Kreivejä ja muita radiokuuluttajia

Lainaanpa tähän alkuun pätkän Ylen sivuilta: "Kuuluttajat ovat jo lähes yhdeksänkymmenen vuoden ajan herättäneet kuuntelijat uuteen aamuun, onnitelleet merkkipäiviänsä viettäviä, kertoneet auringonnousuista ja -laskuista, soittaneet äänilevykonsertteja kuten Lauantain toivottuja levyjä, kertoneet päivän ohjelmista, lukeneet mietelauseita, rytmittäneet päivän kulkua ja toivottaneet kuuntelijoilleen hyvää yötä. Mitä muistoja mieleenne tuovat nämä äänet? Mitkä ovat mieleenpainuvimmat radiomuistonne?"

Paha Nuutti vei pois paitsi joulun niin poisti myös tuon Kuuluttajan joulukalenterin Yle Areenasta. Olin huomannut sitä mainostettavan ja kirjoitin asian muistilapulle. Onneksi lappu osui silmiini viime sunnuntaina, nippa nappa ennen Nuuttia.

Olipa muistorikas kuuntelukokemus! En ollut tiennyt läheskään kaikkien kuuluttajien nimiä, mutta nyt nuo tutut äänet saivat kasvot ja nimet. Tein samalla ohjelmasta hauskan äänitteen, jossa välillä lyö Turun tuomiokirkon kellot ja välillä piippailee aikamerkit. Sitten aloittaa miesääni lukemaan valuuttakursseja: "Franfurt am Main, muuttunut, 159,45.." ja lopuksi luetaan Mika Waltarin runo. Eniten herätti ajatuksia tuo valuuttakurssien lukeminen. Silloin ei vielä ollut mihinkään kiire; ehdittiin rauhallisesti lukemaan kaikki valuutat - desimaaleineen kaikkineen!  

Mahtavinta on mökillä kesäöisin. Menen oikein tarkoituksella aikaisin illalla nukkumaan, jotta heräisin yöllä. Yöllähän tulee yöradio. Jos on oikein hyvä toimittaja ja mielenkiintoisia aiheita tai joku teemayö, aitan ylisillä kuluu tunti ja toinenkin ennen kuin uni tulee taas silmään. Minulla on siellä sellainen pieni patteriradio, "korvaradio" kuten sitä kutsun. Toinen nimitys sille on "kideradio", vaikka se on ihan nykyaikainen radio. Kun sen patterit alkavat ehtyä, ääni alkaa säristä. Silloin ei pidä koskea asemanvalitsimeen. Asema on kohdallaan. Sen sijaan pitää työntää antennia pikkuisen sisäänpäin, kääntää radiota hiukkasen tiettyyn suuntaan ja laittaa se nojaamaan antennistaan seinään. Ja taas mennään pari päivää!

Jos pitäisi nimetä yksi kapine, jonka ottaisin mukaan autiolle saarelle niin se olisi kyllä radio. Radio on siitä kätevä, että sitä voi kuunnella silloinkin, kun tekee jotain muuta. Sanoisin, että radio on aktiivisen ihmisen media. Yritäpä pilkkoa puita samalla, kun tökit älykännykän näyttöä tai vaikkapa katselet televisiota!

Kuulin pari aamua sitten, vähän ennen 7 uutisia, mietelauseen pätkän, joka kuului jotenkin näin: "Ihminen ei välttämättä muista kaikkia lapsuutensa tapahtumia. Niitä toistetaan hänelle niin kauan, että hän alkaa pitää niitä totena." Tuosta masentavasta ajatuksesta huolimatta jatkan omista muistoistani kirjoittamista. Jäähän nimittäin mahdollisuus, että minullekin on niitä toistettu, mutta ne ovat silti oikeasti tapahtuneet.

Yksi tosi vanha tapahtuma on ajalta, jolloin olin juuri oppinut seisomaan. Mieluisin seisomapaikkani oli kuulemma perheen suuren putkiradion edessä. Sen pöytä oli minulle juuri sopivan korkuinen tuen ottamiseksi. Erään kerran käteni oli tavoittanut pyöreän äänenvoimakkuusnappulan, joka tietysti kääntyi ns. "kaakkoon". Silloin tuli Sepolle itku! Hauskinta tässä on se, että sama tapahtui pojanpojalleni joitakin kuukausia sitten. Hän väänsi matalalla pöydällä olevan vahvistimen äänet niin kovalle, että seinät tärähti. Jäin miettimään, että kulkeeko tämä meillä suvussa vai onko tämä joku ihmislapselle tyypillinen ominaisuus?

Niin, nuoremmille tiedoksi: tuo otsikossa mainitsemani kreivi on tietenkin Carl-Eric Creutz. Kreivi Creutz toimi kuuluttajana vuosina 1939-1976, joista viimeiset 20 vuotta pääkuuluttajana.