Kuivan Hevosen elämää

Muistoja Tullin Urheilukerhon mökistä Sipoon saaristossa.

Tänä kesänä minuun otettiin yhteyttä Tullista. He olivat löytäneet viime talvisen kirjoitukseni Kihlangin kämpästä ja sen oheen liitetyn kysymykseni kämpän nykyisestä käytöstä. Siitä tulikin pitkä puhelu. Sen päätteeksi totesin, ettei näköjään tarvita kuin yksi yhteydenotto oikealta taholta niin kaikki selviää. Kihlankiin palaan vielä - tietysti! Puhelun lopuksi satuin kysymään saaresta nimeltään Kuiva Hevonen...

Olen tarkoituksella viivytellyt veneilymuistoistani kirjoittamista, koska tämän aiheen kuvat on vielä pääosin skannaamatta ja lajittelematta. Lupasin kuitenkin Tullille toimittaa joitakin kuvia heidän urheilukerhonsa 60-vuotishistoriikkia varten. Näitä kuvia etsiskellessäni ja lajitellessani tuli ajatus kertoa hieman tuosta saaresta.

Saarella on hauska nimi, yhdellä naapurisaarella myös; Musta Hevonen. Mistähän nuo nimet juontavat juurensa? Olihan siinä lähellä myös Hanskinen tai Hanska, kuten puhekielessä sanottiin, ja Eestiluoto, joka vielä 1960- ja 1970-luvuilla oli Puolustusvoimien käytössä ja joka oli helppo tunnistaa tulenjohtotornistaan. Sen takana horisontissa siinteli Itä-Tonttu. Majakoista valojaan vilkuttelivat Söderskär ja Harmaja. Ympärillä oli muutama muukin saari, mutta vain näitä mainittuja saaria jokapäiväinen puhe sivusi. Lisäksi oli joitakin karikkoisia luotoja, joilla niilläkin tietysti oli jotkin nimet, mutta en muista niitä erityisemmin mitenkään nimitetyn. Tällaisena muistan saaren lähiympäristön.

Sitten itse saari. Se on suunnilleen itä-länsi suunnassa sijaitseva pitkulainen saari. Sen läntinen, mantereen puoleinen pää oli rauhoitettu. Sitä sanottiinkin Rauhoitetuksi pääksi tai Majakan kärjeksi ja se oli kooltaan muistaakseni ainakin kolmasosa koko saaresta. Se oli erotettu muusta saaresta aidalla, joka ei kuitenkaan mitenkään estänyt pääsyä sinne. Eikä ollut tarkoituskaan. Rauhoitetussa päässä käytiin marjassa tai käveleskeltiin muuten vain, jos haluttiin olla omissa oloissa ja erossa melko tiheästi asutusta muusta saaresta.

Rauhoitetun pään kärjessä oli majakka. Oikeasta majakasta ei kuitenkaan ollut kysymys vaan loistosta. Valkoisesta, muutaman metrin korkuisesta metallipömpelistä, joka näytti eri sektoreihin vilkkuvaa vihreää, punaista tai valkoista valoa. Majakan kärjestä seurattiin viereisen laivaväylän liikennettä, joka ei tietysti ollut silloin vielä sellaista kuin nyt, Vuosaaren sataman ja syväväylän aikana. Muistan itsekin lukuisia kertoja istuskelleeni siinä ja kuunnelleeni toisella korvalla majakan rauhoittavaa naksetta ja toisella kaukaa kuuluvaa hiekkajaalojen kumeaa jumpsutusta. Hiekkajaalojahan ei enää vuosikymmeniin ole näkynyt merellä.

Saaren asuttu osa oli melkoisen täynnä käytännöllisen näköisiä pieniä mökkejä. En tiedä millaisin rakennusmääräyksin mökkejä ja niiden sijoittelua silloin säädeltiin, koska ne tuntuivat olevan enemmänkin sellaisissa paikoissa, joihin mökin sai yleensä rakennettua ja sen muotoisia kun kyseiseen paikkaan oli kätevä rakentaa. Mökkien väleihin syntyi polkuja ja vakiintuneita kulkureittejä, joista jotkut kulkivat varsin läheltä mökkien seinustoja ja kuisteja.

Saaren pohjoisrannalla oli saaren päälaituri, Kauppalaituri. Nimitys johtui tietysti siinä pysähtyvistä myymäläveneistä. En muista oliko kauppalaituri olemassa jo silloin kun Tulli mökkiänsä alkoi rakentaa. Ainakin laituria sen jälkeen paranneltiin, koska muistan kerran rannalla olleen vankkoja lankkuja ja rautoja. Saaren tämä puoli oli melko syvärantainen ja selkeä, millä oli merkitystä veneiden kiinnityksen kannalta.

Uimahyppyjä kauppalaiturin vieressä

Tässä kuvassa pilkottaa yksi kauppalaiturin autonrenkaista. Se suojasi veneitä kolhuilta ja antaa vähän viitteitä millainen laituri oli kyseessä. Kauppalaiturin puoli oli minulle ja siskolleni mieluisa uimapaikka, koska hyvinä uimareina emme tarvinneet pohjaa tai kahluumahdollisuutta. Vesikin oli silloin vielä niin kirkasta, että pohjan erotti monien metrien syvyydestä.

Saaren eteläranta oli kivikkoisempaa ja rikkonaisempaa kuin kauppalaiturin puoli. Se aukeni avomerelle päin ja siellä oli Laguuni, pieni lahdelma, joka tarjosi enemmän mahdollisuuksia veneiden kiinnitykseen. Laguunin keskellä oli pieni luoto, mikä lisäsi suojaa etelä- ja lounaistuulilta, jotka ovat Suomenlahdella kesäaikaan vallitsevia.

Meillä kotona sanottiin Kuivaan, Kuivassa, Kuivasta. Kuiva Hevonen olisi kuulostanut kovin viralliselta. Lähdetiin siis Kuivaan ja tultiin sieltä pois. Kuivasta tuli melkeinpä synonyymi veneilemään menemiselle, aivan kuin lähteminen Lappiin oli menemistä Kihlangin kämpälle.

Mutta aloitetaanpa mökin tarina aivan alusta. Pitää mennä jonnekin 1950- ja 1960-lukujen taitteeseen. Minun on kerrottu istuneen lautakasojen päällä, jotka oli lastattu Tullin harmaan rautaveneen kannelle. Joku oli kuulemma varoitellut minua: "Istu paikallasi, ettet vain putoa!" En pudonnut, putosin vasta pari vuotta myöhemmin, mutta se onkin eri juttu.

Lautoja oltiin viemässä Kuivaan Hevoseen ja noista laudoista Tullin Urheilukerho rakensi saareen kalamajan. Minun mielestäni se oli kuitenkin ihan oikea mökki. Pienehkö tosin, ei sähköä eikä muitakaan mukavuuksia. Vesi haettiin muistaakseni yhteisestä kaivosta jostain saaren keskiosista. Mökki oli pienellä kallioisella aukeamalla ja puucee mökin takana kasvavien puiden katveessa.

Isäni mökin seinustalla

Siskoni ja minä mökin kuistilla

Ulkoseinässä ikkunattoman sivuseinän keskellä oli naula, johon ripustettiin tikkataulu. Tikkakisoja järjestettiin usein ja niihin liittyi joskus ohikulkevia saarelaisiakin. Polku kauppalaiturille kulki nimittäin aivan mökin vierestä mutta ei se ketään häirinnyt. Saarelaiset muodostivat silloin oman sosiaalisen yhteisönsä ja olivat vähintäinkin puolituttuja keskenään. Kun mökillä ei oltu, taulu otettiin pois sateesta kastumasta. Silloin seinässä näkyi selvä ohiheitettyjen tikkojen tekemä pyöreä jälki.  

Tikkatulosten arviointia

Tullista kerrottiin, että vanha mökki, josta nyt puhuin, korvattiin myöhemmin hirsisellä mökillä. Se myytiin 2006 ja rahoilla ostettiin kaksio Viron Pärnusta vuonna 2012. Tätä hirsistä mökkiä en koskaan nähnyt enkä ole edes käynyt Kuivassa Hevosessa sitten 1970-luvun lopun. Kunpa pääsisinkin vielä joskus! Melko läheltä olen kuitenkin ajanut ohi, mutta näihin seikkailuihin palaan joskus, nyt kun olen saanut näiden merimuistojen pään auki - voisi kai sanoa, köyden pään auki!

Tullin Urheilukerhon uusi mökki