Olen istunut sitkeästi tässä tietokoneen ääressä viime viikot. Sääkin lämpeni niin, ettei uskalla enää jäällekään mennä. Luistimet laitoin odottamaan seuraavaa kautta ja suksia en kellarista edes ole ulos hakenut. Tämä antoi hyvän syyn ohjelmoinnin jatko-opiskeluun. 12 opintoviikosta on melkein puolet ponnisteltu. Tavoittelen kurssista lisätaitoja sukuhistoriamme dokumentointiin.
Olen saanut vietyä kuvien skannaamista ym. vanhojen asioiden penkomista eteenpäin, tätä yhtä vakiopuuhaani näin talvisin. Vielä on muutama laatikollinen papereita, valokuvia ja monta nippua vanhoja sota-ajan rintamakirjeitä käymättä läpi. Lisäksi joidenkin kuolinpesäesineiden kohtalosta pitäisi päättää, joten ensi talveksikin riittää tekemistä.
Kuvia järjestellessäni ajatukset pysähtyvät usein kuvan mukanaan tuomiin muistoihin. Laittelen kuvan oheen muistiinpanoja asioista, jotka juuri silloin tulevat mieleeni. Muistan ehkä jonkin vastaavan kuvan tai muistiinpanon toisaalta. Näitä historian katkelmia minulla on kymmenittäin, odottaen täydentämistään ja liittämistään toisiin vastaaviin. Näin alkaa syntyä kuljettua elämänpolkua. Omaani ja muiden.
Maaliskuun 10. on yksi merkittävä päivä elämässäni. Tähän päivään liittyy useampikin tapahtuma, joista on alkanut uusia polkuja elämässäni. Yksi tällainen on varsinaisen työurani aloittaminen 1975. Työni myötä eteen tuli muuttoja eri paikkakunnille. Löysin itselleni aikaisemmin oudoiksi jääneitä maakuntia: Keski-Pohjanmaan, josta tuli kotini 20 vuoden ajaksi ja Pohjois-Karjalan, eräretkeilijän unelman. Kohtasin uusia ja uuden tyyppisiä ihmisiä, kuulin eri murteita. Syntyi uusia ihmissuhteita mutta monet myös katkesivat.
Kuuntelen paljon radiota ja varsinkin autoa ajaessa on hyvää aikaa keskittyä sellaistenkin ohjelmien kuuntelemiseen, joita ei malttaisi muutoin pysähtyä kuuntelemaan. Äskettäin kuulin mietelauseen, että ihminen katuu myöhemmin elämässään enemmän sitä, mitä ei ole tehnyt kuin mitä tuli tehtyä. Kunpa aina osaisikin suhtautua elämään näin! Vaikka ei tiedä mikä polun päässä odottaa ja mitä matkan varrella tapahtuu, lähtisi kuitenkin matkaan. Palaisi sitten kokemuksista oppineempana takaisin.
Ensi vuonna tulee täyteen tasavuosikymmeniä tietotekniikan parissa. Mielessä siintää uusia ajatuksia ja haaveita, mutta niistä enemmän sitten. Vielä kuukausi ja pari päivää, niin täyttyy ikävuosikymmeniä; juhlavuoteni 2014 on alkanut! Sellaiseksi tämän pari vuotta sitten nimesin, kun aloin suunnitella mieluista lahjaa itselleni.
Olisiko se jokin esine? Ei! Maailmassa on riittävästi tavaraa ja huomaan saavani enemmän asioista, jotka kehittävät minua ihmisenä ja jäävät mieleeni, muuttuvat muistoiksi. Muistot ovat siitäkin käteviä, että ne kulkevat aina mukana - toisin kuin tavarat. Ja sitten kun en enää niitä muista, ne saavatkin kadota. Mitäs muut niillä tekisivät, nehän olivat minun!
Aion tehdä tänä vuonna pari kolme täysin erilaista reissua. Yksi tällainen onkin jo puoliksi mietittynä; kesäkuun loppupuolella Käsivarren Lappiin. Muita juhlareissujani vielä hahmottelen. Aion tavata myös uusia ihmisiä - ikäänkuin sellaisesta voisi päättää. Yrittää voi ainakin!
Koska meni vähän syvälliseksi tällä kertaa ja koska elämähän on matka, kaivelin kätköistäni jotain aiheeseen sopivaa:
Te kyselette mikä minä olen
minä olen kaikki se minkä minä tiedän
kysytte minulta kun olen matkalle lähdössä
kuinka kauan aion olla poissa
olen poissa siihen asti kun taas olen täällä.
Te kiusaatte minua mielettömillä kysymyksillänne
haastattelette minua
kun olen lähdössä tietämään
mitä nyt en tiedä.
Pentti Saarikoski (Hämärän tanssit)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti