Pitkospuilla - omilla sellaisilla.

Siihen aikaan, kun meidän isä pitkospuut veisti.

Kävin kevättalvella mökkitontilla kaatamassa muutamia kuusia, joista jätin kaksi suurinta pätkimättä. Mielessä kävi jo silloin ajatus, että saattaisin keksiä niille joskus jotakin hyötykäyttöä. Siis muutakin hyötykäyttöä, kun saunan tai takan lämmitys. Olen nähnyt pihakaluste-esitteissä halkaistuista tukeista tehtyjä penkkejä ym pihakalusteita ja tietysti kansallispuistoja kolutessani olen saanut kävellä pitkospuilla.

Jo jonkun aikaa on harmittanut lähellä rantaa oleva muuta polkua hieman alavampi ja kosteampi kohta. Olen miettinyt soran levittämistä polulle, kivilaattoja, puulaattoja, ties vaikka mitä, mutta mikään ei ole oikein sopinut tontin erähenkiseen tyyliin. Viime viikonloppuna sitten keksin noille puunrungoille käyttöä - rakennan polulle pitkospuut!

Mittailin ja suunnittelin kuinka pitkistä pätkistä polun tekisin. Sopivimmaksi tukin pituudeksi tuli noin 2 metriä. Niillä sain toteutettua loivat kaarteet eikä tukkien pituus kasvanut liian suureksi ajatellen niiden käsittelyä ja kuljettamista.

Sitten piti miettiä miten saan kuusitukin halki. Olen vain perustason moottorisahan käyttäjä, siis kaadellut muutamia puita ja tehnyt jonkun verran polttopuita. Pistääkö tukki pystyyn vai makuulleen? Sahatako ensin toiselta puolelta puoleen väliin ja sitten toiselta puolelta vastaan? Pitääkö sahaa vaakasuorassa vai pystyssä?

Katkaisin rungosta ensin oikean mittaisen pätkän. Nostin sen toisen pään kannon päälle ja toisen jätin maahan. Painava tukki upposi sopivasti pehmeään maahan eikä yrittänyt pyörähtää pois kannolta. Tämä asento osoittautui parhaaksi. Ensin tein koko tukin matkalle ehkä reilut 5 cm syvän uran. Tarkasti tukin yläreunan keskelle. Sitten aloin vähitellen syventää uraa. Kuljin tukkia päästä päähän huolehtien koko ajan, että sahaus säilyy kohtisuorassa ja puolikkaista tulee yhtä paksut. Moottorisahan ketjun kannattaa muuten olla hyvässä kunnossa!

Ensimmäisen tukin kanssa syventelin uraa niin kauan, että joistakin kohdin pääsin jo tukin läpi. Aloitin toisesta päästä lopullisen halkaisun ja kun pääsin toiseen päähän puolikkaat pyörähtivät kannon molemmille puolille. Yllätyin, että leikkuupinnat näyttivät melko hyviltä, ei ollut edes suuria koloja. Kaunista terälaipan pyörteilykuviota vain.

Joidenkin kanssa kävi niin, että sahauslinjaan tuli pieni mutka, joko oksasta tai jostain muusta johtuen ja tuli tarvetta viimeistelyyn. Puolikkaat ei enää pysyneetkään kyljellään, joten oli pakko yrittää viilailla saha vaakasuorassa suurimpia nystyröitä pois. Ei oikein onnistunut. Parhaimman tuloksen sain, kun toinen piti puolikasta kyljellään, jotta pääsin sahaamaan pystyasennossa. Sahan hallinta tuntui näin parhaimmalta. Osoittautui, että apumiehestä oli jatkossa vielä paljon muutakin apua.

Vasta lähes viimeisen puun kanssa opin jättämään molempiin päihin kiinnikkeet, jotka katkaisin ihan lopuksi. Näin saatoin rauhassa sahailla puun halki kokonaan muualta. Yhden kanssa kokeilin tehdä syvempiä läpipistoja ja sitten sahata vastakkaiselta puolelta tätä "katkoviivaa" pitkin puu halki. Lopputulos ei ollut yhtään parempi, ehkä päinvastoin, mutta paljon työläämpi tämä tapa oli.

Sovittelin tukinpuolikkaat polulle kaksi vierekkäin. Leveydeksi tuli 50-60 cm. Sitten aloin muistella millaisia aluspuita pitkospuilla käytetään. Jotain poikittain siellä on ollut ja sitten muistin puutappien päitäkin nähneeni. Kävin katkomassa ohuemmista rungoista hieman pitkospuuta leveämpiä aluspölkkyjä. Puutappien kaltaisia hienouksia minulla ei siihen hätään ollut, eikä edes sopivan suurta poranterää, oli siis tyydyttävä nauloihin. Onneksi tavaroista löytyi kourallinen 150 mm nauloja. Niiden pituus riittäisi, kunhan vähän kovertaisin sekä aluspuuta että itse tukkipuolikasta.

Lieriögeometrian alkeita

Moottorisahauksen oppitunnin jälkeen alkoi lieriögeometrian oppitunti. Kuuntelin aikani, kun nuorempi poikani esitelmöi kahden sylinterinmuotoisen esineen kohtisuorien kohtaamispintojen muodoista. Sitten aloin lähestyä ongelmaa konkreettisemmin, toisin sanoen kirves kädessä. Veistelin silmämääräisesti välillä kokeillen tuntuuko rakenne kiikkerältä vai tukevalta.

Pitkospuut mallia Muurahaispuu

Tällaisissa puuhissa on hauskaa todeta vanhan kansanviisauden "työ tekijäänsä opettaa" paikkansapitävys. Kuten sahatessa, myös kirveellä veistäessä seuraava meni aina vähän nopeammin ja vähemmällä säädöllä kohdalleen. Vasta viimeisen puun jälkeen olin oppinut miten homma kannattaa tehdä - harmi, että työ loppui kesken.

Vaikka tässä kovasti itseäni ja lopputulosta olen kehunutkin, niin Metsähallituksen on turha vaivautua. En ota pitkospuiden kunnostusurakoita vastaan! Enkä ala pitämään mitään karhupatsaiden tai muiden moottorisahateosten veistosnäytöksiä maalaismarkkinoilla.

Wikipediasta muuten löytyi tieto, että pitkospuukilometrin rakentamisen hinta olisi noin 20 000 euroa. En tiedä millaisesta maastosta on kyse mutta hyvinkin voi olla. Itse tein vain vaatimattomat 12-14 metriä, joten ihan hyville tuntipalkoille näköjään pääsin. Tai tiedä nyt tuntipalkoista - aikaa meni koko iltapäivä ja vähän seuraavaa aamuakin. Mutta kelpaa nyt tassutella. Puupolku ei ihan heti taivu eikä taitu.