Vihreää kultaa

Käynti Punkaharjulla ja metsämuseo Lustossa 20.8.2014

Vierailukäynnillä Punkaharjulla mieleeni muistui ne muutamat kerrat, kun olen ajanut harjutietä ja ihaillut siltä avautuvia kauniita maisemia. Edellinen kerta oli suunnilleen kymmenen vuotta sitten ja sitä aikaisemmat joskus nuoruudessani. Viime käynti oli tapahtunut vähän kiireessä Savonlinnassa käymisen yhteydessä eikä oikein ole jäänyt mieleeni. Nuoruudestani muistan kuitenkin lämpimiä ja aurinkoisia säitä, jolloin olimme pysähdelleet ja viipyilleet maisematiellä.

Tällä kertaa ilma oli sateinen ja tihkuinen. Vaikka kuinka yritin tavoittaa entisaikojen hienoja maisemia, lopputulos oli enimmäkseen mäntyjen runkoja ja niiden välistä nippa nappa pilkottavaa vettä. Jäin oikein miettimään kumpi meistä on muuttunut, minä vai harju? Ehkäpä enemmän kuitenkin minä - tai omat odotukseni. Useinhan pettymyksen aiheuttaa ylisuuret odotukset eikä itse asia.

Suomen Metsämuseo Lusto, Punkaharju

Ylisuuria odotuksia ei sen sijaan sisältynyt toiseen käyntikohteeseeni, metsämuseo Lustoon. En ollut nimittäin kuullutkaan moisesta paikasta. Isäntäväen ehdottaessa siellä käyntiä ajattelin, että käväistään nyt pikaisesti niin päästään sen jälkeen käymään Kerimäen puukirkossa. Enpä arvannut miten mielenkiintoiseen paikkaan päädyin.

Eva Ryynänen - Christmas Night

Sisääntulokäytävän seinällä oli upea Eva Ryynäsen puutaideteos. Tässä on vain yksi yksityiskohta suuresta Christmas Night -teoksesta.

Eva Ryynänen - Tapio, The Forest God

Lisää Eva Ryynästä, Tapio. Viimeistään tässä sain ajatuksen vierailla Vuonislahdessa, Lieksassa, Eva Ryynäsen Ateljeessa ja Paaterin kirkossa.

Museossa - tai pitäisikö sanoa tietokeskuksessa - esiteltiin kattavasti metsän ja metsätalouden merkitys Suomelle, työllistäjänä, kauppatulojen tuojana ja monessa muussa mielessä. Aloitettiin vanhoista ajoista, kuvattiin menetelmiä ja välineitä, päädyttiin nykyaikaan ja nykyaikaisiin koneisiin. Olen aina tiennyt, että Suomi elää puusta ja metsästä, mutta täällä asia oikein konkretisoitui.

Ei voi puhua puusta ellei samalla mainita tervaa. Näitä opastauluja lukiessa olisi vierähtänyt tovi jos toinenkin.

Sitten tislattiinkin jo sitä itseään. Senkin tiputtamiseen tarvittiin puuta, ainakin pannun alle klapeina.

Erilaiset koneet oli kerätty omaan hallinsa. Ollapa vielä pikkupoika, kun nytkin katselin silmät selällään renkaita, ketjuja, vipuja, valonheittimiä ja nostureita. Kuvittelin millaista on ollut ja olisi työskentely milläkin koneella.

Tämän koneen ohjaimiin hyppäsin. Muutaman minuutin jälkeen sain jo tartuttua puukuutioon ja hieman liikautettuakin sitä. Ei ollut silmiähivelevää ja sulavaa mutta olipa kuitenkin.

Tätä simulaattoria ja sen ammattimaista käyttäjää seurasin syrjäsilmällä. Lieneekö ollut entinen tai nykyinen alan ihminen, kun tuntui ymmärtävän mitä oli tekemässä.

Tätä kaveria ei voi ainakaan kärsivällisyyden puutteesta syyttää! Päättymätön ketju, 306 lenkkiä, yhdestä puusta veistetty. Alkaa pyörryttää jo pelkkä ajatus. Omia pitkospuurakentelujani en enää kehtaa edes mainita..

Näyttelyssä ei ollut unohdettu eräretkeilyäkään. Teltan takana olevassa vitriinissä oli rinkkoja eri vuosikymmeniltä. Jossain tämän tapaisessa Sopu-teltassa itsekin olen telttailu-urani 1960-luvulla aloittanut.

Tätä opaskirjaa olisi ollut mukava päästä selailemaan. Oli vaan harmittavasti lasin alla ja siksi kuvastakin tuli hieman epätarkka. No, ainakin potilaan kantotapa tuli selväksi. Pitänee muistaa, jos joskus vaelluksella tapaan miehen, jolla on päässään vamma..

Aikaa kului parisen tuntia ja kuvia tuli otettua lähemmäs 100, mutta läheskään kaikki eivät onnistuneet hämäryyden takia. Seuraavalla kerralla varustaudun kunnon kameralla ja jalustalla, koska nyt tiedän mitä kaikkea tuosta paikasta löytyy. Tulipa Punkaharjulla silti nähtyä "kolme kärpästä samalla kertaa"; itse harju, tämä museo ja Kerimäen puukirkko - ei siis ollenkaan huono reissu!