27.9.2016

Ruskaa etsimässä - sumua löytyi!

Syyslomalla Jerisjärvellä 17.9. - 24.9.2016

Kauas on pitkä matka sanotaan. Edellisestä Lapin reissustani on nyt 1,5 vuotta. Silloin majoituin Äkäslompolossa, josta käsin seikkailin ympäristössä. Nyt majapaikkana oli Jyväskylän Ladun viikko-osake Jerisjärvellä. Ajatus oli kerrankin päästä nauttimaan ruskasta sen parhaimpaan aikaan. Jostain syystä Lapin reissuni ovat tähän asti aina osuneet jonkin verran sivuun kyseisen alueen parhaasta ruskasta. Niin kävi nytkin. Syksy on ollut sen verran lämmin, että kovinkaan paljon ruskaa ei näkynyt. Koivut ja haavat loistivat kyllä hienoissa keltaisen sävyissä.

Lapin reissuja on kahdenlaisia. Toisissa taivalletaan rinkka selässä paikasta toiseen, yövytään matkan varrelle osuvissa tuvissa tai mukana kulkevassa teltassa tai muussa kevytmajoitteessa. Toisissa taas tehdään päiväretkiä kiinteästä tukikohdasta käsin. Nyt oli tuon jälkimmäisen vuoro. Jerisjärvi osoittautuikin loistavaksi paikaksi Länsi-Lapin nimekkäimpiin kohteisiin tutustumiselle. Ympäristössä on Pallas, Olos, Levi, Ylläs ja Äkäslompolo, Aakenustunturi ja ihan lähikohteina vielä Keimiö-, Sammal- ja Särkitunturi. Noita ainakin kartasta valmiiksi katselin. Sää, aikataulut ja kunkin päivän mieliala saisivat lopulta päättää kyseisen päivän kohteen.

JERIS

Lauantai-iltana majoittumistouhujen jälkeen oli pakko lähteä iltakävelylle silmäilemään majapaikan ympäristöä. Jerisjärvellä en ollut ennen käynytkään. Samalla taas muistui mieleen, miksi tänne Lappiin pitää silloin tällöin "vaivautua". Syvä hiljaisuus ja alkavan illan kosteuden tuoksu tuntuivat nautittavilta. Ilta-aurinko laski kauniisti järven taakse, eikä sitä mainittavammin enää lomalla sen jälkeen näkynytkään.

Lapissa ajellessa saa olla varuillaan porojen suhteen. Tämä yksilö seisoskeli rauhassa hotelli Jeriksen rannassa ja ihmetteli meitä etelän turisteja.


Itse hotelli oli suljettu ja vaikutti muutenkin aika kuolleelta paikalta, samoin rannan pieni kylpylä tyhjine altaineen oli outo näky. Molemmat taitavat olla auki vasta hiihtokaudella.

Hotelli Jeris SPA

KEIMIÖTUNTURI

Valitsin sunnuntain, ensimmäisen päivän, kohteeksi Keimiötunturin. Se oli lähellä ja sai toimia keholle totutteluna tulevaan tavallista liikunnallisempaan viikkoon. Lisäksi sain heti loman alkuun yhden itselleni ennen käymättömän paikan. Parin kilometrin asfalttitiekävelyn jälkeen alkoi Tunturikeimiön pihasta polku tunturiin. Melko alkupäässä on veräjä, josta tuntee astuvansa oikein virallisesti Pallas-Yllästunturin kansallispuiston alueelle. Polku oli helppoa käveltävää, vain paikoin oli vaikeampia kohtia.


Helppona sitä pitivät myös ne kuusi kovakuntoista miestä, jotka lähes juoksivat rinnettä ylös. Hetkeä aikaisemmin olin nähnyt heidän parkkeeraavan Tunturikeimiön pihaan autojansa, joiden katolla oli maastopyöriä. Tässä vaiheessa en arvannut, että maasto- ja läskipyöriä tulisi näkymään jatkossa siellä täällä. Ne ovat selvästi lyöneet itsensä läpi ja Lappiin on perustettu varta vasten pyöriä varten ihan omia reittejäkin.

Toinen viikkoa leimaavaksi muodostuva seikka oli varsinkin aamupäivisin vallinnut sumu. Eihän se tietysti olisi haitannut, mutta kun olen aamuvirkku ihminen. En osannut nukkua aamulla pitkään ja lähteä vasta iltapäivällä sumun hälvettyä ulos.

Keimiötunturin sumua

Iltapäivällä sumu oli jo hälvennyt. Kaihoten katselin nyt selkeinä takana näkyviä tuntureita. Edessä Keimiö- ja taaempana Sammaltunturi.

Keimiötunturi, Sammaltunturi

KIHLANKI ja PAKASAIVO

Seuraavana päivänä olikin arkiviikko alkanut. Maanantaiaamuna auton nokka Muoniota ja Kihlankia kohden, kuinkas muuten. Ei Lapin reissua ilman Kihlangissa käyntiä! Sieltä riittääkin juttua sen verran, että niistä tulee oma tarinansa joskus myöhemmin.

Yksi Kihlankiin liittyvä paikka on kuitenkin Pakasaivo, tai minä siis liitän sen Kihlankiin. Muistan perheemme tehneen sinne yhden retken autolla kesääaikaan varmaankin Muonion tieltä käsin ja toisen tein hiihtämällä sinne isäni kanssa Kihlangin kämpältä huhtikuussa 1978. Tästä hiihtoreissusta on jäljellä neljä värinsä lähes menettänyttä valokuvaa. Tässä niistä yksi.

Pakasaivo 1978

Oma kuvani saivojärven suuaukon suuntaan.

Pakasaivo

Muonion tieltä on 14 km saivolle ja viitoitus on loppuun saakka, joten eksymisen vaaraa ei oikein ole. Tien kuntokin oli ainakin tällä kertaa melko hyvä ajatellen tavallista henkilöautoa vaikka joku totesikin, ettei kukaan Lapissa liiku muulla kuin maastoautolla! Autoja oli parkkipaikalla kymmenkunta ja koko ajan tuntui joku olevan lähdössä tai tulossa. Autoja tuntui liikkuvan enemmän Äkäslompolon suuntaan, josta en muutamia vuosia sitten tiennyt tietä sinne tulevankaan. Löysin sen reitin kartasta, kun suunnittelin patikka- tai maastopyöräreissua Äkäslompolosta Kihlankiin. Tällä Kihlangin käynnillä tämä suunnitelma vain vahvistui ja odottaa toteutumistaan.

Saivon reunoille oli rakennettu kaiteita ja näköalatasanteita. Oli tulipaikka ja suuri kota. Vessat olivat ääriään myöten täynnä, mikä kertoo paikan olevan ilmeisen suosittu. Samaa kertoo leveät lähes tiemäiset polut, joita pitkin kyllä mahtuu kävelemään.

Pakasaivo

Saivojärvet ovat pyöreitä tai soikeita kirkasvetisiä ja huomattavan syviä. Ne liittyvät jääkauden sulamisvaiheen vesimassojen vaikutukseen. Niillä kuten muillakin syvillä tai korkeilla paikoilla törmätään siihen ainaiseen valokuvaamisen ongelmaan, ettei syvyyseroja saa näkymään kuvissa. Ehkä näistä puunrungoista kuitenkin saa vähän käsitystä miten korkealla veden pinnasta tässä ollaan.

Pakasaivo

Kun Pakasaivolta oli sitten päästy köröttelemään takaisin asfalttitielle ja ajeltu Muonioon, olikin päivä kallistumassa iltaan. Vielä ruokatäydennystä keskustan marketista ja sitten ajelu takaisin Jerikselle. Taas vilkaisu Oloksen rinteisiin ja neljään ylhäällä seistä jököttävään suureen tuulivoimalaan. Laskujeni mukaan jo kolmas vilkaisu, ehkäpä tuolla Oloksella voisi joskus käydä...

PALLAS

Tiistaiaamu ja vuorossa Pallas. Yksi kohde, jossa varmaan tiesin käyväni. En ole oikein koskaan rakastanut suuria hiihtokeskuksia ja niiden hulinaa, koska ehkä enemmän olen lumettoman kauden liikkuja. Pallas on kuitenkin jotenkin erilainen ja sympaattisempi. Nyt maltoin viivytellä lähtöä hieman pidempään, jotta aamusumut olisivat pois.

Ehkä yksi sympaattisuuden syy on hotellirakennus. Se on jotain muuta kuin neonvaloja välkkyvät hienoudet muissa hiihtokeskuksissa. Se seisoo keskellä kansallispuistoa tummana ja jotenkin vaatimattomana, mutta juuri siksi minuun vetoavana. Aamupäivällä parkkipaikalla oli vain muutama auto mutta iltapäivällä autoja oli jo pitkälle tulotien vartta myöten. Seassa useita linja-autojakin, joten väkeä riitti Pallaksellekin.

Hotelli Pallas

Keimiötunturilta alas laskeutuessamme vastaan tuli eläkeläisikäiseltä vaikuttava porukka. Kysäisin siellä polun mutkassa mistä noin paljon riittää vastaantulijoita ja yksi iloinen rouva vastasi: "Joensuusta, ja meitä on bussillinen". Juuri Taivaskeron kierrokselle lähtiessämme eteemme ehätti taas iso joukko joensuulaisia. Lieniköhän tuo sama porukka?


Luonnossa liikkuessaan ihmiset muuttuvat puheliaammiksi, enkä nyt tarkoita pelkästään joensuulaisia, hehän puhuvat aina! Vähintäänkin tervehditään mutta usein myös jäädään vaihtamaan sana tai pari. Tämä porukka kulki rauhallisesti ylöspäin keskustellen ja maisemia kommentoiden. Vaikka me menimme normaalia kävelyvauhtia, pikku hiljaa olimme koko joukon edellä. Tässä ollaan edetty jo hyvän matkaa, hotelli ja joensuulaiset ovat jääneet kauas.

Taivaskeron kierros

Tähän on pakko laittaa se pakollinen porokuva, kissavideota kun en tähän hätään löytänyt. Porot ovat siitä ihmeellisiä eläimiä, että niitä on pakko pysähtyä kuvaamaan vaikka olisi kiireisenä autolla liikkeellä. Tämä nyt on sentään otettu Taivaskeron rinteellä.


Olympiatulen muistomerkillä tuuli jonkun verran, mutta matalasta painanteesta löytyi sen verran tuulensuojaa, että pystyimme pitämään evästauon. Siinä kahvitellessamme joensuulaiset olivat ehtineet myös ylös.

Mietitytti mitä tekemistä olympiatulella on Pallaksen kanssa ja netistä löysin maininnan: "Olympiakisojen soihtuviestitoimikunnan ehdotuksesta Kreikasta saapuvaan olympiatuleen liitettiin Pallastunturilla Pohjolan kesäyön auringosta sytytetty tuli symbolisoimaan Pohjolan ja etelän kansojen yhtymistä olympia-aatteen merkeissä".

Taivaskero

Tämä kuva on otettu jostain Laukukeron puolelta suunnilleen puolesta välistä Taivaskeron kierrosta. Pallaksen muodot ovat mukavan pyöreitä. Oikein mukavan pyöreitä..

Pallastuntureita

LEVI

Keskiviikkona oli sitten vuorossa Levi. Olen ollut Levillä kerran keväällä lumikelkkkailemassa ja muutaman kerran syksyllä. Parina kertana on ollut pientä ruskan alkuakin mutta tällä kertaa oli tällainen sää.

Tämä kuva on otettu huippua kiertävältä "maisematieltä", jolta avautuikin kerrassaan mahtavat maisemat. Hyvä kun eteensä näki!

Levi sumua

Tiesin, että Levin huipulle pääsee jopa autolla, mutten muistanut miltä puolelta tie kulkee. Koska automme oli pysäköity gondolihissien lähtöpaikalle, valitsin suorimman polun ylös. Suorin tiehän on myös lyhin ja kulki tässä tapauksessa gondolihissien linjaa pitkin. Eipä muuta kun tossua toisen eteen ja ylös! Joo, tuli aika lämmin ja paitakin kastui, mutta eikös tänne tultu liikkumaan.


Melkein ylhäällä polku yhtyi hiekkatiehen, jota pitkin nousi pariskunta. Jäin juttelemaan heidän kanssaan ja he sanoivat Leville nousun jalkaisin olevan heidän perinteensä. Varmistin heiltä, että kyseinen tie meni alas gondoleille. Pariskunta meni oman perinteensä mukaisesti alas gondoleilla, minä menin hiekkatietä, koska alaspäin oli helppo kävellä.

Jossain vaiheessa näin sumussa vilahduksen oranssipukuisesta maastopyöräilijästä, joka laski vauhdikkaasti sumun seassa pyörällään alas rinnettä. Rinteeseen on tehty erityinen alamäkirata pyöräilijöitä varten. Olipa varsinainen huimapää!

Toinen erikoisuus johon törmäsin oli frisbee golf. Ylhäältä alas asti oli maalikoreja ja sumussa kuului ketjujen kilahtelua. Odotin koko ajan milloin saan päähäni frisbeen. Levillä on selvästi panostettu eri lajien harrastajiin, mikä on tehnyt siitä suositun paikan.

Tässä on gondolihissien alaterminaali ja kuvaan putkahti tietysti myös maastopyöräilijöitä.

Levi Gondoli 2000 hissit

SÄRKITUNTURI

Torstaiksi piti keksiä jotain jalkoja elvyttävää ja kevyempää. Suurtunturit saivat tältä päivältä jäädä. Oli lisäksi viikon ensimmäinen tihkusateinen päivä ja mieli teki kovasti jäädä tuvalle lepäilemään. Muistin jonkun maininneen, että Särkitunturi olisi helppo ja mukava kiivettävä. Siispä sinne!

Huipulle meni leveä ja tasainen polku. Sateisesta säästä huolimatta väkeä riitti polulle melkein tungokseen asti. Ja huipulla tietysti oli sumua eikä nähnyt kuin juuri eteensä. Asia alkoi jo ihan huvittaa, vaikka mielellään olisi katsellut maisemia ja ottanut parempia kuvia muistoksi. Särkitunturi oli toinen tämän reissun uusista kohteista.

Särkitunturi sumua

Paluumatkalla näin kahden miehen nousevan ylöspäin. Toisella oli pitkulainen musta laukku. Sauvojen kanssa liikkeellä ollut naishenkilö mainitsi laukusta jotain ja ohitettuani heidät takaani alkoi kuulua trumpetin soittoa. Oli pakko pikaisesti kääntyä takaisin ja onnistuin ikuistamaan tapahtuman. Mies soitti Lapin kesää, tilanteeseen oikein sopivaa kappaletta ja hän soitti sen hyvin. Ei ihan jokapäiväinen tapaus Lapin poluilla!

Trumpetisti Särkitunturilla

ÄKÄSSAIVO

Sitten koitti se päivä, joka tulee kaikilla lomilla, viimeinen päivä. Oli tehtävä päätös, mitä vielä haluaa nähdä ja mikä on jätettävä seuraaviin kertoihin. Ylläksellä olen ollut monasti, joten se sai jäädä. Pallasjärven rannoilla on hienoja paikkoja, Raattaman suunnalla myös, mutta nekin jätin.

Pakasaivolla ollessani etsiskelin suurta seitakiveä. Netistä seitakiveä hakemalla selvisi, että se onkin Äkässaivolla, toisella saivojärvellä. Siellä en ollut koskaan käynyt, joten siinäpä viimeisen päivän kohde. Matkan varrelle osui lisäksi Äkäsmyllyn kahvitupa vanhoine myllyineen ja Linkupalon tulivuoripuisto, joissa molemmissa tuli pikaisesti pysähdyttyä.

Kolmen kilometrin mittainen Saivonkierros oli helppo kulkea, välillä hyväkuntoista polkua ja välillä pitkospuita. Nykyään enää vain vilkaisen luontopolkujen varrella olevia neuvontatauluja, mutta tämän kierroksen kaikki taulut sisälsivät itselleni uutta tietoa. En ala sen enempää referoimaan vaan laitan mielestäni mielenkiintoisimmat tähän.


Niittyheinälato
Jokamiehen kalkkitehdas


Äkässaivo Seitapahta

Äkässaivolta ajelimme Aakenustunturia kohden ja sen alla olevan Pyhäjärven rantaan. Aivan tien päässä on kota ja tulipaikka, jolla paistoimme makkarat ja jäimme vähän tulistelemaan ylimääräistäkin, olihan kyseessä sentään ensimmäiset ja myöskin viimeiset tulet koko reissulla. Piti saada hieman savuntuoksua tuliaisiksi vaatteisiin!

Siinä nuotiolla istuessamme järven rannan polulta nousi joukko maastopyöräilijöitä. Opasteesta näin, että Ylläkseltä tulee 23 km mittainen maastopyöräreitti. Ei epäilystäkään, että maastopyöräily on tullut muotiin. Asia, jonka havitsin jo kesäkuun erämessuilla. Tässä taitaa olla itselleni uusi innostuksen aihe!


Lauantaina oli aikainen ylösnousu. Illalla oli auto pakattu aamiaistarvikkeita ja jotain muuta pientä lukuunottamatta. Aamiaisen jälkeen mökin loppusiivouksen viimeistely ja sitten kotia kohden. Oli vielä pimeää ja sataakin tihuutti.

Ajettuamme reilut kymmenen kilometriä aloin kaivata kännykkääni. Minulla on tapana pitää sitä tietyssä paikassa autossa. Pengoin kassit, pussit ja myös auton lattiat. Sitä ei löytynyt mistään! Käännyin ja pysähdyin välillä olevalle roskapisteelle, jossa ohiajaessani kävin. Ei löytynyt sieltäkään, sen sijaan löysin maasta jonkun avaimet. Nostin ne roskalaatikon kannelle helpottamaan niiden löytymistä. Ajoin takaisin mökille asti ja siellähän kännykkä kiilteli jo kauas, maassa auton äskeisen parkkipaikan vieressä. Se oli näköjään pudonnut minulta autoa pakatessani. Lappi on kyllä sen verran hieno paikka, että poislähtökin kannattaa tehdä kahdesti!

Taas Muoniontietä ajaessa vilkaisu Oloksen rinteisiin. Ehkä tuollakin joskus tulee käytyä.. ja toivottavasti sitten on sumutonta ja ruskaakin löytyisi. Varmuuden vuoksi otan ainakin maastopyörän mukaan..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti