30.4.2014

Palloja, puheita ja kulkueita

Helsingin vappujen muistelua Hakaniementorin seutuvilta
 
Kevät on viimeistään silloin tullut, kun on vappu. Vappuhan on kevään juhla. Silloin kaivetaan ullakolta esiin vaaleat kevätpoplarit ja vaihdetaan jalkaan kevyemmät kengät. Mielen valtaa iloisuus lähestyvästä kesästä. Iloisuus ja hauskuus on muutenkin läsnä kaikessa vappuun liittyvässä. Meillä on kerrankin lupa heittäytyä vähän hassuiksi tämän kaiken vakavan keskellä, laittaa serpentiinejä olkapäille ja puhallella vappupilleihin.

Asuessani 1960-luvun alkupuolen aivan Hakaniementorin reunalla olin suoraan sanottuna aitiopaikalla. Pääsin kuljeskelemaan torille vapputavaran myyjien sekaan ja ihmettelemään mitä kaikkea kivaa täksi vapuksi on taas keksitty. Vieläkin saan palautettua korviini pillien kimakat vinkaisut ja pyörivien ropellien rapinan. Oman ainutlaatuisen lumouksensa toivat pallomyyjien suuret vappupalloniput, jotka huojuivat korkealla tuulessa. Niiden pallot narskahtelivat hankautuessaan toisiinsa - silloinhan myytiin vain kumisia palloja. Nykyiset erilaisia hahmoja esittävät foliopallot olivat vielä keksimättä.

Kun joku onnekas lapsi oli saanut rahaa pallon ostoon, ostosta piti huolellisesti harkita. Nippua tutkittiin kauempaa. Etukäteen oli tietysti käyty lähempänä kuuntelemassa toteutuneita myyntitapahtumia, jotta oltiin selvillä mitä minkäkin kokoisista palloista pyydettiin. Sitten kun valinta oli tehty, mentiin myyjän luo, odotettiin omaa vuoroa, puristettiin kolikoita nyrkissä ja tuijotettiin herkeämättä valinnan kohdetta. Aina kun nippu vedettiin alas ja siitä irrotettiin pallo, toivottiin, että oma valinta nousee vielä nipun mukana ylös.

Aika usein kadulla näkyi autoja, joiden ulkopuolella kieppui narussa pallo. Muistelen, että niitä jouduttiin kuljettamaan räjähdysvaaran vuoksi autojen ulkopuolella. Varsinkin suuren punaisen "teekkaripallon" tunkeminen autoon olisi ollut vaarallista ja ehkä myös tilan takia mahdotonta.

Hakaniemessä en voinut välttyä kokemasta myöskään sitä vakavampaa vappua. Sitä, jossa pidetään puheita ja pohditaan suurempia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Aamulla hyvissä ajoin väkeä alkoi kerääntyä kyltteineen ja lippuineen torille vappumarssia varten. Sitten sovittuna aikana kulkue lähti Siltasaarenkatua pitkin keskustaan päin ylittäen Pitkänsillan. Muistan seuranneeni kulkuetta Pitkänsillan kupeessa. Siinä näki kulkueen läheltä ja ehti lukemaan iskulauseet. Enpä noista pikkupojalle vaikeista sanoista paljoa vielä ymmärtänyt, mutta luinpa silti.

Joskus hienolla säällä olimme perheen kesken Mäntymäellä viettämässä kevätpäivää ja nauttimassa ihmistungoksesta. Niin, näin kai voidaan varmaan sanoa. Toihan tällainen erikoinen päivä kaivattua vaihtelua arkiseen aherrukseen.


Tässä olen ensimmäistä kertaa Mäntymäellä. Vuosi on 1955. Istun isäni sylissä ja olen näköjään saanut ensimmäisen palloni. Noissa vanerikoppaisissa lastenvaunuissa muuten lykättiin vielä pikkusiskoani ja lopulta niiden pyöristä tehtiin minulle mäkiauto.

Hauskaa vappua, itse kullekin säädylle!

12.4.2014

Vanhoja päiväkirjamerkintöjä

Katkelmia isäni päiväkirjasta 60 vuotta sitten

11.4.1954

Palmusunnuntaina oli kaunis ilma... tässä lähdetään kohta laitokselle. Pääsiäinen on ensi pyhänä...

12.4.1954 klo 19.30

Vielä klo 17 aikaan ei ollut muuta ilmoitettavaa kuin "rouva Laitinen voi hyvin ja pian kai synnyttää." Menen soittamaan taas n klo 20.00 ja silloin tiedän jo enempi taas...

Klo 20.07 olen saanut terveen ja ison pojan klo 17.10... Tämä jää muistoksi päiväkirjaani ja kun toivottavasti joskus oma poikani olet nuorukainen ja luet tämän - pysähdy hetkeksi ja ajattele...

13.4.1954 klo 20.50

Kyllä siellä hyvin jaksetaan. Näin oven ikkunan läpi pikku Laitisen hoitajan käsivarsilla. Kyllä hän oli pieni, mutta sievähän tuo oli. Siellä oli 12 vauvaa samassa huoneessa. Ajattelin että jos ne sotkeutuvat mutta niillä oli numerot jokaisella...


-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --

Mitäpä tähän enää lisäisi. En kai sotkeutunut. Lukenut olen ja pysähtynyt ajattelemaan useammaksikin hetkeksi.

se poikasi

9.4.2014

Patikointikauden avaus Pyhä-Häkissä

Tulijärven polulla 8.4.2014

Kauniit aurinkoiset päivät saivat sisällä istumisen maistumaan puulta. Loppukoon Windows XP:n tuki, kuten se tänään tekikin (R.I.P.) Jääköön vanhat valokuvat ja paperit toistaiseksi. Ohjelmointikurssistakin sain suurin piirtein sen mitä tavoittelin. Nyt on päästävä taas luontoon!

Kun alan suunnitella vähänkään isompaa reissua, vilkaisen ylläpitämääni listaa paikoista, joissa haluaisin käydä. Toinen lähestymistapa on erilaiset kartat. Nyt lähdin liikkeelle kartasta. Päiväretkien vaatiman ajomatkan maksimietäisyytenä olen näin valoisana aikana pitänyt 150-200 kilometriä suuntaansa. Sen vielä jaksaa ajella myös maastosta tultuaan.

Täytyy tehdä pieni tunnustus. Olen ajanut lukuisia kertoja nelostietä Pyhä-Häkin sinisten opasteiden ohi. Mielessä on käynyt ajatus, että mikähän paikka tuokin on. Ajaa nyt kymmeniä kilometrejä jonnekin sivuun katsomaan muutamaa puuta. Tiesin, että kysymyksessä on yksi pienimpiä kansallispuistojamme eikä polkujakaan ole kuin muutama kilometri. Siis ilmiselvää väheksyntää ja tietämättömyyttä!

Onneksi katselin karttaa vähän tarkemmin. Yksi Pyhä-Häkin merkityistä poluista kulkee pitkästi kansallispuiston ulkopuolellakin ja sille kertyy mittaa peräti 17 km. On myös Keski-Suomen maakuntaura, joka osin kulkee samoja polkuja.

Pyhä-Häkki, Saarijärvi

Lähdin aamulla ajoissa liikkeelle. Kahdeksan uutiset kuuntelin autossa jossain nelostiellä ja jo ennen yhdeksää parkkailin autoa Pyhä-Häkin infopisteen edustalle. Pakkasta oli yöllä ollut muutamia asteita ja oli vieläkin asteen verran. Taivas oli sininen eikä sadetta ollut luvattu lähipäiviksikään.


Edessä oli taas vanha pulma: kuinka päin kiertää ja mitä polkuja kiertää. Nämä meidän "normaalikokoiset" kansallispuistomme ovat siitä mainioita, että yleensä pulmat ovat tätä suuruusluokkaa. On valittava kellonajan, nälän, varustemäärän ja käytettävissä olevan ajan perusteella vain oikeat "rinkulat".

Aamiaiseeni ei yleensä kuulu kahvia, koska juon aamukahvini vasta joskus aamupäivän kuluessa. Tulijärven polkua vastapäivään kiertämällä olisi aamukahvipaikaksi osunut sopivasti Kotajärven keittokatos, mutta ruokailua ajatellen Tulijärven laavu taas olisi tullut liian aikaisin. Lisäksi ruokailun jälkeen olisi edessä ollut vielä 2/3 matkasta, joten lähdin kiertämään myötäpäivään.

Itselleen oudossa maastossa ei voi tietää kuljettavan reitin luonnetta. Etukäteen pidin Pyhä-Häkkiä aika vaativana kuljettavana. Puhuttiinhan aarniometsästä ja vanhoista ikiaikaisista puista.



Melko pian lähdön jälkeen tuli eteen mykistäviä puunrunkoja. Toista nimitettiin Vanhaksi Isoksi puuksi ja toista vain Isoksi puuksi, koska se oli syntynyt vasta 1600-luvulla! Näiden rinnalla ihminen tuntee itsensä aika pieneksi - tai ainakin nuoreksi.

Maasta sinä olet tullut..

Toisia puita aika ja olosuhteet olivat kohdelleet kovakouraisemmin.

Kohta suurten puiden jälkeen tuli eteen vasemmalle osoittava viitta "Saarijärvi 28". Hämmästyin, miten matka noin äkkiä meni, koska luulin olevani haarassa, josta käännytään lounaaseen Poika-ahon torpalle. En ollut. Tuo outo viitta oli ilmeisesti jotain uutta maakuntauran pätkää, jota ei edes näy kartoissa. Myöhemmin saavuin oikeaan risteykseen ja istahdin vihdoin juomaan ne aamukahvini.


Oltiin ihan kansallispuiston rajalla ja polku jatkui pitkospuina yli suuren suon. Pitkospuita olikin suurin osa Poika-ahoon menevästä 1,3 km pätkästä. Poika-ahon kruununtorpan jätän tällä kertaa selostamatta. Kaivelen Seitsemisessä olevan Koveron torpan kuvat esiin ja kirjoitan näistä kruununtorpista joskus ihan omat juttunsa.

Aikani torpan pihapiirissä pyörittyäni ja sitä ihasteltuani lähdin kuitenkin jatkamaan eteenpäin. Ja hyvä kun lähdin. Metsä muuttui pian nuoreksi istutetuksi metsäksi, välillä tuli metsäautoteitä ja melko helppokulkuista kangasta. Varsinkin Majajärvenkangas oli upeaa ja helppoa kulkea.

Tulijärven laavu, Saarijärvi

Kello 13 aikoihin saavuin Tulijärven laavulle. Loistava ajoitus ruokailua ajatellen ja muutenkin matkasta meni 1/3 yhdessä hujauksessa. Enää viimeinen 1/3 eli reilut 6 km jäljellä. Kirjoittelin iloisena laavupäiväkirjaan tarinaa keväisestä retkestäni, samalla kun hiillos valmistui makkaroita varten.

Polku Tulijärveltä takaisin kansallispuistoon on helppoa kuljettavaa. Sisääntulon kansallispuistoon huomaa varmasti. Kuin tyhjästä ilmestyy pimeää korkeata kuusikkoa ja polku sukeltaa metsän sisään. Varmuuden vuoksi polun viereen on pystytetty sininen pyöreä taulu, jossa asia kerrotaan vielä niille, jotka eivät asiaa muuten hoksaa.

Kotajärven keittokatos, Pyhä-Häkki

Kotajärven keittokatos hämmensi jotenkin ulkonäöllään. Mutta sehän onkin keittokatos eikä mikään laavu tai nuotiopaikkka.


Tätä minä en ymmärrä. Meille tehdään valmiit polut viittoineen. Rakennetaan hienot hirsilaavut ja käymälät. Tuodaan polttopuut, sahat ja kirveet. Pyydetään vain yhtä pientä asiaa: viekää roskat mennessänne. Aina on niitä, jotka antavat muille ylimääräistä tehtävää. Kyllä se JOKU roskani korjaa!

15:30 olin jo lähestymässä infopistettä, retkeni päätepistettä, kun vasta näin päivän ensimmäiset ihmiset. Pitkospuilla tuli nelihenkinen perhe vastaan koiransa kanssa. Olivat varmaan menossa Kotajärven katokselle.

Olen paljon kävellyt kansallispuistojen polkuja mutta tällä kertaa oli aika ajoin turvauduttava ihan uuteen tyyliin: jalat molemmin puolin polkua ja polku jalkojen välissä. Tässä kuvatussa kohdassa tosin pystyi kulkemaan polun vieressä mutta monin paikoin ei. Tuntui tosi koomiselta liukastella täysin lumettomassa metsässä kapeaa jäistä raitaa pitkin. On se ihminen aika hullu, kun sille päälle sattuu!


16:00 lähdin ajelemaan kotiin. Loppusaldo: 10 tuntia, joista 7 ulkoilmassa. Eiköhän tällä taas jaksa vähän aikaa - ainakin seuraavaan reissuun asti!

Tämä retki kannatti ehdottomasti tehdä! Tästä Tulijärven polusta teen itselleni rinkkavaelluksia varten kunto- ja testiradan. Tulen jo muutaman viikon kuluttua, kunhan polkujen jäät ovat pois, kokeilemaan miten kunto kestää täysien vaellusvarusteiden kantamista. Tarkkaavaisimmat jo arvaavat miksi alan harjoittelun.