Arkimaanantain tungosta Isojärvellä

Jäätien tekoa, tulistelijoita ja vastaantulijoita Isojärvellä 6.2.2016

Ensimmäistä Luonnon päivää vietettiin lauantaina 4.2.2017 teemalla "Sukella talveen". Täällä Jyväskylässä ei sää ollut sinä päivänä mitenkään kehuttava. Ainakaan ei voinut puhua mistään talveen sukeltamisesta. Lunta oli vaivaiset 20 cm mutta jäät sentään ovat tulleet kerralla niin, että luistinradat on saatu aurattua.

Säätiedotus lupasi alkuviikolle pakastuvaa ja pitkästä aikaa selkeää, jopa aurinkoista säätä. Niinpä mieleeni tuli lähteä uudelleen katsastamaan miltä talvisella Isojärvellä näytti. Vuosi sitten tammikuussahan lumituisku oli melkein pilata reissuni. Tekisin oman sukellukseni vähän myöhässä mutta kuitenkin Suomen luonnon merkeissä.

Pakkasta oli maanatai-aamuna vajaat kymmenen ja pilvipeite alkoi lupaavasti rakoilla. Iltapäivästä pitäisi jo olla aurinkoista. En kiirehtinyt mitenkään ajaessani, jotta aurinko ehtisi todella tulla piilostaan esiin. Tietysti minun piti sännätä matkaan melko aamusta vaikka myöhemminkin olisi ehtinyt...

Huhtalan torppa

Huhtalan torppa oli entisellä paikallaan. Huhtalantie oli auraamaton, kuten sen kuuluukin olla. Sitä oli kuitenkin ajettu, joten uskalsin lähteä ajamaan vanhoja uria pitkin kohti tien päässä olevaa parkkipaikkaa. Jos vastaan olisi tullut auto, en tiedä mitä olisin tehnyt. Väistäminen sivuun olisi johtanut ehkä kiinnijäämiseen, joko minun tai vastaantulijan tai meidän molempien.

Tien päässä tienhaarassa oli yllätyksekseni kaksi pakettiautoa ja peräkärry. Sain omani käännettyä ja sijoitettua niin, että pääsisin lähtemään joskus takaisinkin.

Jo autot antoivat viitteitä, etten olisi ehkä tällä kertaa täällä yksin. Polun reunoilla näkyi vanhaa traktorin renkaiden jättämää hammastusta ja keskellä polkua oli ajettu aivan äskettäin moottorikelkalla. Perässä oli ollut vielä reki, jos osasin jälkiä oikein tulkita. Mieleen tuli heti kalastajat. Muistin polun menevän kohta aivan Isojärven rannan tuntumaan. Siitä ajattelin heidän poikenneen jäälle ehkä verkkojaan kokemaan.

Laitan tähän vielä viimekertaisen juttuni yhteydessä olleen kartan. Siinä näkyy paikka, jossa polku menee ensimmäisen kerran rannan lähelle. Siitä kelkan ura siirtyi jäälle. Traktorin jäljet jatkuivat polkua pitkin kohti Kalalahden laavua. Mielikuvani kalastajista vain vahvistui. Ajatukseni oli käydä Renusaaren laavulla. Se oli viimeksi osoittautunut siistiksi ja rauhalliseksi paikaksi. Päätin tällä kertaa oikaista sinne suoraan jään yli. Aurinkoinen sää houkutteli lisäksi siirtymään mahdollisimman pian pois metsän suojasta.

Kun astuin metsästä jäälle, ihmettelin mitä jäällä on puuhattu. Ei täällä vuosi sitten mitään autorataa ollut! Lumi oli osittain peittänyt jäätien. Sen reunassa näkyi rivi aurausviittojen virkaa ajavia havuja. Hetken kävi mielessä joku hupiajoa varten aurattu jäärata, mutta kansallispuistossa... ei kai sentään...

Jäätie meni Renusaarta kohden. Se sopi suunnitelmiini ja lähdin kulkemaan sitä pitkin. Vähitellen alkoi tien toisessa päässä erottua kirkkaita haalareita ja moottorikelkka. Edelleen luulin siellä olevan joitakin verkkojen kokijoita. Kun pääsin lähemmäksi, näin miesten ruiskuttavan vettä jäätielle. Kysyin, mitä he oikein puuhasivat. He vahvistivat jäätietä kuulemma traktoria varten, jolla vietäisiin soraa Renusaareen. Sinne on tarkoitus tehdä enemmän telttapaikkoja, koska maasto on niin epätasaista ja puiston kävijämäärät ovat kovasti kasvaneet.

Renusaari laavu

Sitten seurasi seuraava hämmästys. Näin laavulta nousevan savua. Kuvittelin jäädyttäjien olleen hetki sitten lounastauolla ja että heidän jäljiltään olisin päässyt herättelemään vanhan nuotion pohjan. Sitten huomasinkin rannassa retkisukset ja näin miehen istuskelevan laavulla. Hän oli kuulemma "toisessa olohuoneessaan" ja käynyt Isojärvellä ainakin 20 kertaa. Kertoi liikkuvansa mielellään kanootilla kuvaten luontoa. Nytkin hänen vieressään oli muhkean kokoinen kamera. Hetken tarinoituamme hän lähti jatkamaan matkaansa ja minä kaivoin evästarpeet repustani.

Olipa oikeastaan aika mukavat oltavat. Vesipumpun pörinäkin oli jo siirtynyt kauemmas, eikä enää häirinnyt. Sekään ei häirinnyt, että toiset tekivät töitään ja minä sain vain istuskella tulilla. No, oli noilla "työmiehillä" ainakin hieno työympäristö. Aurinko paistoi kirkkaasti ja hienoinen tuuli kävi sopivasti saaren takaa. Auringon säteet saivat jopa lumen sulamaan tumman istumalankun reunassa. Ajatukset alkoivat väkisin siirtyä edessä olevaan kevääseen vaikka olikin vasta helmikuun alkupuoli. Tänään, kun kirjoitan tätä on lähes 20 astetta pakkasta mutta aurinkoista edelleen.

Harvoinpa tällaista näytelmää pääsee näkemään, kun odottaa kohtaavansa lähes koskemattoman ja rauhallisen luonnon, kuten olen näillä talvisilla retkilläni yleensä kohdannut. Hännän huippuna palatessani vastaan tuli polulla nuoripari, jota tervehdin ja tokaisin "harvinaisen vilkasta täällä tänään." He vähän ihmettelivät, että "ai, onko täällä muitakin?". Kerroin mitä jäällä tapahtui ja mainitsin vielä yksinäisestä kulkijasta laavullakin. No, joskus reissut eivät ole sitä mitä niiden ensin kuvittelee olevan.