Punaisia poskia Nuuksiossa

Suomen luontokeskus Haltia 19.1.2014

Koko syksyn kuljeskelin hiljaisissa metsissä lähes yksikseni. Sateiset ja kosteat säät jatkuivat Pohjois-Suomea lukuunottamatta vuodenvaihteen yli. En muista milloin syksyn patikointikelit olisivat jatkuneet näin pitkään. Pääkaupunkiseudulla viime viikonloppuna käydessäni sain kuitenkin huomata, että talvi on vihdoin tullut. Lunta ei ollut kuin nimeksi mutta pakkasta oli kirpakasti. Nuuksion kansallispuistossa oli melkeinpä väentungos. Kaunis sää ja sunnuntai oli saanut ihmiset liikkeelle.

Reippaat pakkaset ja vähäinen lumi olivat herkkua retkiluistelijoille. Järviin oli tullut lähes lumeton luistava jääkansi. Luistelijoita oli paljon liikkeellä ja he viilettivät pitkin Pitkäjärveä, yksittäin, kaksittain ja joskus isolla joukolla.

Olin ollut aikeissa käydä Haltiassa, virallisesti Suomen luontokeskus Haltiassa, viime kesästä eli sen valmistumisesta saakka. Aina asia jäi syystä tai toisesta tuonnemmaksi. Onneksi nyt sain toteutettua tuon aikomukseni ja onneksi nyt oli runsaasti aikaa, sillä en voinut kuvitella mikä aarrearkku Haltiassa aukesi.

Suomen luontokeskus Haltia, Nuuksio

Itse rakennus on jo nähtävyys. Arkkitehti Rainer Mahlamäki sanoo, että jo suunnittelun alkuvaiheessa rakennusmateriaaliksi valikoitui puu. Hienosti valittu! Rakennus on ensimmäinen täysin puusta rakennettu julkinen rakennus. Sen suunnittelussa otettiin lähtökohdaksi ekologisuus ja mahdollisimman pieni hiilijalanjälki. Jälleen luontokeskukselle sopivaa ajattelua!


Pannaanpa alkuun arvoitus. Missä aikuinen ihminen voi istua linnunpöntössä ja katsella suuaukosta pöntön ulkopuolisia tapahtumia? Olla mielissään rankkasateen ropistessa, että katto pitää vettä? Pelätä suuaukolla uhkaavasti pyörivän oravan aikomuksia ja sitten huomata emolinnun ilmestyvän turvaa tuoden pesälle? Tai missä voi vierailla kaikissa Suomen kansallispuistoissa yhdellä kertaa? Tietysti Haltiassa!

Näyttelyssä on käytetty paljon nykyaikaista mediatekniikkaa, ääntä, valoja, videoruutuja ja seinäheijastuksia.. Niinpä ajatukseni alan ihmisenä välillä karkasi miettimään niiden toteutustapoja. Mutta vain välillä, nythän oltiin luontoretkellä!

Kaiken hienouden ja upeiden esitysten lomassa seurasin miten lapset ottivat näyttelyn. Istuin Yöretki-näyttelyssä - sellaisessa pimeässä huoneessa, jossa kuului luonnon ääniä - suljin silmäni ja keskityin ääniin ja niiden tuomiin mielikuviin. Alkoi kuulua kaukaista veden lirinää. Yhtäkkiä heleä pikkutytön ääni pimeydessä sanoi: "Isä, tuolla on vettä!" Ja sitten tyttö jatkoi hiljaisena omien mielikuviensa seuraamista.

Tässä yksi lapsi kokee luontoa ja äiti seuraa vesiputouksen kohinaa.

Hienoa, että vanhemmat tuovat lapsiansa jo pienenä tutkimaan luonnon ihmeitä. Niin sitä luontoihmisiä kasvaa!

On jotenkin ihmeellistä, että en itse ole aikanaan Helsingissä asuessani liikkunut paljonkaan Nuuksiossa. Asuimme Itä-Helsingissä ja Nuuksio on siksi jäänyt minulle aika vieraaksi. Nyt aion ottaa Haltian ja tietysti Nuuksion metsätkin yhdeksi käyntikohteekseni aina kun vain voin.

Sotkanmuna, Osmo Rauhala

Tässä kuva taiteilija Osmo Rauhalan sotkanmunasta. Siinä pohdiskellaan mistä kaikki on saanut alkunsa. Sisällön saatte itse käydä katsomassa!

Kysyin muuten luvan valokuvaamiseen. Lupa heltisi viimeistään, kun sanoin tekeväni vierailustani blogikirjoituksen.

Harmi, että mukanani oli vain pikkupokkari. Yleinen hämäryys yhdistettynä kirkkaisiin ja välkehtiviin kohteisiin oli haaste ja muutamista kuvistani tulikin oikeita taideteoksia. Niitä en julkaise, enkä muutenkaan halua runsailla kuvilla ja yksityiskohtaisilla kertomuksillani viedä tulevilta kävijöiltä yllätysmomentteja ja löytämisen iloa.

Lopuksi käväisin vielä erikoisnäyttelyssä, joka kertoi tällä kertaa siitä, millainen inspiraation lähde luonto on muotoilijoille. Taas hienoa nähtävää! Sitten olikin aika mennä lounaalle. Itse erotuin melkein tunteja sisällä viettäneenä kalpeanaamana punaposkisesta muusta ruokailijajoukosta. Olisikin hieno yhdistelmä; tehdä ensin maastokierros ja tulla sitten valmiiseen pöytään syömään. Ruoka maistui, kahvit ja jäätelöt kinuskikastikkeineen vielä jälkiruoaksi. Kylläpä jaksoi taas lähteä ajelemaan Keski-Suomea kohti.