nyt olin kahden tulen loukussa.

Kun risukeittimen tulet olivat hiipumassa kaivoin repusta pellettipussin. Ostin kerran paikallisesta varastomyymälästä säkin pellettejä. En ole löytänyt missään myytävän pienempiä määriä mutta ei tämä 15kg:n säkkikään maksanut kuin muutaman euron. Olin kuljettanut pientä pussillista mukanani tarkoituksenani joku kerta rauhoittua testaamaan miten pelletit risukeittimessä toimisivat. Netin retkeilysivustoilla ollaan asiasta vähintään kahta mieltä, kuten kaikista asioista. No nyt oli hyvä tilaisuus perustaa "Kuivavuoren koepolttokeskus".

Risukeitin ja pelletit

Pohtimatta miten oikeat pellettipolttimet toimivat, ala- vai yläsyöttöperiaattella, nakkasin kourallisen pellettejä vielä hieman hiipuvan hiilloksen päälle. Puhaltelin saadakseni ne syttymään kunnolla.

Risukeitin ja pelletit

Pelletit paloivat hetken aikaa liekillä mutta muodostivat sitten punaisena hehkuvan hiilloksen. Tässä hiillos on jo hiipumassa ja tämän kuvan ottamiseeen on kulunut edellisestä sytytyskuvasta 22 minuuttia. Olin hämmästynyt miten pitkään yksi kourallinen pellettejä riitti tuottamaan lämpöä.

Risukeitin setti

Laitan tähän kuvan koko risukeitinsetistä. Se kulkee yleensä aina mukanani. Tämä on vain tulistelu- ja makkaranpaistopaketti, josta puuttuu keittoastiat, astioiden kahva ja mahdollisesti spriipoltin, jota myös olen joskus pitänyt mukana. Koko tarina tämän keittimen tekemisestä löytyy tästä blogista maaliskuulta 2016.

Jotenkin into lähteä vielä Leivonmäelle lopahti ja pakkasin tavarat. Siivosin jälkeni, laskin pressun ja kirjoitin kiitokseni vieraskirjaan. Viisarimäen kyläyhdistys on tehnyt 2006 oivan teon rakentaessaan tämän laavun. Se on osa luontopolkua, jota en lähtenyt nyt kiertämään, jääköön toiseen kertaan. Ehkä polun punapäiset merkkikepit voisivat olla hieman pidempiä, koska nyt niitä ei nähnyt näinkään vähäisen lumen alta. Toisaalta korkeammat kepit saattaisivat olla kesäaikaan liian luonnosta erottuvia.

Puhdistin sähkökynttilän lumesta mutta jätin sen päälle vilkuttelemaan seuraavien tulijoiden iloksi. Mielessä kävi kyllä, että onkohan se unohtunut edellisiltä kävijöiltä mutta yleensä jätän asiat vähintäinkin sellaisiksi kuin ne ovat tullessani olleet.

Kotona selvitin, että olin ollut Kuivavuorella, ehkä Viisarimäki on enemmän paikannimi. Vieressä olisi ollut vielä Kuunteluharju, jonka kautta luontopolku olisi kukenut.

Illalla piti lähteä vielä iltalenkillä hakemaan ruuveja ja kulmarautoja Ikean aterintelineeseen, joka on ollut kotona odottamassa seuraavaa rakenteluprojektia. Nyt alkoi siinnellä ajatus pellettipolttimesta, jossa ei olisi ollenkaan runkoon tehtyjä aukkoja. Mutta tämä on sitten tulevien juttujen aiheita... Ja onhan siellä Ikeassa myös teräksisiä termoksia, joista olen nähnyt tehtävän puukaasukeittimiä...

Ettei vaan taas lähtisi lapasesta tämäkin harrastus...

Nukuin yöni ulkona

Loisteliaita autiotupia ja riippumattoja Hankasalmella 17.6.2017

Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi on tänä vuonna neljä juhlapäivää. Niillä on mukavat nimet: Sukella talveen, Villiinny keväästä, Rakastu kesäyöhön ja Juhli luontoa.

Tällä kertaa piti rakastua kesäyöhön ja nukkua yönsä ulkona. Jutun otsikosta voisi päätellä, että kokemus olisi ollut minulle jotenkin ainutlaatuinen ja mullistava. Muistan aikaisemmista työpaikoistani yhden ruokatuntikeskustelun, jossa tuli puheeksi milloin kukin on viimeksi nukkunut teltassa. Yksi oli nukkunut lapsena, toinen joskus seurusteluaikana ihastuksensa kanssa jossain kesätapahtumassa. Minä sanoin, että kyllähän ainakin kerran kesässä täytyy teltassa nukkua.

Mielestäni teltta ei kuitenkaan ollut "riittävän ulkona" näin suureksi juhlapäiväksi. Siinähän ollaan sisällä. Päätin kokeilla yötä riippumatossa!

Sitten oli edessä ehkä vaikein osuus; löytää kaksi sopivalla etäisyydellä toisistaan olevaa puuta. Minulla on luetteloita mielenkiintoisista paikoista, joissa olen ajatellut käydä jossain vaiheessa. Koska puita on aika paljon, ei niitä kuitenkaan kannattanut lähteä etsimään satojen kilometrien päästä. Suosituimpien kansallispuistojen arvelin olevan täynnä väkeä, olihan joihinkin perustettu tätä yötä varten oikein telttahotellejakin.

Valinta osui Hankasalmelle. Olin merkinnyt muistiin, että siellä oli autiotupa, nimeltään Häähnintupa. Sen ympäristöstä jostain ajattelin sopivat puuni löytää. Ihan tuvan lähellä en aikonut yöpyä, koska en halunnut häiriintyä tuvalla mahdollisesti käyvistä kulkijoista. Näin ajattelin silloin.

Päivä oli ollut lähes helteinen, enkä oikein välitä helteestä. Odottelin myöhäisempään iltapäivään, jotta ilta ehtisi vähän pitemmälle ja koska päätarkoitukseni oli pelkkä yöpyminen. Metsäautotie päättyi kääntöpaikkaan, joka oli täysin tyhjä autoista. Tätä vähän ihmettelin - Suomen luonnon päivä - eikä ketään!

Ylös tuvalle on matkaa puolisen kilometriä helppokulkuista kivituhkalla päällystettyä polkua. Polun alkupäässä telineessä oli parit kävelysauvat lainattavaksi. Tällä tavalla oli ystävällisesti ajateltu huonompijalkaisia ja polun varteen oli sijoitettu myös levähdyspenkkejä.

Ylös Häähnintuvalle

Polku nousi tasaisesti ylös. Polun toisella puolella oli tiheää kuusikkoa ja toisella puolella äskettäin harvennettua männikköä. Tiesin tuvan olevan Häähninmäen päällä ja toivoin siellä olevan harvempaa puustoa, jotta sääskimeri ei olisi aivan läpitunkematon. Puusto alkoi sopivasti harveta ja noustiin loivalle kalliolle. Alkoi erottua ensimmäisiä rakennelmia. Uusia tervaamattomia paanukattoja...

Peikkola häämöttää

Tässä vaiheessa en tiennyt paikasta vielä oikeastaan muuta kuin nimen. Kotiin tultuani aloin etsimään tarkempaa tietoa. Mutta eipä mennä asioiden edelle. Tässä vaiheessa eteen ensimmäisenä tullut pikku mökki oli minulle vain joku pikku mökki. Se onkin kuulemma mäen alkuperäisiä rakennuksia ja rakennettu alun perin ampumakojuksi. Nyt sen oven yläpuolella luki "Peikkola".

Peikkola

Peikkolan jälkeen tuli ensimmäinen nuotiopaikka hirsipöytineen. Huomatkaa kukat pöydällä! Taustalla oleva kivirakennelma on usean tilan yhteinen rajakivi ja myöskin vanhojen Kuopion ja Keski-Suomen läänien rajakivi.

Häähninmäki

Entäpä sitten se "autiotupa"! Autiotupaa siinä ei mielestäni ollut muuta kuin avoin ovi. Vedin arasti oven auki. Tuntui kuin olisi tullut kylään jonkun kesämökille. Kukat amppeleissa, aurinkokennot, kaasugrilli...

Häähnintupa

Sisällä oli kaikki mitä saattoi tarvita. Kamiina, ruokailuvälineet, sammutin ja jopa juomavettä. Aurinkokennoilla ladatuista akuista olisi varmaan tullut virtaa kattovaloonkin. Parvella oli makuupaikkoja patjoineen ja huopineen. Aikani seisottuani ja ihmeteltyäni istahdin pirttipöydän ääreen ja avasin vieraskirjan. Vain kaksi henkilöä oli merkinnyt nimensä vieraskirjaan sinä päivänä. Kirjoitin tervehdykseni ja ihailuni tuvan varustelutasosta sekä maininnan, etten tarvitse tällä kertaa kuin pari männynrunkoa pihapiiristä. Nekin vain yhdeksi yöksi!

Häähnintupa

Istuskelin hetken pihapiirin nuotiopaikalla ja sitten virittelin pakolliset tulet. Kaivoin rinkasta iltapalatarvikkeet ja aloin ruokailla. Nautin olostani, kuuntelin lintujen visertelyä ja käen kukuntaa. Koko ajan odotin tuvalle saapuvaksi muitakin luontopäivän viettäjiä.

Sain ihmeekseni istua koko illan yksin. Syötyäni tutkin vähän tarkemmin tuvan ympäristöä. Käymälärakennus oli hieman syrjemmällä, enkä yhtään yllättynyt, kun sieltä löytyi hyvin hoidettu ja siisti kompostikäymälä kuivikkeineen. Polttopuitakin oli vaja lähes täynnä ja lisää pinoissa odottamassa. Häähninmäkeä kiertävää luontopolkua en kuitenkaan lähtenyt kulkemaan vaan etsiskelin ne puut leiriäni varten.

Tupa ja ympäristö on rakennettu kyläläisten talkoovoimin ja mukana on ollut myös paikallisia järjestöjä. Hatunnoston arvoinen paikka ja suoritus! Tässä vielä kuva pihapiiristä. Tulet ovat juuri sammumassa ja olen siirtymässä nukkumapaikalleni. Huomatkaa taas somasti pöydälle maljakkoon asetellut suopursut!

Häähnintupa

Olen kauan haaveillut kevyestä laskuvarjokankaisesta riippumatosta. Olen aloittanut varustautumisen hankkimalla ensin sadetta pitävän katoskankaan, sopivia retkiköysiä, hyttysverkko löytyi mökiltä. Tosin sellainen sängyn yläpuolelle ripustettava prinsessavuode -malli. Itse riippumatto puuttuu vielä ja sen virkaa sai tällä kertaa hoitaa myöskin mökiltä lainaamani riippumatto, jota on joskus käytetty puiden siimeksessä löhöilyyn. Makuupusseja minulla on joka lähtöön.

En tiedä minkä arvosanan alan ammattilaiset antavat viritelmälleni. Itse olen lopputulokseen kuitenkin tyytyväinen. Maasto oli kuivaa ja sopivan harvaa heikon tuulen kulkea puiden lomitse. Laitoin riippumaton pohjalle vanhan 1970-luvun keltaisen Karrimat-makuualustan. Se oli sopivan kokoinen ja sillä sain pellavakankaisen maton pohjan liukuvammaksi. Samalla se tietysti eristi selkäpuolta vaikkei tiedossa ollutkaan kylmää yötä.

Nukuin yöni ulkona

Kuva on otettu ennen hyttysverkon virittelemistä, mistä tulikin oikea taidonnäyte. Kartionmuotoisen verkon huipun sidoin tarpin harjaköyteen ja alaliepeet loppujen lopuksi yhteen riippumaton alta. Näin sain syntymään jonkinlaisen putkilon maton ympärille. Olin iloinen, että olin varannut mukaani myös kourallisen pieniä apunaruja. Niillä pystyi tekemmän hienosäätöjä sinne sun tänne. Toinen asia mitä kiitin oli mukaan ottamani "crocsit". Ne oli helppo riisua jalasta mattoon noustessa ja niihin oli helppo sujauttaa jalat matosta laskeuduttaessa.

Sain itseni sujuteltua rakennelman sisään, makuupussin suoristettua selän alla, vetoketjunkin kiinni. Viimeinen silmäys, että kaikki tavarat olivat tarppikankaan alla, koska aamuksi oli luvattu sadetta. Ensimmäinen hyttysarmeija oli löytänyt yksinäisen yöpyjän. Valtava ininä soi korvissani, koska hyttysverkko oli kovin lähellä kasvojani. Huolehdin, että se ei koskettanut mistään käsiäni eikä kasvojani tai oli ainakin hyttysen piikin verran kauempana. Aloin jo tottua hyttysten ulinaan, kun tunsin piston korvan seudulla. Eihän missään pitänyt olla aukkoa - mutta olipas! Päätypuolella verkkoputkilo ei ollutkaan tarpeeksi supistettu ja nokkelimmat hyttyset pääsivät maton päätyköysien väleistä putkilon sisään. Sittenpä vaan vetoketjua auki, verkkoa syrjään, raahautumista ulos pussista ja lisää virityksiä tekemään...

Vihdoin sain asumukseni tiiviiksi ja hyttyset jäivät sen ulkopuolelle. Seurasin niiden kävelyä verkolla ja välillä hauskuutin itseäni puhaltamalla äkkiä niiden alta. Siitäs sait! Ja sinä! Ja sinä! Sitten alkoi ihan oikeasti väsyttää... Linnut visertelivät koko yön, mikä lähempänä, mikä kauempana. Käkikin kukkui ahkerasti. Jossain vaiheessa uneen tunkeutui kaukainen koiran haukunta. Se puolusti omaa reviiriänsä tai ilmoitteli jostain itselleen tärkeästä. Muutaman kerran korjailin asentoani ja tunsin nukkuneeni pitempiä pätkiä. Yllätykseksi huomasin kellon olevan 5:10. Oli aika nousta.

Purin leirini ja söin vähän aamupalaa. Iltapäivällä kotoa mukaani ottamassani termoksessakin oli vielä riittävän lämmintä vettä. Kuuden jälkeen olinkin jo matkalla kotiin. Tiet olivat tyhjät, kuuntelin autoradiosta aamuohjelmia. Sitten tuulilasiin ilmestyikin ensimmäiset sadepisarat! 

Koska riippumattoyö oli näin mukava kokemus, pitää joskus kokeilla nukkumista täysin taivasalla. Yksi entinen työkaveri kertoi nukkuneensa meren saaressa pelkällä auringon lämmittämällä rantakalliolla. Ei tarvittu peittoja eikä makuupusseja, vain vähän pehmikettä selän alle. Siinä oli ollut mukava kuunnella veden loisketta ja katsella taivaan tapahtumia, kunnes nukkumatti kutsui veneeseensä...

Tänään 17.6. saimme myös kansallispuistojemme perheeseen yhden uuden tulokkaan lisää. Tervetuloa Hossa, 40:s kansallispuistomme! Taas tuli Sepolle lisää kierrettävää!

Jääskelään jäätä pitkin

Jääseikkailut jatkuvat, nyt kotiseudulla!

Jyväskylän lähellä on Jääskelän tila, jonka alueella on Jyväskylän kaupungin ylläpitämä luontopolku. Sen varrella pääsee tutustumaan harvinaiseen kasvilajistoon ja polkureitin Tontunvuori ja Sammalistonkallio ovat Euroopan Unionin Natura 2000 suojelukohteita.

Jääskelä kartta

Tilan juuret juontavat 1700-luvulle. Jyväskylän perustajanakin tunnettu aatelismies, majuri Carl Christian Rosenbröijer (1762–1832) osti Jääskelän tilan 1800-luvun alussa. Vuonna 1819 Rosenbröijer perusti sahan Haapakoskelle, joka tunnetaan nykyään Vaajakoskena. Hänellä oli muistaakseni myös joitain uittokanavasuunnitelmia, jotka olisivat toteutuessaan muuttaneet Jyväskylän ympäristön aivan toisenlaiseksi kuin se nyt on. Ei näköjään mikään turha mies! Majurin hautakappeli on muuten Jääskelän alueella. Jääskelästä pitäisi löytymän myös yksi Suomen suurimmista kuusista "Jääskelän jättiläinen", mutta sitä en ole tähän mennessä tullut etsineeksi. Myös tuo majurin hautakappeli olisi kiva käydä joskus vilkaisemassa.

Jääskelään löytää ajamalla vanhaa nelostietä Vaajakoskelta etelään päin muutamia kilometrejä, minkä jälkeen käännytään oikealle Villa Jääskelän tilalle. Matkaa Jyväskylän keskustasta tulee noin 15 km.

Näinhän se virallisesti menee ja näinhän sinne useimmat menevät, minäkin. Tällä kertaa syntyi kuitenkin ajatus yhdistää jääretki Jääskelässä käyntiin.

Katselin kartasta lyhimmän reitin ja lähdin matkaan maastopyörällä. Lumitilanne oli jäällä sellainen, että suksilla ei tehnyt enää mitään, luistimilla ei liioin. Jalkapatikka ei huvittanut, joten pyörä alle ja matkaan. Pidin ensimmäisen lepotauon Noukanniemen venesatamassa ja siinä laiturin nokassa istuskellessani juttusilleni tuli rannasta mies. Oli varmaan pannut merkille huolestuneen pälyilyni ja jäätilanteen tutkimiseni. "Mihinkäs olet menossa?", hän kysyi. Kuultuaan tavoitteeni hän neuvoi kääntymään takaisin, koska matkalla olisi ollut heikon jään alueita. Siihen päättyi ensimmäinen yritykseni. Reissusta jäi tulokseksi vain tämä yksi kuva, jossa olen juuri siirtynyt jäälle.

Muutaman päivän päästä tuli mukavan aurinkoinen päivä ja ajatus muistui taas mieleeni. Pakkasin pilkkireppuun evästä, nastalenkkarit ja risukeittimen. Jalkaan laitoin huopavuorelliset kumisaappaat, koska ainakin kaupungin puolella virtasi vesi ja ajattelin jäällä olevan suunnilleen samanlaista. Pyörän jätin suosiolla kellariin. Jäälle päästyäni huomasin, että jalkineet on vaihdettava. Liukastumisen varominen olisi tehnyt matkasta liian hidasta ja väsyttävää. Nastalenkkareilla matka alkoikin taittua normaalia kävelyvauhtia.

Olen seuraillut moottorikelkkailijoita ja mönkijäkuskeja, mistä he reittinsä valitsevat. Jyväskylän lähialueet ovat aika ongelmalliset virtojen, koskien ja Keljonlahden lämpövoimalan vuoksi. Turvallinen reitti pidemmälle Päijänteen puolelle kulkee Samulinniemen edustalta Kalasaaren kärkeen. Sitten ihan Kalasaaren länsirantaa ja edelleen Vuoritsalon länsirantaa nuollen kohti Vuoritsalon kärkeä.

Silti matkalle osui yksi epäilyttävän näköinen paikka, jonka ohittaminen onnistui ihan rantaviivaa pitkin. Tätä kautta Jääskelään tulee vaan paljon enemmän matkaa, kuin ensin miettimääni reittiä Siikasaaren kautta. Mutta mitäpä tuota suremaan, kun ensimmäinen ei olisi ollut kuitenkaan käytännössä mahdollinen.

Pieni Vuoritsalo - Vuoritsalo

Vuoritsalon ja Pienen Vuoritsalon välisessä salmessa tuntui keväiseltä. Lämpötila oli reilusti plussan puolella ja linnutkin visertelivät iloisesti. Tästä kuvasta näkyy Keljonlahden lämpövoimalan korkea savupiippu. Ja kuten näkyy rantaa pitkin on kuljettu ahkerasti.

Muutama sana tuosta Vuoritsalosta. Se on Jyväskylän alueella kokonaan sijaitsevista saarista suurin. Jyväskylän suurin saari Muuratsalo on jaettu Jyväskylän ja Muuramen kesken. 480 hehtaarin kokoinen Vuoritsalo on sisäosiltaan kallioinen, ja sen korkein kohta on noin 90 m Päijänteen pintaa korkeammalla. Saari onkin helppo tuntea suuresta koostaan ja korkeasta profiilistaan.

Keskisuomalaisesta löytyi lehtiartikkeli vuoden 2013 lokakuulta: "Mies katosi viikonloppuna lähes vuorokaudeksi Pohjois-Päijänteellä sijaitsevaan Vuoritsaloon. Mies harhaili suuressa saaressa ja sinnitteli läpi yön. Mies joutui saareen myöhään lauantaina, kun ilmeisesti hänen veneensä moottori oli alkanut piiputtaa ja hän ajautui saareen – luullen olevansa mantereen puolella. Ensimmäiset ihmiset mies löysi vasta seuraavana päivänä, sunnuntaina iltapäivällä kello 16 aikaan – lähes vuorokauden vaeltamisen jälkeen. Mies kertoi, että ainut asia, mitä hän oli saaresta löytänyt, oli hirvet. Hirviä vain, ei ihmissieluakaan."

Vuoritsalon kärjen jälkeen kuljin takaisin pohjoista kohden mutta nyt saaren itärantaa. Sopivalta kohdalta käännyin suoraan itään kohti Jääskelän aluetta. Tähtäimessä oli sen nuotiopaikka, joka sijaitsi aivan rannan tuntumassa. Olen aika epäileväinen helposti saavutettavien tulipaikkojen puutilanteen suhteen, mutta ilokseni puuvajassa oli riittävästi sopivan kokoista puuta pienille tunnelmatulille.

Jääskelä nuotiopaikka

Siinä istuessani jäältä alkoi lähestyä kaksi pilkkimiestä mutta he kääntyivät takaisin tulosuuntaansa, kun huomasivat minun istuvan tulilla. Tuo taitaa olla kaupunkilaisen ja eräihmisen ero, että eräihminen tulee varsinkin silloin, jos huomaa jonkun toisenkin olevan nuotiolla.

Risukeitin, alusta ja tuulisuoja

Olen kuljettanut pienempää risukeitintäni ahkerasti mukana reissuilla. Se on sen verran kätevän kokoinen, että sen on voinut ottaa mukaan ihan vaan kaiken varalta. Olen todella tyytyväinen hankintaani - tai ehkä pitää sanoa, tekeleeseeni. Sen teosta ja testauksestahan kirjoitin jutun maaliskuussa 2016. Sen jälkeen on löytynyt alustaksi Tokmannilta liedensuojat. Pakkauksessa on isompi ja pienempi ja koko paketti maksaa muutaman euron. Kuvassa on pienempi. Toinen hyväksi havaitsemani asia on sytytyspussit. Ne eivät vanhene eivätkä kuiva. Niitä on helppo sujauttaa risukeittimen sisään ja housuntaskuihin. Tikkuja ja raapaisupintaa kosteudelta suojaan myös vanhanaikaiseen filmikoteloon, joka niitä jostain näin digikamera-aikaan löytää.

Motonet MTX-tuulsuoja

Olin etsinyt risukeittimelle jotain kevyttä tuulisuojaratkaisua. Sehän ei tietysti saanut maksaa paljoakaan, koska koko keitinkään ei ole maksanut. Motonetistä löytyi MTX-tuulisuoja hintaan 9,90e. Oli siististi kokoontaittuvakin ja tuntui kevyeltä. Se oli ensimmäisen kerran nyt koekäytössä ja pettymys oli suuri. Ottaessani sitä ulos paketista yksi saranapuikko liukui pois paikoiltaan ja tuulsuoja katkesi. Suojaa takaisin taitellessani se suorastaan hajosi käsiini. Täytyy varmaan vähän taivuttaa jokaisen puikon päätä, jospa siitä sillä tavalla saisi käyttökelpoisen. Mitenkäs se sanonta menikään? Oli kaksi eri pakettia, hyvä ja sitten se halpa!

Jääskelä hevostalli

Paluumatkan aloitin ihan normaaleja Jääskelän ulkoiluteitä pitkin. Kuljin tämän hevostallin ohi, edelleen ohi lukitun tilauskodan kohti Päijänteen rantaa. Oli kummallinen tunne kävellä siellä. Muuten kuin normaaleilla käynneilläni mutta auto ei ollutkaan nyt odottamassa tutulla parkkipaikalla.

Jääskelä

Tässä kuvassa olen tullut jäälle jostain Jääskelän kartassa näkyvän mökin B läheltä ja nastalenkkareiden jäljt näkyvät selvästi jään pinnassa. En halunnut enää lähteä samoja jälkiäni takaisin Vuoritsalon kärjen kautta vaan päätin hetken mielijohteesta oikaista saaren läpi.

Vuoritsalo

Olin kyllä huomannut tulomatkalla, että saari oli korkea. Vasta sitkästi ylös nousevaa rinnettä kulkiessani tajusin, että oikaisusta ei tulisikaan ihan läpihuutojuttu. Lunta oli välillä melkein polveen asti ja märkä lumi kasteli vähitellen kengät. Ihmettelin, miksi kaatuneita puita ja risuja oli lähes kaikkialla. Myöhemmin kotona karttaa tutkiessani huomasin, että Vuoritsalossa on paljon pieniä luonnonsuojelualueita. Ehkä siksi saaren sisäosat on jätetty luonnontilaisiksi. Toivoin myös löytäväni sopivan mökkitien tai jonkun muun kulku-uran menoani helpottamaan, mutta se oli turha toivo. Nyt voin sanoa, että Vuoritsalon keskellä ei ole muuta kuin koskematonta luontoa, ei näkynyt niitä hirviäkään. Jälkeenpäin netistä löytämääni lehtiartikkelia saareen eksyneestä miehestä lukiessani, ymmärrän häntä aika hyvin. Saari on tosi valtava!

Olisi ollut parempi sittenkin palata samoja jälkiä takaisin eli "Parempi virsta väärään kuin vaaksa suoraan!" vai miten se meni?

Jääskelään jäitse

Mittasin kulkemani reitin ja sain pituudeksi lähes 18 km! Siitä kaksi kilometriä oli tuota lumessa rämpimistä. Lähes 5 tuntia ulkoilmassa sai posket kuumottamaan, eikä illalla tarvinnut kauaa houkutella nukkumattia kylään!