Syntymäpäiviä Kihlangissa

Kevät lähestyy. Syntymäpäiväni lähestyy. Pääsiäinen lähestyy. Pääsiäinenhän on sellainen juhla, jonka ajankohdan määrää aika monimutkainen sääntö. Tuo sääntö on useasti "arponut" pääsiäisen juuri syntymäpäiväkseni. Olen viettänyt sitä pitkänäperjantaina, pääsiäispyhinä ja varmaan välilauantainakin. Olikohan tuon lauantain nimi lankalauantai, taisi olla.

Kun ajattelen menneitä syntymäpäiviäni, en voi olla muistelematta Muonionjoen varren pientä kylää, Kihlankia. Isäni oli töissä tullissa ja Helsingin tullilaitoksella oli urheilukerho. Tuo kerho hankki yhdeksi retkimajakseen Kihlangista vanhan metsähallituksen tukkikämpän vuonna 1970. Isäni oli yksi tuon urheilukerhon aktiiveista ja oli aluksi kunnostamassa kämppää tarkoitukseensa paremmin sopivaksi. Myöhemmin sinne mentiin viettämään lomia ja siitä tulikin yksi meidän perheemme lomakohteista.

Olen ollut Kihlangissa ensimmäisen kerran tuona mainittuna vuonna 1970 kesällä. Tästä kerron joskus ihan omana juttunaan, niin paljon merkittävää siihen kertaan liittyy. Se on ollut myös ensimmäinen käyntini Lapissa - ei siis mitenkään vähäpätöinen seikka! Sen jälkeen olen ollut kämpällä ehkä noin 10 kertaa. Kaikista kerroista ei ole jäänyt kuvia eikä muutakaan varmentavaa tietoa. Yhdelle paperilapulle olen joskus nuorena kirjoitellut Lapissa käyntejäni ja siinä lapussa oli seitsemän käyntiä. Lapissa käynti oli nimittäin noina aikoina sama kuin meneminen Kihlankiin. Useimmiten olimme siellä näin keväisin, juuri syntymäpäivieni aikoihin.

Ymmärtääkseni kämpällä oli loppujen lopuksi aika vähän kävijöitä, olihan matka Helsingistä sinne melko pitkä. Jotkut kulkivat sinne menemällä ensin junalla Kemiin, koska Kolariin asti ei henkilöjunat silloin vielä kulkeneet. Sitten bussilla länsirajaa ylös ja pois jäätiin Mustijärven kaatopaikan tienhaarassa. Tie oli talvisin aurattu vain kaatopaikalle asti eli noin 100-200 metriä. Loppu oli umpihankea.

Kämpälle oli ehkä 1,5 km matka ja se tuntui joskus toivottoman pitkältä, koska sinne piti viedä lähestulkoon kaikki tarvittava; ruokatarvikkeet, astioita, vaatteet vuodevaatteita myöden. Joskus muistan isäni hiihtäneen jopa vaahtomuovipatja käärittynä rullaksi selkäänsä. Käsissä oli kassi tai kaksi, kullakin kantokykynsä mukaisesti. Eikä selvitty yhdellä hiihtokerralla. Ensin kämpälle, usein upottavassa hangessa, yhdellä sauvalla, painava kassi toisessa kädessä. Sitten takaisin hakemaan lisää. Poislähtiessä oli vähän helpompaa. Oli ruokatarvikkeiden verran vähemmän kannettavaa ja käytettävissä oli edestakaisesta kulkemisesta muodostunut latu - tai muisto ladusta, jos viikon aikana oli pyryttänyt lunta.

Isäni antaa tässä tyylinäytteen siitä mitä tarkoitan. Molemmille sauvoille on käyttöä. Keli näyttää olevan aika lämmin, kun on vähennetty vaatetustakin ja siskollani on vielä ainakin tässä vaiheessa hymy huulilla. Se johtuu ehkä siitä, että hän on saanut kannettavakseen helpon olkalaukun. Naisia pitää nimittäin kohdella hellemmin myös karuissa olosuhteissa! Kuva on vuodelta 1971 tai 1972.

Tässä olemme poislähdössä vuoden 1975 huhtikuussa. Huomaa Esko Järvisen kuuluisat olympialeimalliset puusukset, joita isäni yrittää oikeaoppisesti kallistaa kameraan päin. Minä pohdiskelen, miten saisin vaatteista pullean merimiessäkin vielä mahtumaan Corollan tavaratilaan. Kattotelinekin oli tietysti käytössä ja sai aikaan muhevan ujelluksen, jota kuunneltiin Helsinkiin asti. Matka kesti kelistä riippuen suunnilleen 12 tuntia. Aamuvarhaisella lähdettiin ja illalla oltiin perillä. Mitä et tekisi päästäksesi Lappiin!

Voi kuinka unohtumattomia syntymäpäiviä ja rakkaita luontomuistoja olet minulle tarjonnut, Kihlanki!