Pältsan huippuhetkiä

Kukkaloistoa ja ruokailua korkeuksissa, edellispäivän huiputusennätykseni rikkoutuu.

Paraksen huiputuksen jälkeen päätimme pitää lepo- ja kylpyläpäivän. Vähitellen päivän mittaan ajatukset ja katseet kuitenkin suuntautuivat Pältsan rinteille ja huipulle. Marja oli keksinyt itselleen jonkun mielenkintoisen lähiretken tuvan ympäristössä eikä ollut osallistumassa yöretkellemme. Sellainen siitä tulisi, koska halusimme lähteä matkaan vasta illan viileydessä.

Päämääräksi otimme pitkulaisen 1442m korkean Pältsan huipun. Terävämpi huippu on 1404m korkea ja sillekin on nousutarinoita netissä. Minulle Pältsa oli uusi eikä Riittakaan ollut siellä ennen käynyt. Tämä lupasi hyvää, koska pieni epävarmuus tuo oman mielenkiintonsa!

Edessä oli sellainen retki, jonka kestosta eikä lopputuloksestakaan voisi olla ihan varma. Sää oli kirkas, joten sen suhteen ei ainakaan olisi ongelmia. Varauduimme syömään lämpimän ruoan jossain vaiheessa yötä ja muutenkin varusteemme olivat paremmat kuin Paraksella. Kartasta tutkimme maaston korkeuskäyriä ja yritimme tuvalta käsin hahmottaa rinteiden olemusta.

Oikeaa nousukohtaa pääsisimme miettimään vasta lähempänä. Sitä ennen oli päästävä välissä olevan veden yli. Kuinka syvää? Millainen virtaus? Mistä kohtaa vai onko kierrettävä Rostahyttalle johtavan polun ja sen sillan kautta? Jos yli pääsisi, matka lyhentyisi useilla kilometreillä. Yrittää siis kannattaisi!

Ylitettävä vesistö on seuraavan kumpareen takana. Pältsan muoto alkaa selvitä. Yritämme päädyn oikealle kaartuvaa harjaa pitkin ylös.

Tässä järvi näkyy ja Riitta on vikkeläjalkaisempana ehtinyt saada jo etumatkaa ja suuntaa suoraan aikomallemme ylityspaikalle. Kapeikkoon, joka on kartassa Njearrejavri-sanan N-alkukirjaimen kohdalla.

Maasto muuttui upottavammaksi ja märemmäksi paljon ennen ylitystä, koska järven koko vaihtelee vesitilanteen mukaan. Vaihdoimme kahluukengät jalkaan. Kahluu- ja taukokenkinä kevyet "crocsit" ovat kätevät. Pitkät housutkin otimme varmuuden vuoksi pois, mutta vesi nousi tuskin polviin tällä kertaa. Ainakin tällä vedenkorkeudella ja -virtaamalla ylitys meni melko helposti kunhan vähän katseli jalkoihinsa. Vastarannalla oli ruskeaa järvenpohjaliejua, joka solahteli kenkien rei'istä sisään ja ulos. Vasta Pältsalta alas virtaava kirkasvetinen puro huuhtoi jalat ja kengät puhtaaksi. Mutta vesi oli jäätävän kylmää, olihan se ylempänä olevien lumenjäämien sulamisvettä. Tämä reitinvalinta kannatti ehdottomasti ainakin tähän vuodenaikaan ja näissä vesiolosuhteissa!

Keksin muodostaa selän taakse kahdesta Saanan näköisestä tunturin päästä "linjan". Kun linjaa pitää juuri tämän verran "auki" Gappolta osuu melko suoraan kahluupaikalle. Tässä linja on kuvattuna jo jonkin matkaa Pältsan alarinnettä noustuamme.

Ylempää ylityskohta näkyy hyvin. Se on kuvan keskellä oleva kapeikko, jossa näyttää olevan pieni saari. Näkymä on suoraan Signaldalenin laaksoon ja Parakselle päin, joka alkaa täältä näyttää aika normaalilta "nyppylältä".

Päädyn harjanne näkyy jo selvästi ja alamme olla varmoja pääsystämme sitä pitkin ylös.

Ei epäilystäkään..

Pikku hiljaa taukoa välillä pitäen ja jalkoihinsa katsellen..

Riitan harjaantunut "tunturikukkasilmä" oli jo aikaisemmin havainnut rinteellä hänelle ennestään tuntemattomia kasvinlehtiä. Innostus tarttui minuunkin mutten oikein tiennyt minkälaista kasvia oltiin etsimässä. Näillä rinteillä kasvaa kuulemma harvinainen kasvi Pältsan unikko. Kunnes sellainen löytyi! Sitten löytyi toinen.. ja kolmas.. Arviolta 1000m korkeudelta ja siitä jonkin matkaa ylöspäin. Ihan huipun tuntumassa ja huipulla niitä ei enää näkynyt.

Pältsan unikko

Sitten koittaa yksi elämäni huippuhetkistä. Riitta laskee rinkan selästään ja ottaa keittimen ja ruokatarvikkeet esiin. Ihmettelen vähän ajoitusta ja etenkin paikkaa. Olemme keskellä "polkua", jyrkässä rinteessä ja melkein huipulla. Olisi enää muutama kymmenmetrinen jäljellä. Rakentelen silti liuskekivistä Trangialle alustan vistoon rinteeseen. Riitta toimii tottuneesti, ikäänkuin tällainen olisi hänelle jokapäiväistä. Ensin tilkka öljyä pannulle.. Alkaa valmistua munakas, tomaattirenkaineen, mausteineen kaikkineen.

Yksi elämäni hienoimmista ruokailuhetkistä on alkamassa..

Olen saanut elämäni aikana syödä hienoja ruokia hienoissa paikoissa ja olen niistä tilanteista tietysti kiitollinen. Mutta on pakko sanoa - anteeksi vain Hotelli Tornit ja Alexader Nevskit - tämä munakas, 1400m korkeudella, puolenyön aikaan, ilta-auringon paistaessa oranssisena, voittaa teidän kolmen ruokalajin menunne. Kiitos Riitta erityisesti tästä kokemuksesta ja tästä Pältsan reissusta! Tämä oli retkemme helmi!

Pältsan huippu on hyvin epätunturimainen. Satoja metrejä pitkä, tasainen, länsi-luoteeseen päin vähän kallellaan oleva kenttä.

Keskellä näkyy korkein kohta, jonne on kasattu kivikummeli.

Tässä on kentän loppupäätä. Ihan loppuun asti en viitsinyt kävellä. On jätettävä ensi kertaakin varten jotain löytämistä!

Kännykkäkenttää alkoi täältä taas löytyä. Riitta hoitelee paluumatkan kuljetusjärjestelyjä ja kuuluu innoissaan kertoilevan missä on.

Mietiskelen, että eipä tarvinnut tätä syntymäpäivälahjaa katua. Sain enemmän kuin tilasin!

.. ja samalla katselen vieressä olevaa Pältsastuganin puolelle jäävää terävää huippua. Tuo "nappi" sitten seuraavalla kerralla..