Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi on tänä vuonna neljä juhlapäivää. Niillä on mukavat nimet: Sukella talveen, Villiinny keväästä, Rakastu kesäyöhön ja Juhli luontoa.
Tällä kertaa piti rakastua kesäyöhön ja nukkua yönsä ulkona. Jutun otsikosta voisi päätellä, että kokemus olisi ollut minulle jotenkin ainutlaatuinen ja mullistava. Muistan aikaisemmista työpaikoistani yhden ruokatuntikeskustelun, jossa tuli puheeksi milloin kukin on viimeksi nukkunut teltassa. Yksi oli nukkunut lapsena, toinen joskus seurusteluaikana ihastuksensa kanssa jossain kesätapahtumassa. Minä sanoin, että kyllähän ainakin kerran kesässä täytyy teltassa nukkua.
Mielestäni teltta ei kuitenkaan ollut "riittävän ulkona" näin suureksi juhlapäiväksi. Siinähän ollaan sisällä. Päätin kokeilla yötä riippumatossa!
Sitten oli edessä ehkä vaikein osuus; löytää kaksi sopivalla etäisyydellä toisistaan olevaa puuta. Minulla on luetteloita mielenkiintoisista paikoista, joissa olen ajatellut käydä jossain vaiheessa. Koska puita on aika paljon, ei niitä kuitenkaan kannattanut lähteä etsimään satojen kilometrien päästä. Suosituimpien kansallispuistojen arvelin olevan täynnä väkeä, olihan joihinkin perustettu tätä yötä varten oikein telttahotellejakin.
Valinta osui Hankasalmelle. Olin merkinnyt muistiin, että siellä oli autiotupa, nimeltään Häähnintupa. Sen ympäristöstä jostain ajattelin sopivat puuni löytää. Ihan tuvan lähellä en aikonut yöpyä, koska en halunnut häiriintyä tuvalla mahdollisesti käyvistä kulkijoista. Näin ajattelin silloin.
Päivä oli ollut lähes helteinen, enkä oikein välitä helteestä. Odottelin myöhäisempään iltapäivään, jotta ilta ehtisi vähän pitemmälle ja koska päätarkoitukseni oli pelkkä yöpyminen. Metsäautotie päättyi kääntöpaikkaan, joka oli täysin tyhjä autoista. Tätä vähän ihmettelin - Suomen luonnon päivä - eikä ketään!
Ylös tuvalle on matkaa puolisen kilometriä helppokulkuista kivituhkalla päällystettyä polkua. Polun alkupäässä telineessä oli parit kävelysauvat lainattavaksi. Tällä tavalla oli ystävällisesti ajateltu huonompijalkaisia ja polun varteen oli sijoitettu myös levähdyspenkkejä.
 |
| Ylös Häähnintuvalle |
 |
| Peikkola häämöttää |
 |
| Peikkola |
 |
| Häähninmäki |
 |
| Häähnintupa |
 |
| Häähnintupa |
Sain ihmeekseni istua koko illan yksin. Syötyäni tutkin vähän tarkemmin tuvan ympäristöä. Käymälärakennus oli hieman syrjemmällä, enkä yhtään yllättynyt, kun sieltä löytyi hyvin hoidettu ja siisti kompostikäymälä kuivikkeineen. Polttopuitakin oli vaja lähes täynnä ja lisää pinoissa odottamassa. Häähninmäkeä kiertävää luontopolkua en kuitenkaan lähtenyt kulkemaan vaan etsiskelin ne puut leiriäni varten.
Tupa ja ympäristö on rakennettu kyläläisten talkoovoimin ja mukana on ollut myös paikallisia järjestöjä. Hatunnoston arvoinen paikka ja suoritus! Tässä vielä kuva pihapiiristä. Tulet ovat juuri sammumassa ja olen siirtymässä nukkumapaikalleni. Huomatkaa taas somasti pöydälle maljakkoon asetellut suopursut!
 |
| Häähnintupa |
En tiedä minkä arvosanan alan ammattilaiset antavat viritelmälleni. Itse olen lopputulokseen kuitenkin tyytyväinen. Maasto oli kuivaa ja sopivan harvaa heikon tuulen kulkea puiden lomitse. Laitoin riippumaton pohjalle vanhan 1970-luvun keltaisen Karrimat-makuualustan. Se oli sopivan kokoinen ja sillä sain pellavakankaisen maton pohjan liukuvammaksi. Samalla se tietysti eristi selkäpuolta vaikkei tiedossa ollutkaan kylmää yötä.
 |
| Nukuin yöni ulkona |
Sain itseni sujuteltua rakennelman sisään, makuupussin suoristettua selän alla, vetoketjunkin kiinni. Viimeinen silmäys, että kaikki tavarat olivat tarppikankaan alla, koska aamuksi oli luvattu sadetta. Ensimmäinen hyttysarmeija oli löytänyt yksinäisen yöpyjän. Valtava ininä soi korvissani, koska hyttysverkko oli kovin lähellä kasvojani. Huolehdin, että se ei koskettanut mistään käsiäni eikä kasvojani tai oli ainakin hyttysen piikin verran kauempana. Aloin jo tottua hyttysten ulinaan, kun tunsin piston korvan seudulla. Eihän missään pitänyt olla aukkoa - mutta olipas! Päätypuolella verkkoputkilo ei ollutkaan tarpeeksi supistettu ja nokkelimmat hyttyset pääsivät maton päätyköysien väleistä putkilon sisään. Sittenpä vaan vetoketjua auki, verkkoa syrjään, raahautumista ulos pussista ja lisää virityksiä tekemään...
Vihdoin sain asumukseni tiiviiksi ja hyttyset jäivät sen ulkopuolelle. Seurasin niiden kävelyä verkolla ja välillä hauskuutin itseäni puhaltamalla äkkiä niiden alta. Siitäs sait! Ja sinä! Ja sinä! Sitten alkoi ihan oikeasti väsyttää... Linnut visertelivät koko yön, mikä lähempänä, mikä kauempana. Käkikin kukkui ahkerasti. Jossain vaiheessa uneen tunkeutui kaukainen koiran haukunta. Se puolusti omaa reviiriänsä tai ilmoitteli jostain itselleen tärkeästä. Muutaman kerran korjailin asentoani ja tunsin nukkuneeni pitempiä pätkiä. Yllätykseksi huomasin kellon olevan 5:10. Oli aika nousta.
Purin leirini ja söin vähän aamupalaa. Iltapäivällä kotoa mukaani ottamassani termoksessakin oli vielä riittävän lämmintä vettä. Kuuden jälkeen olinkin jo matkalla kotiin. Tiet olivat tyhjät, kuuntelin autoradiosta aamuohjelmia. Sitten tuulilasiin ilmestyikin ensimmäiset sadepisarat!
Koska riippumattoyö oli näin mukava kokemus, pitää joskus kokeilla nukkumista täysin taivasalla. Yksi entinen työkaveri kertoi nukkuneensa meren saaressa pelkällä auringon lämmittämällä rantakalliolla. Ei tarvittu peittoja eikä makuupusseja, vain vähän pehmikettä selän alle. Siinä oli ollut mukava kuunnella veden loisketta ja katsella taivaan tapahtumia, kunnes nukkumatti kutsui veneeseensä...
Tänään 17.6. saimme myös kansallispuistojemme perheeseen yhden uuden tulokkaan lisää. Tervetuloa Hossa, 40:s kansallispuistomme! Taas tuli Sepolle lisää kierrettävää!
