Onnea Suomi 100v!

Ajatuksia itsenäisyyspäivänä 2017 ja muistoja vuodelta 1967

Toivottavasti ette ole saaneet tarpeeksenne tästä Suomi 100v -juhlinnasta. Koko juhlavuodenhan on tämä sinivalkoinen teema ollut jollain lailla esillä.

Yllättäen meidän itsenäisyyspäivän juhlintamme tapahtuikin tällä kertaa Kuopiossa. Saimme kutsun ystäväpariskunnan vieraaksi eikä kaupungin valinta olisi voinut olla parempi. Suomi100 -juhlinnan ohella kaupungissa järjestettiin tämän vuoden valtakunnallinen puolustusvoimien paraati. Vuonna 1967 Suomen täyttäessä 50 vuotta se pidettiin Oulussa.

Kuopion torilla oli erilaista puolustusvoimien kalustoa, jota pääsi lähemmin tutkimaan.

Kalustonäyttely Kuopiossa 2017

Olipa torilla hämmästeltävänä ihka oikea Hornet, jota harva on näin läheltä päässyt näkemään. Se on tuttu lähinnä lehti- ja uutiskuvista sekä taivaalla joskus näkyvinä nopeasti kiitävinä pisteinä.

Hornet Kuopion torilla 2017

Tässä on paraatijoukot juuri saaneet valmistautumiskäskyn liikkeellelähtöön ja kadetit ovat suoristaneet rivinsä. Väkeä oli kadunvarret täynnä niin, että kuvien otto oli melkoisen hankalaa. Lehtitietojen mukaan katsojia oli yli 20.000, mikä on aika paljon Kuopion kokoisessa kaupungissa. Paraatin päätyttyä kaupungin keskustan liikenne oli puuroutuneena ainakin tunnin verran, joten aivan kaikki eivät olleet kävellen liikkeellä.

Kadetit paraatijoukoissa

Marssivien joukkojen jälkeen seurasi kalustoa. Mahtava oli murina ja pakokaasujen määrä kun panssarivaunu ajoi aivan katsojien nenän alta.

Panssarivaunu paraatissa

Vaikuttavaa katseltavaa oli myös Hornetien hallittu ylilento. Koneet muodostivat taivaalle luvun 100. Muitakin lentokoneita ja helikoptereita lensi, mutta niistä en onnistunut saamaan kunnon kuvaa.

1 + 0 + 0 = 100

Aamulla klo 10.00 oli ollut sankarihaudoilla seppeleenlasku, jossa kullekin haudalle oli etsitty suunnilleen kaatuneen ikäinen henkilö konkretisoimaan kaatunutta. Tästä tilaisuudesta myöhästyimme harmittavasti ja haudoille ehdityämme siellä ei enää ollut muuta kuin seppelöidyt haudat kynttilöineen. Illalla ne olivat hiljentävä näky.

Kuopion sankarihautoja

Illalla klo 17 alkoi ilotulitus. Se oli ensin tarkoitus pitää torilla mutta turvallisuussyistä se oli siirretty kauemmaksi keskustasta. Sen oli luvattu näkyvän torille mutta ei kuulemma kunnolla näkynytkään. Matkalla torille kuljimme kirkkopuiston läpi ja jäimmekin katselemaan sitä puistoon.

Itsenäisyyspäivän ilotulitus Kuopio

Tästä ilotulituksesta tuli mieleen 50 vuotta aikaisemmin pidetty ilotulitus Helsingissä. Naapurirapun mies keräsi pihalta autollisen lapsia ja lähti viemään meitä "ilotulitusta katsomaan". Laitoin heittomerkit, koska en muista meidän nähneen mitään. Tarkkaa syytä en muista. Muistan ainakin ankaran lumisateen, tukkoisen kaupungin, parkkipaikan löytymisen vaikeuden ja innoissaan päätä kääntelevien lasten hengityksestä huuruiset Opel Kadetin lasit. Voihan muistamattomuuteeni tietysti olla syynä tässä välissä kuluneet 50 vuottakin! Siksi on pakko tukeutua netistä löytyviin arkistoihin.

"Valtakunnan juhlavalaistus sytytetään klo 18, valonheittimet risteilevät illalla pääkaupungissa puolen tunnin ajan ja Etelärannassa alkaa klo 19 mahtava ilotulitus."

"Helsingin keskustassa vallitsi täysi kaaos jo alkuillasta. Lumisohjoisilla kaduilla Presidentinlinnaa kohti harppoi ohuisiin juhlasukkahousuihin ja pikkukenkiin sonnustautuneita vieraita. Liikennesumpun ja väentungoksen takia monet arvovieraat myöhästyivät Linnan juhlista, joissa vieraitaan odottivat tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja rouva Sylvi Kekkonen."

(KUVA: Martti Peltonen / HS)

"Presidentinlinnan yläpuolelle muodostettiin kahdellakymmenellä heittimellä valoholvi puoleksi tunniksi. Ajan määräsivät heittimien hiilisydämet, jotka eivät kestä puolta tuntia kauempaa."

Tänä vuonna liputus erosi tavanomaisesta. Satavuotisjuhlien takia tänä vuonna sai liputtaa vuorokauden ympäri, eli Suomen liput liehuivat myös yöllä. Edellytys oli, että lippu oli kunnolla valaistu.

Satavuotiaan Suomen kunniaksi pidettiin neljä luontoon yhdessä menemisen päivää. Haluttiin saada sukeltamaan talveen (4.2.2017), villiintymään keväästä (20.5.2017), rakastumaan kesäyöhön (17.6.2017) ja juhlimaan Suomen upeinta luontoa (26.8.2017) sata päivää ennen virallista itsenäisyyspäivää. Tuosta viimeisestä tehtiin uusi virallinen liputuspäivä. Suomesta tuli näin maailman ensimmäinen maa, joka virallisesti liputtaa luontonsa kunniaksi. Ja mikäpä on liputtaessa, minusta meidän luontomme on parasta maailmassa!

Luontoväki innostui alkuvuonna huhusta, jonka mukaan Norja lahjoittaisi Suomelle sen verran maata Halti-tunturilta, että korkein huippu siirtyisi Suomen puolelle. No, se jäi huhuksi ja edelleen Haltin korkein kohta on Norjan puolella. Vähän mutta harmittavasti!

Yksi hienoimmista oivalluksista oli mielestäni valaista eri kohteita sinivalkoisiksi. Suomen juhlaa kunnioittivat monet ulkomaatkin valaisemalla omia kohteitaan: Roomassa Colosseum, Kanadassa Niagaran putoukset, Rion Kristus-patsas ja naapurissa Tukholmassa Globen-halli...

Kotimaassa kansalaisten ja kuntien toivottiin valaisevan rakennuksia, pihoja, parvekkeita, veistoksia, siltoja ja puistoja Suomen lipun väreillä.

Sinivalkoinen Tuomiokirkko

Jäätaidetta Kilpisjärvellä

Sinivalkoinen Saana

En itse osaa ajatella parempaa maata asua. Ajattelen nyt itseni kannalta, eri mieltä saa vapaasti olla. Tuota eri mieltä olemisen vapautta osoittaa myös itsenäisyyspäivään liittyvät mielenosoitukset, joita tuntuu olevan vuosi vuodelta enemmän. Meillä on varaa sallia erilaisia mielipiteitä.

Tämä on ollut minulle paras maa elää. Tulevaisuudesta en tiedä mutta luulenpa, että olen saanut elää parhaan ajanjakson itsenäisen Suomen historiaa. En ole joutunut kokemaan sotien kauhuja, en kokemaan pula-aikoja, olen saanut syntyä voimakkaan uudelleenrakentamisen vuosiin. Tekemätöntä työtä on riittänyt ja toivottavasti riittää jatkossakin vaikka maailma tuntuu nykyään muuttuvan kiihtyvään tahtiin. Jossain vaiheessa varmaan alan ajatella, että "ennen kaikki oli paremmin". Silloin olen tainnut tulla vanhaksi...

Hiton reissu!

Marraskuinen seikkailu Hitonhaudalla 10.11.2017

Olen käynyt Laukaan Hitonhaudalla ainoastaan lumiseen aikaan. Ihaillut sen hienoja jääpuikkomuodostelmia ja liukastellut pohjalle muodostuneella jäisellä polulla. Nyt sain ajatuksen käydä aistimassa Hitonhaudan marraskuisia tunnelmia. Kuten muistatte pidän marraskuisesta tyhjästä ja hiljaisesta metsästä ja marraskuusta yleensäkin. Jätän kuitenkin tänä vuonna marraskuun ylistämisen näin lyhyeen.

Hitonhauta

Vaihtelun vuoksi ajoin sinne Laukaan Valkolasta päin. Matka sitä kautta on ehkä hieman pitempi mutta rauhallisempi ja mukavampi kuin vilkkaan Nelostien kautta. Hiekkateiden päässä on reilunkokoinen parkkipaikka, jolle mahtuu varmaan ainakin kymmenen autoa.

Harisen laavu

Parkkipaikan läheisyydessä on laavu, puuvaja ja vessa. Voisi kuvitella, että näin lähellä asutusta ja näin helposti saavutettavalla laavulla on paljon kävijöitä. Tällä kertaa parkkipaikka ja laavu ammotti tyhjyyttään. Puuvajassa oli ihmeekseni ihan reilusti puita. Niiden luulisi ainakin olevan aina loppu tällaisessa paikassa.

Tarkoitukseni ei ollut jäädä tulistelemaan, varsinkaan kun retkeni oli vasta aluillaan. Ja olihan minulla repussa risukeittimeni sekä vähän valmiiksi pilkottuja pilkkeitä pahempaan tulituskaan. Kannan "ikealaistani" aika tunnollisesti mukana, on mukava olla riippumaton silläkin tavalla.

Harisen laavun tulisija

Istahdin laavun sisään "kuivatunnelmoimaan". Laavussa oli voimakas savun tuoksu ja se oli sisältä melkoisen mustunut. Tunnelma ja tuoksu oli kuin kylmässä savusaunassa. Siinä istuessani ihmettelin laavun sisään rakennettua tulisijaa, yleensähän se on laavun edustalla. Näinköhän sisällä laavussa pystyi istuskelemaan isohkosta huuvasta huolimatta? Eipä ole tullut tällaista viritystä vielä vastaan.

Iso-Harinen

Laavun jälkeen polku tai oikeammin metsätie kulkee Iso-Harinen -järven sivuitse. Mukavan kirkkaalta näytti järven vesi.

Ihan rotkon alkupäässä oli märkää ja välillä varsin pehmeää metsänpohjaa...

...mutta pikku hiljaa rotko alkaa muistuttaa rotkoa. Märät puunjuuret olivat petollisen liukkaita.

Liukkaita olivat myös märät kivet ja kulkeminen oli välillä melkoisen vaivalloista. Tämän kiviröykkiön takaa paljastuu yllätys!

Tullaan pienelle lammelle ja näyttää kuin tähän kulku pysähtyisi. Vasemmalla puolella kallioseinämässä näkyy jäätä muistona muutamia päivä sitten olleista pakkasista. Tässä on varmaan moni muukin miettinyt mihin kulkunsa suuntaisi...

Aivan lammen oikeasta reunasta ison kivipaaden vierestä pääsee harppomaan lammen ohi. Tässä vaiheessa on selvää, että sulanmaan aikaan ei pikkukengillä välttämättä kannata Hitonhaudalle lähteä.

Hitonhauta kiviportti

Heti lammen jälkeen saavutaan kiviportille. Suuri kivi on asettunut kahden kallioseinän väliin muodostaen oviaukon, josta päästään seuraavaan huoneeseen.

Se huone on varustettu juoksevalla vedellä. Korkealta rotkon reunalta valui vettä reiluna purona alas. Lorina kaikui kalliorotkossa ja kostean luonnon tuoksu oli voimakas.

Vastapäätä vesiputousta oli luola. Ei valtavan suuri mutta sateensuojan sieltäkin olisi itselleen saanut.

Hetken kuluttua noin puolen kilometrin mittainen rotko alkaa madaltua ja maasto nousee hiljalleen ylöspäin. En jatkanut enää kovin pitkään vaan etsin vasemmalta puolelta ensimmäisen kohdan, josta pääsin nousemaan rotkon reunalle. Vasemmalla puolella kulki sama metsätie, jolta haarautui polku Hitonhaudan alkupäähän. Sitä pitkin oli kiva harppoa takaisin autolle.

Kivasta harppomisesta pari sanaa.

Palataan ihan rotkon alkuun... Ilman saappaita liikkeellä olleet olivat kierrelleet alkupään soisia plutakoita niin, että kulkujälkiä oli tiheästi ristiin rastiin. Itse olin varustautunut kunnollisilla pitkävartisilla kumisaappailla, koska arvasin paikan olevan märkä runsaiden sateiden jäljiltä. Olin ehtinyt ottaa muutaman kuvan kännykällä ja selailin niitä ajatuksissani. Samalla kävelin hitaasti eteenpäin... Puolihuolimattomasti katsoin, että edessä on sentin parin verran vettä matalassa lammikossa...

Ei sitä vettä varmaan ollutkaan sen enempää, mutta veden alla oli pehmeää soistunutta velliä varmaan parin metrin verran! Upposin haaroja myöten, kunnes heittäydyin eteenpäin kohti kiinteämpää mätästä. Siinä heittäytyessäni lensi puhelin kotelostaan. Siinäpä sitten ihmettelin ruskeaan velliin juuttuneena vihreällä sammalmättäällä pystyssä törröttävää puhelinta!

Sain itseni jollain tavalla kantavammalle maalle ja jatkoin sitkeänä sissinä reissun loppuun saakka vaikka saappaissa lotisi. Ei tällaisten pikkuasioiden vuoksi takaisin käännytä! Puhaltelin puhelimenkin sen verran kuivaksi, että sain näpsittyä sillä retken loput kuvat.

Hiton reissu, mutta tulipa tehtyä!

Röytällä Tankarissa

Kunnon sotalaivan kyydissä 30.7.2003

Talvi tekee tuloaan ja myös talviset sisäharrastukset. Eteen osui kuvia heinäkuulta 2003, jolloin sain ilon olla mukana iltapäiväajelulla ihan oikealla sotalaivalla. Olisinpa ollut vielä pikkupoika niin intoni olisi ollut vielä suurempi, vaikka kyllä nytkin tuli koluttua laivan jokainen kolkka, tutkittua komentosillan kompassit ja keittön kattilat. Tai keittiötähän laivassa ei ole vaan byssa.

Ajelumme suuntautui Kokkolan edustalla olevalle Tankarin majakkasaarelle. Onneksi olen ottanut yhden kuvan kauempaa niin laivan mittasuhteet hahmottuvat paremmin.

Röyttä Tankarin laiturissa 2003

Näiden kuvien innostamana lähdin selvittämään mitä tuolle vanhalle sotalaivalle tänään kuuluu. Mutta katsotaan ne kuvat ensin.

Voima se on, joka jyllää!

Röyttä vakaissa käsissä

Keula-aalto murtuu

Olen aina ollut heikkona keula-aaltojen katseluun. Juuri siinä kohdassa kun keula-aalto siirtyy aluksen sivulle. Sitä voisin katsella tuntitokulla, olipa kyseessä pienvene, isompi alus tai laiva. Ruotsinlaivoillakin minut löytää useimmiten siitä kohdasta reelinkiä!

Ilta on tullut, ajovalot on sytytetty

Aurinko laskee, reissu alkaa olla ohi

Sitten tuon reissun jälkeisiin kuulumisiin. Mitä kuuluu Vartiovene 55:lle tänään? Tuolloin 2003 Röyttä oli vielä Sinisen reservin käytössä ja syystä, jota en tiedä Kokkolan satamassa. Onneksi oli!

Lainaukset netistä Vartiovene 55:n omilta nettisivuilta sekä Wikipediasta. Mukana myös otteita parista lehtiartikkelista:

"Vartiovene 55, eli alunperin Miinanraivaaja Röyttä laskettiin vesille Turun Laivateollisuuden telakalta 2.7.1959. Aluksen kummikaupungiksi tuli Tornio ja Merivoimien käyttöön alus luovutettiin 29.10. 1959.

Aluksen päämitat olivat: pituus 36,0 m, leveys 6.5 m ja syväys 2.0 m. Nopeus oli n. 20 solmua ja henkilöstön kokonaisvahvuus oli 22 henkilöä. Laivassa on kaksi 1 350 hevosvoimaista tuplaturboahdettua V12 dieselmoottoria.

Valmistumisestaan lähtien Röytän kylkinumero oli 5, joka muuttui 70-luvun puolivälin jälkeen 55:ksi kun alukset saivat taktiset kylkinumerot. Röyttä, kuten sisaraluksensa Ruissalo, kylkinumero 3 ja Raisio, kylkinumero 4, sekä myös ”pikku ärrät”, Rihtniemi 1, ja Rymättylä 2, oli alun perin suunniteltu toimimaan rannikkoraivaajina.

Alus kuului sisaraluksiensa kanssa aluksi Laivastolippueen Miinalaivueeseen, jonka kotitukikohta oli Pansio. Aseistuksena oli keulakannella 40mm käsisuunnattava Bofors tykki ja välikannella oli vartalo-suunnattava 20 mm Madsen konetykki. Peräkannella oli raivaukseen tarvittavat varusteet vinttureineen.

Kun kesäkuun 1 päivänä 1969 perustettiin Laivastolippueen alainen (Rannikkolaivasto 1.1.1980 alkaen) Vartiolaivue, jonka tukikohdaksi tuli silloinen Helsingin Laivastoasema, siirtyi Röyttä sisaraluksensa Raision kanssa Upinniemeen. Aluksesta tuli nyt vartiovene ja pääaseistuksensa mukaisesti harjoitustoiminnat keskittyivät sukellusveneen torjuntaan.

Röyttä sisaraluksineen palveli merivoimia 1900-luvun loppuun. Tämän jälkeen Rihtniemi ja Rymättylä siirtyivät Viron merivoimien palvelukseen, Ruissalo romutettiin ja Raisio myytiin täysin riisuttuna.

Merivoimat luopui Vartiovene 55:stä vuonna 1999, minkä jälkeen laiva oli vuoteen 2005 saakka ns. sinisen reservin käytössä.

Röytän näki usein Helsingin Kauppatorin tai Suomenlinnan rannassa, Merivoimien sotaharjoituksissa sekä Puolustusvoimien juhlatilaisuuksissa.

2005 Röyttä ajoi siirtoajolla Upinniemen edustalla viitan väärältä puolelta ja vaurioitui pahasti. Aluksen päällikkönä toimi erittäin kokenut ammattilainen, mutta valitettavasti hekin voivat tehdä virheitä oikeissa (tai sanotaanko virheille suotuisissa) olosuhteissa.

Aamulehden mukaan laivan on ostanut eräs henkilö Tampereen suunnalta ja Röyttä tullaan siirtämään Tampereen Näsijärveen. Laiva asettuu näytille Särkännimen edustalle ja sillä tehdään elämysmatkoja. Laiva remontoidaan täydellisesti. Sisälle mm. tehdään ravintolatiloja ja hytit kunnostetaan.

Ensimmäiset viikot menivät ruorivuoroista kinastellessa, nauravat Karri Mikola (vas.) ja Juha Vainio vartioalus Röytän kannella. Rannikkoja vartioineella vanhalla rouvalla on edessään vilkas risteilykesä Näsijärvellä. (KUVA: Taloussanomat Reijo Hietanen)

Turun Sanomat 2005: Koululaiva Röyttä matkusti Raumalta Tamperetta kohti verkkaista tahtia. Rauman ja Porin seudulla autoilleet saattoivat törmätä keskiviikkona outoon näkyyn. Tampereelle matkaava koululaiva Röyttä täytti maiseman yli kahdeksan metrin korkeudelta.

Laiva siirrettiin ensin Tampereelta Poriin Mäntyluodon satamaan maantiekuljetuksena, mistä matka jatkui purjehduksena Helsinkiin.

Leo Karhunen saunoi entisellä miinanraivaajalla Hietalahden rannassa. (KUVA: Helsingin Sanomat / NYT-liite Ville Männikkö)

Helsingin Uutiset 2012: Kaupunkilaiset ovat ihmetelleet Kruununhaan Halkolaiturilla viikon ajan jäissä maannutta merialusta. Helsingin Uutisiin valokuvan lähettänyt lehden lukija kertoo, että lähistön asukkaat ovat pähkäilleet, onko alus miinalaiva ja kuuluuko se Suomen Puolustusvoimille, vai onko laiva yksityisomistuksessa.

(kuva Helsingin Uutiset, Lukijan ottama kuva)

Lukijan mukaan alus näyttää olevan varustettu Suomen armeijan tunnuksin. Hänestä on kuitenkin outoa, että armeijan laiva olisi ankkuroituna Halkolaiturille. Laivan putkistosta on tuprunnut höyryä ilmaan. Lukijan mukaan asukkaat ovat ounastelleet, että alus on varmaan jumiutunut jäihin ja tarvinnee jäänmurtajan hinausapua.

Puolustusvoimien merivoimien esikunnasta kerrotaan, ettei alus ole heidän omistuksessaan."

Eli tuon Kokkolan ajelumme jälkeen on ajeltu pari vuotta jossain ja sen jälkeen karikolle. Sieltä Raumalle korjattavaksi ja maantiekuljetuksena muutamaksi vuodeksi Tampereelle. Sitten taas maanteitä pitkin syksyllä 2011 Poriin ja sieltä vesitse Helsinkiin. Sielläpä se vielä tänäänkin on, Röyttä.

Hyyppäänvuori - Keski-Suomen Koli!

Lievestuoreen mahtava näköalapaikka luolineen.

Tapahtui hauska yhteensattuma. Viime viikonloppuna minun oli tarkoitus mennä Kolille. Siellä pidettiin jokasyksyinen Ruska Blues -tapahtuma, jossa olen usein käynyt. Nyt kuitenkin juuri siksi illaksi, jolloin mieleinen esiintyjä olisi esiintynyt, tuli muuta menoa ja koko reissu jäi tekemättä. Olen käyttänyt mainittua tapahtumaa silläkin tavoin hyödyksi, että olen samalla patikoinut syksyisessä Kolin maastossa.

No, onneksi meillä jokaisella on varamies. Oi, nyt tulin käyttäneeksi vanhasta tottumuksesta sukupuolittunutta ilmaisua. Viime päivinä on käyty kiivasta keskustelua pitäisikö tuollaisista sanoista luopua ja korvata ne joillakin sukupuolineutraaleimmilla. Tarkoitin tietysti, että onneksi meillä jokaisella on "vastaavan kaltainen, jota voimme käyttää varsinaisen sijasta, mikäli sen käyttö on jostain syystä estynyt". Ehdotan tällaista uutta vaihtoehtoa termille varamies. Sitten asiaan...

Olin käynyt Hyyppäänvuorella vain kerran ennen tätä. Taisi olla kevättä, maassa oli vielä jonkun verran räntäistä lunta. Poika oli keksinyt kohteen jollain valokuvausreissullaan ja toimi silloin oppaana. Reitti ei jäänyt mieleeni, koska kääntyilin hänen ohjeidensa mukaan. Löysin hyvät ajo-ohjeet netistä. Laitan ne vielä tähänkin sellaisenaan:

-Aja valtatie 9:ää Jyväskylästä noin 20 km, jyrkän ylämäen jälkeen risteys, josta käänny vasemmalle Laukaaseen tielle 640.
-Aja 4,5 kilometriä Savion kylään, jossa käännyt oikealle soratielle. Tienviitassa lukee Savion ala-aste/Puttolantie.
-Aja 4,3 kilometriä ja käänny risteyksessä lievästi oikealle Lummelahdentielle. Aja 1,5 kilometriä tätä mutkittelevaa tietä kääntymättä pienemmille teille. Suoraan eteenpäin jatkuva tie on Hyyppääntie, oikealle lähtee Ruoholahdentie.
-jos haluat partiolaisten majalle, laguunille tai luolille, aja suoraan Hyyppääntietä 1 km. Tulet risteykseen, jossa vasemmalla on parkkipaikkalevennys. Oikealle kääntyy pieni tie, jonka päässä on kyltti YKSITYISTIE/PRIVATVÄG. Risteyksen pylväässä on pieni lappu, jossa lukee "HYYPPÄÄ".
-jos haluat mennä helpompaa ja turvallisempaa reittiä Hyyppään laelle, käänny Hyyppääntien sijasta oikealle Ruoholahdentielle. Ruoholahdenteitä ajettaessa 1,6 km saavut pitkähkölle suoralle, jonka oikealla puolella on pelto. Suoran keskikohteilta vasemmalta puolelta lähtee hyvä leveä polku ylös Hyyppäälle. Polku on helppokulkuinen.

Ruoholahdentie, Hyyppäänvuori

Itse menin tällä kertaa tuon jälkimmäisen ohjeen mukaisesti Ruoholahdentien kautta. Tässä kuva pellon keskivaiheilta lähtevän polun päästä. Se menee lievästi mutkitellen Hyyppäänvuoren laelle ja on helppokulkuinen.

Hyyppäänvuori

Näkymät vuoren laelta ovat kiipeämisen arvoiset, vaikkeivat ihan vedä vertoja Suomen kansallismaisemalle, näkymälle Kolilta Pieliselle. Takana siintää Lievestuoreenjärvi. Aamusella oli sadellut ja sammal- ja jäkäläpeite oli petollisen liukas. Muutenkin kallioinen maasto on kuluvaa ja olisi suositeltavaa kulkea aikaisemmin muodostuneita polkuja pitkin.

Opastaulussa vuoren päällä mainittiin vuoren juurella oleva luola. Lähdin laskeutumaan vuorelta alas. En tiedä olisiko polku ollut helppokulkuisempi, jos olisin malttanut kulkea aina vähän loivempia vaihtoehtoja pitkin. Nyt malttamattomuuksissani pyrin oikaisemaan jokaisessa mahdollisessa paikassa ja välillä jouduin melkein hyppäämään alemmaksi.

Hyyppäänvuori luola1

Päästyäni alas kallion juurelle, huomasin ensimmäisen luolan, tai ehkä on parempi puhua vain syvennyksestä. Tätä tuskin opastaulussa tarkoitettiin...

Hyyppäänvuori luola2

 Seuraava olikin jo se etsimäni. Sisään mahtui vaivatta muutama henkilö ja siellä oli näköjään taukoa pidettykin. Nuotiosavun jälkiä näkyi luolan katossa. Niin, ja tietysti kertakäyttögrilli oli jätetty evästelypaikalle lojumaan. Onneksi on olemassa se kuuluisa "joku", joka siivoaa toisten jäljet!

Hyyppäänvuori luolasola

 Sitten hieman kuljettuani eteen tuli korkea sola. Kuvasta ei ihan saa käsitystä mittakaavasta mutta solaan mahtui ahtautumaan. En jaksa olla ihailematta kallioita ja kiviä, niissä on jotain iätöntä. Tämänkin "palasen" lohkeamisesta isommasta kalliosta on kulunut jo jonkun verran aikaa...

Hyyppäänvuori luola3

Edelleen luolia riittää. Taas on oltu ihan kunnon nuotiotulilla. Nyt on sentään jaksettu siivota omat roskat pois. Luolan katto on aika vankkaa tekoa!

Hyyppäänvuori kalliohylly

Voiko tätä kutsua luolaksi? Aivan kallion juurella kuljettiin kuin hyllyn alla. Edelleen varsin kestävää rakennelmaa. Ei pelottanut, että katto pettää!

Hyyppäänvuori luola4 "rinneluola"

Tämä luola oli ylempänä kalliossa ja sinne joutui jo kiipeämään. Otin kuvan luolan keskivaiheilta ulospäin. Harmi kun aamuinen sade oli lakannut, kerrankin olisi ollut sateensuojia, joista valita!

Hyyppäänvuori luola5 "paviljonki"

Tämän viimeisen rakennelman ristin mielessäni "paviljongiksi." Se oli suuri ja leveä, alle olisi mahtunut paljon porukkaa. Ilmiselvä kalliopaviljonki!

Hyyppäänvuori jäkälämattoa

 Syksyinen jäkälämatto! Kaunis mutta liukas, varsinkin tällaisella tasaisesti alas viettävällä kalliolla. Vaikka kuljin aikaisempien kulkijoiden jalanjälkiä, säälitti kuluttaa luontoa omalta osaltani.

Tästä vuorelle kiipeämisreissusta tulikin enemmän luoliin tutustumista. Tiedän ihmisiä, jotka kiertävät innoissaan Suomea tällaisten kivionkaloiden perässä. Onpa netissä ihan omia ryhmiänsä tällaisille luolabongareille. Itse suhtaudun näihin mielenkiintoisina luonnon aikaansaannoksina.

Metsäparannusta Evolla

Elokuinen käynti Evon retkeilyalueella 24.8.

Viime aikoina on kirjoitettu paljon metsän parantavasta voimasta ja positiivisesta vaikutuksesta ihmisen terveyteen. Tämä on ollut kyllä itselleni selvää aina - ainakaan metsässä liikkuminen ei voi tehdä kenellekään pahaa!

Kun puhutaan metsästä, mieleeni tulee aina väistämättä Evo. Johtuneeko Evon metsäopistosta vai mistä, en tiedä. Padasjoen tietä ajaessani mieleen on painunut opiston kyltit ja toki olen törmännyt retkeilypalstoilla lukuisiin Evon alueen retkikertomuksiin. Silti tämä miellyttävän oloinen alue oli jäänyt minulta tähän asti käymättä.

Olin ajatellut korjata puutteen tänään lauantaina, Suomen luonnon päivänä, mutta aikataulut eivät millään sopineet. Niinpä "tilasin" Evolta ajan parantavalle käynnille paria päivää aikaisemmaksi. Sainkin edullisesti 5 tunnin ensikertalaisen aloituspaketin! :-)

Katselin netistä Evon reittejä ja palveluita. Havaitsin, että tulipaikkoja ja laavuja oli useita ja myös parkkipaikkoja niiden lähistöllä runsaasti. Tämä on yleensä tiennyt huonoa ajatellen tulipaikkojen rauhaa ja siisteyttä. Helppo saavutettavuus mahdollistaa ei niin retkeilyllisen -porukan helpon tulistelun kaikkine sivuilmiöineen. Mutta Evolla kaikki oli toisin! Kävin kolmella tulipaikalla ja niiden ympäristö oli puhtaaksi haravoitu ja jopa nuotion hiilet ja tuhkat oli siivottu. Ei liene ihan jokapäiväistä, taisin osua jonkun siivoustempauksen jälkeisiin hetkiin.

Aloitin kierrokseni Niemisjärviltä. Niille Padasjoen tieltä kääntyvän tien olen painanut mieleeni ohikulkiessani. Aluksi tietysti se retken ensimmäinen pakollinen juttu; kuva opaskartasta mukaan maastoon.

Karttakuvassa ei näy Padasjoen tietä 53, mutta Ruuhijärventie ja siltä vasemmalle kääntyvä Niemisjärventie sen sijaan näkyvät. Näkyy myös mikä palvelujen kasautuma on Niemisjärvien ja niiden pohjoispuolella olevan Kalliojärven rannoilla sekä mikä metsäteiden viidakko alueella risteilee. Lisäksi tulevat vielä rengasmaiset luontopolut, joita itse en tällä kertaa kulkenut yhtään.

Evokeskus

Jostain olin lukenut suosituksen käyttää alueella liikuttaessa kunnon karttaa. Tämän allekirjoitan lämpimästi! Itse jouduin siirtymään autolla pari kertaa eri paikkaan, kun olin kävellyt erehdyksessä väärää tietä pääsemättä sinne minne aioin. Ajoin Evokeskuksellekin ostamaan karttaa, mutta harmikseni se oli suljettu jo siltä päivältä. Muutenkin opiston pihalla ja ympäristössä oli hiljaista. Olikohan oppilaat sisällä pulpettiensa ääressä vai menneet jonnekin syvälle metsään?

Evo, Niemisjärvet

Ajoin Niemisjärven parkkipaikalle Alinen Niemisjärven rantaan, josta löysin tarkemman opastaulun. Siinä puhutaan paljon kalastuksesta ja näinkin rannalla useita miehiä heittovavat ojossa. Kävin jututtamassa yhtä ja hän tuntui olevan kuin kotonaan, oli varmaan ollut järvillä useita kertoja ja tuntui tietävän järven kalamahdollisuuksista kaiken.

Evo, Keskilaavu

Päivä oli pilvinen mutta sateeton. Kova tuuli kuitenkin kävi niille tulipaikoille, joilla ajattelin nauttia lounaani. Sopivan tuuleton paikka löytyi Niemisjärvien väliseltä kannakselta.

Tein pitkistä haloista omat polttopuuni ja pari ylimääräistä klapia seuraavalle tulijalle. Etsiessäni kirvestä ehdin jo manailla sen puuttumista, kunnes älysin puunhalkomisraudan tai miksi tuota kutsuisi. Siihen laitetaan halkaistava puu pystyyn ja puuta lyödään suurella puunuijalla. Tosi tehokas ja helppokäyttöinen laite! On varmaan turvallisempikin kuin kirves tottumattoman kädessä. Hyvästi tylsät ja kiviin isketyt kirveenterät, joita tulipaikoilla aina tapaa!

Tätä vartenhan sitä luontoretkille lähdetään! Tulistelu ja rauhallinen istuskelu nuotiolla savuntuoksuineen on tehokas lisä metsän parantavalle vaikutukselle! Kuvassa muuten tarkkaan katsottaessa näkyy maassa haravan jättämiä viiruja. Siivoojat ovat juuri käyneet!

Evo, Ylinen Niemisjärvi

Tässä näkymä Keskilaavun alta rannasta Ylinen Niemisjärvelle.

Evo, Ylinen Niemisjärvi

Tässä kaunis niemi, jolla on Ylinen laavu. Siellä oli nuoripari vauvansa kanssa tulilla. Juteltiin hetki ja he kertoivat tulevansa alueelle aina koulujen alkamisen jälkeen. Silloin alueella on rauhallista ja väljää. Allekirjoitan tuon tämän käyntini jälkeen. Oli todella rauhallista ja mukavan leppoisaa maastoa liikkua.

Tällä kertaa keskityin kuljeskelemaan alueen länsipuolella. Seuraavaksi pitää suunnata askeleet alueen itäpuolelle. Evolla riittää kulkemista useiksi kerroiksi, sen verran laajasta alueesta on kyse. Myös tiheä metsätieverkosto houkuttelee maastopyöräilemään.