Kihlangin kämppä - on aika sanoa sinulle kiitos!

Käynti kämpällä 19.9.2016, joka muuttuikin hiljentymiseksi ja menneiden muistelemiseksi.

Viime kuun Jeriksen reissulla oli jo istuttu autossa sen verran pitkään, että halusin päästä aloittelemaan majoittumispuuhia ajoissa. Poikkeaminen menomatkalla kämpälle sai siis jäädä. Kuten olen kertonut, on tapanani ollut poiketa aina ohiajaessani vilkaisemaan Kihlangin kämpän kuulumisia. Onneksi oli kiireitä ja saatoin tehdä kämpälle ihan oman retken parin päivän päästä, koska kämpällä sitten vierähtikin melkoinen tovi.

Varsinaisena asiana oli tulla ottamaan tammikuussa 2015 jättämäni kirjoitus seinältä pois. En tiedä oliko sitä kukaan siinä nähnyt, mutta tässä blogissa olleen juttuni, johon olin tekstin myös liittänyt, oli Tullin väki nähnyt. Se oli siis täyttänyt tehtävänsä ja olin saanut heiltä haluamiani tietoja.

Ensimmäinen näky oli jo aika lohduton eikä luvannut hyvää. Kämppä oli jo selvästi notkahtanut ja ulos asti näkyi katon läpi sisään paistava päivänvalo.

Vertailun vuoksi samasta suunnasta joskus 1970-luvun puolessa välissä talvella otettu kuva, jossa vielä ollaan ihan suorassa ja odotetaan lomalaisia viettämään talvilomaansa. Puutkaan eivät vielä peittäneet näkymiä kuten nykyään.

Kurkistus keittiöpäädyn ovesta sisään kertoi kaiken. Katto oli tullut viime talvena sisään, kuten aavistelin lähiaikoina käyvän. Kirjelappuseni on tässä kuvassa vielä paikoillaan. Repäisin sen seinästä irti, vaikka eipä tuota enää kukaan olisi sinne lukemaan mennyt.

Tässä tammikuun lopun 2015 kirjeenvienti reissulla ottamani kuva. Silloin vielä kahvittelin "keittiössä".

Nyt ei enää termospullo olisi pysynyt pöydällä..

Kuva keittiön "maustehyllystä" vuodelta 2005. Sain otettua samalla muitakin kuvia ohikulkumatkalla Kilpisjärvelle.

Yllä tupa samalla käynnillä vuonna 2005.

Sanotaan, että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Edes tuhannet sanat eivät riitä kertomaan kaikkia muistojani ja sitä kiitollisuutta, jota tunnen Kihlangin kämppää kohtaan. Vanhemmillani ja meillä siskoni kanssa oli Lapissa "oma" paikka, jossa saatoimme käydä. Vaikka käynnit olivat usein melkoisen ponnistelun ja vaivannäön takana, ne kannatti aina tehdä.

Tässä olemme koko perhe pöydän ääressä, isäni on tietysti kuvaa ottamassa. Kuvan takana on teksti "saunan jälkeen" ja vuosiluku 1975. Minun hiukseni ovat vielä saunan jälkeen märät. Harmaa sohva on levitetty. Pöydällä näkyy olevan myös purukahvia vaikka "kunnon kahviakin" on varmaan ollut pannumyssystä päätellen. Ja matkaradiokin! Ei mitään muistikuvaa raahasimmeko senkin sinne vai kuuluiko se kämpän kalustoon. Tuskinpa.

Talvella 2015 huoneen näkymät olivat aika surkeat..

Laitetaan vähän kuvia ulkopuoleltakin, kun seinät ovat vielä kutakuinkin pystyssä. Alkaa jo nurkkasaumatkin irvistellä.

Hakemallakaan ei enää löydy suorassa olevia rakenteita.

Eipä ollut toiseenkaan huoneeseen enää menemistä. En muista syytä miksemme koskaan yöpyneet tässä huoneessa. Se olisi ollut pienempi lämmittää mutta toisaalta keittiöön olisi pitänyt mennä isomman huoneen läpi, ehkä siksi. Lämmittämisestä muistui mieleen, että ainakin alkuaikoina kämpässä oli iso valopetroolilämmitin. Siihen haettiin Naapangin kaupalta petroolia, joka tietysti hiihtämällä yhdellä sauvalla tuotiin kämpälle.

Sitten saunapääty, jossa lysyyn painuminen näkyy vielä selvemmin.

Juuri ja juuri uskalsin kurkistaa joskus lukittuna olleeseen "Uusitalon huoneeseen". Se oli nimetty Eino Uusitalon, yhden vakiokävijän mukaan, joka siellä enimmäkseen säilytti omia varusteitaan. Hän kulki juna-linja-auto -yhdistelmällä Helsingistä käsin Kihlangissa ja tavaroiden säilytys paikan päällä teki tietysti julkisilla matkustamisesta helpompaa. "Eikan" musta hiihtomono näkyy ovenpielessä.

Elokuussa 2005 huone oli koossa ja musta hiihtomonokin vielä pahvilaatikossa.

Vuonna 2005 saunapäädyn isoon huoneeseen uskalsi vielä mennä. Se toimitti pukuhuoneen, suksien voitelutilan yms. aputilan virkaa. Se oli kylmää tilaa, mutta saunan jälkeen siellä oli pakkasesta huolimatta silti mukava vetäistä päälleen jotain tai sitten pinkaista ilkosillaan hankeen tallautunutta polkua pitkin tuvan ympäri asuntopuolelle. Saunasta muistan, ettei sen löylyt olleet kovin hääppöiset tai ainakin haihtuivat melko nopeasti kovalevyseinien läpi harakoille. Kuitenkin se oli ehdottoman tärkeä asia peseytymisen kannalta, oltiinhan hiihtoreissujen jälkeen usein hikisiä. En usko, että isäni ja kumppanit kovin paljoa rakennuslupia sille aikanaan kyselivät. Se vain tuli tehtyä, koska sellainen kämpässä tarvittiin.

Nyt siellä näytti oviaukosta katsoen tältä. Kiuaskin on näköjään päättänyt lähteä turvaan luhistuvan katon alta..

Oman perheeni kanssa olen yöpynyt kämpässä vain yhden kerran. Vuonna 1983 kiersimme autollamme Suomen ympäri ja Lapista alas tullessamme yövyimme yhden yön kämpässä. Tässä vanhin poikamme nukkuu isomman huoneen metallirunkoisista sohvista tehdyssä "turvasängyssä". Ne olivat muistaakseni joitakin Helsingin tullikamarin käytöstä poistettuja huonekaluja.

 

Yksi mieleeni ikuisesti painuneista muistoista on tämä tynnyrilautta ja sillä Mustijärvellä tekemäni melontaretket. Tai ehkä on liioittelua puhua melomisesta, koska kuljin rantojen läheisyydessä ja liikutin lauttaa pitkällä kepillä pohjasta tökkimällä. Muistan kiertäneeni näin koko järven kesällä 1970, jolloin olin kämpällä ja koko Lapissa ensimmäistä kertaa. Aika kauan tynnyreiden ruostuneita jäänteitä erottui kämpän rannan heinikosta. Sitten vähitellen aika söi ne näkymättömiin.

Ehkä tähän loppuun on mukava laittaa yksi kauniskin kuva ja sanoa samalla kämpälle kiitos! Tuskin sitä enää kauaa voi kämpäksi sanoa, pikemminkin kämpän raunioiksi tai jäännöksiksi. Silti siellä ehkä tulee poikettua ihan uteliaisuudesta vaikka on minulla suunnitelmia Äkäslompolon-Kihlangin suunnalle suuntautuvasta patikkareissustakin. Sitä varten olen jo aloittanut karttapohjien ja koordinaattien keruun...