Jälkimietteitä Suonenjoen reissustani 30.12.2013
Mistä on uudet vuodet tehty? Asianmukaisista varusteista, kiireettömyydestä ja oikeasta asenteesta. Ei kotona olevasta kompassista, luonnossa hosumalla liikkumisesta eikä "mulle ei ole koskaan mitään sattunut, eikä satu" -asenteesta.
Olin liikkeellä vuodenaikana, jolloin päivän valoisuus on lyhimmillään. Taivas oli tasaisessa pilvessä ja maa lisäksi täysin lumeton. Aikatauluni petti heti alussa jouduttuani etsiskelemään oikeaa metsätietä. Olin varustautunut lyhyeen ja ehkä helppoon kävelyretkeen. Tällä asenteella ryntäsin poluttomaan, itselleni outoon ja tiheään metsään. Niin kiireisenä ja ärtyneenä hukatusta ajasta, etten lähtiessä laittanut edes tuulen suuntaa mieleeni. Toinen virheeni oli se, etten kääntynyt takaisin siinä vaiheessa, kun huomasin maaston olevankin vaikeakulkuista ja huonosti hahmotettavaa. Halusin ehtiä näkemään paikasta mahdollisimman paljon. Kolmas virhe oli yhden tärkeän vakiovarusteeni jättäminen kotiin; retkikompassi unohtui rinkan taskuun. Siinäpä tiivistettynä miksi viime retkelläni kävi niin kuin kävi.
Jatkan ajatusleikillä miten olisin toiminut, jos olisin joutunut jäämään maastoon yöksi. Olisin ensin soittanut ja kertonut, että olen pöydälle jättämäni lapun kertomassa paikassa ja että joudun jäämään maastoon yöksi. Olisin kertonut sulkevani puhelimen akun säästämiseksi ja ettei minulla ole hätää. Kuten ei mielestäni olisi ollutkaan. Ravintona oli tosin enää puoli termosta kuumaa vettä, purukahvia, teepusseja, yksi keksi ja kaksi palaa suklaata. Ei siis mikään juhlapöytä, mutta joulun laatikot ja kinkut oli juuri syöty. Suklaat olisin varmaan jättänyt aamuksi juhlistamaan sen valkenemista ja epätavalliseen vuodenaikaan tehtyä taivasalla yöpymistä!
Lämpötila oli silloin iltapäivällä +3-4 astetta eikä yöksikään ollut luvattu pakkasta. Repussa oli yksi lisäpaita ja sen olisin pukenut päälleni. Päälläni olevat vaatteet eivät silti olisi pitäneet minua lämpimänä paikallaan ollessani. Läpimärässä maastossa en olisi varmaankaan saanut aikaiseksi minkäänlaista tulta, vaikka mukanani puukko ja tulitikut olikin. Pimeässä en olisi pystynyt kunnolla kävelemään, joten paikallaan hypellessä ja pilkkirepun (luitte ihan oikein!) jakkaralla istuessa olisi tuo yö mennyt. Luonnollisesti olisin etsiytynyt mahdollisimman turvalliseen paikkaan, kauas kivikoista ja jyrkänteistä. Mahdollinen vesisade olisi varmaan tehnyt olon aika epämiellyttäväksi, mutta aamuun olisi kyllä selvitty!
Uudenvuoden lupaukseni tästedes aina mukana pidettäviksi varusteiksi:
Ilmoitus minne olen mennyt. (olin tehnyt)
Oikea asenne: kiire pois, luonnon kunnioitus. (yleensä kyllä, nyt unohtui)
Retkikompassi kaulaan. Olkoonpa mukana GPS tai muita sähköisiä laitteita. (unohtui)
Kartta. (oli)
Paperia ja lyijykynä. (ei ollut)
Avaruuspeite. Sellainen kosteutta ja lämpöä eristävä peite. (oli jo talvisäilössä)
Sadeviitta. (ei ollut)
Muovikasseja, jätesäkki. (oli vain muovikasseja)
Puukko. (oli)
Tulitikkuaski ja toinen vedenpitävästi pakattuna. (oli)
Lisä- ja vaihtovaatetta. (oli rukkaset, sukat ja paita)
Ladattu kännykkä. (oli, puoliksi ladattuna)
Otsalamppu. (ei ollut, tämän retken opetus)
Vettä pulloon. (ei ollut, koska lähdin kahviretkelle)
Helppoa lisäenergiaa. (ei ollut yhtään ylimääräistä)
Jotkut varmaan jäivät ihmettelemään sitä pilkkireppua, joten kaipa minun on jossain vaiheessa paljastettava sen "viisaus".
Olipas hauskasti kerrottu tarina! Käytännön elämässä tehokkain oppimismenetelmä on kantapään kautta oppiminen. Tehoaa pitkäkestoiseen muistiin :)
VastaaPoistaNyt alkaa jo nähdä asiassa hauskuuttakin. Joo, ihan konkreettisesti kantapäästä se oppi meni sinne pitkäkestoiseen muistiin. Sisäänmenokohtaan sain komean rakon! Tuli nimittäin vähän huonot saappaat jalkaan tuollaista kilometrien maantiekävelyä ajatellen.
VastaaPoista