Työstä harrastukseksi

Ajatuksia 40-vuotisen tietotekniikkauran vuosipäivänä.

Kevään ylioppilaskirjoitukset taitavat juuri olla meneillään. Niiden jälkeen taas uusi koululaisjoukko joutuu miettimään tulevaisuuttaan. Toisilla suunnitelmat on selvillä, toiset hapuilevat epävarmoina useiden vaihtoehtojen edessä.

Koitin muistella ajatuksiani omana ylioppilaskeväänäni. Minulla ei ollut silloin käsitystä edes alasta, jolle haluaisin suuntautua - opiskelimmepa enemmän tai vähemmän, kaikkihan tehdään kuitenkin työelämän takia. Olin ollut useammassakin eri kesätyöpaikassa, mutta nämä olivat sellaisia nuorenmiehen taskurahan hankkimispaikkoja, eivätkä auttaneet minua tulevaisuuden hahmottelussani. Sen muistan, että suoraan työelämään siirtyminen ja opiskelu olivat tasavahvoja vaihtoehtoja.

Meillä miehillä oli lisäksi varusmiespalvelus, jolle tosin saattoi saada lykkäystä opiskelujen takia mutta edessä se olisi joskus joka tapauksessa. Itse menin yo-kirjoitusten jälkeen viimeiseen kesätyöpaikkaani ja sain olla siellä talveen 1974 asti, jolloin lähdin suorittamaan varusmiespalvelustani.

Tuon armeijavuoden aikana ajatukseni selvenivät. Raskaalle tuntuneen lukion jälkeen tuli tunne, etten ollut valmis istumaan taas vuosia jossain oppilaitoksessa. Halusin tehdä jotain konkreettista. Olen oppinut tuntemaan itseni ja olen mieluummin tekijä kuin teoreetikko.

Kuten usein elämässä käy, sattuma puuttuu peliin. Jostain syystä tulin hankkineeksi kortin Vartiokylän kirjastoon. Asuin silloin Kontulassa enkä muista, miksi juuri Vartiokylän kirjastoon. Kerran siellä sitten kirjoja etsiskellessäni törmäsin johonkin kirjaan, joka käsitteli automaattista tietojen käsittelyä, ATK:ta. Lainasin sen ja kiinnostuin asiasta.

Sitten huomasin sanomalehdestä, että Valtion Tietokonekeskus haki harjoittelijoita. Osa otettaisiin pelkältä yo-pohjalta eikä ATK-alan aikaisempia opiskeluja tarvittaisi. Kaikki koulutus annettaisiin VTKK:n toimesta. Tuntui liian hyvältä ollakseen totta! Laitoin hakemuksen sinne ja myös muutamaan muuhun paikkaan. Hakuprosessi kesti muistaakseni aika kauan. Jossain vaiheessa kuitenkin sain kutsun soveltuvuuskokeisiin. Koko päivän kestäneiden testien jälkeen oli vuorossa haastattelu, jossa kerroin pitäväni ATK-alaa kovin matemaattisena. Olin ollut koulussa kielilinjalla ja lukenut vain lyhyen matematiikan, siksi pidin itseäni soveltumattomana alalle. Minua valistettiin, että ala oli enemmänkin loogista ajattelua vaativa.

Koitti helmikuu 1975 ja olimme hiihtolomalla Kihlangin kämpällä. Paikka, joka on tuttu aikaisemmista kirjoituksistani. Lomamme aikana kotiin oli tullut hyväksymiskirje. Hakijoita oli ollut satoja. Ylioppilaspohjalta kelpuutettiin mukaan 10 henkeä, joista minä siis olin yksi.

Ensimmäinen työpäiväni oli 10.3.1975. Tänään, tasan 40 vuotta sitten!

80-sarakkeinen reikäkortti

Tästä se kaikki alkoi. Ohjelmakoodi lävistettiin reikäkorteille ja kortit luettiin tietokoneen muistiin kortinlukijalla. Käsiteltävät tiedot olivat magneettinauhoilla ja rivikirjoittimet tulostivat jatkolomaketta.

IBM S/370 laitteistoa

Sen jälkeen magneettinauhojen rinnalla alkoivat yleistyä suorasaantitiedostot eli levyt, joilta tiedon saattoi käydä "poimimassa suoraan" ilman nauhan kelaamista alusta tarvittavaan kohtaan. Yhtä mullistavaa oli aikanaan mahdollisuus kirjoittaa ohjelmakoodi näyttöpäättellä ja korjata virheet suoraan sen kuvaruudulla puljaamatta reikäkorttien kanssa. Sitten tietokoneiden koko pieneni ja teho silti kasvoi. Kehitettiin aina vaan parempia tapoja tallettaa ja käsitellä tietoja. Tietoliikenne kehittyi; ensin puhelinlankoja pitkin hitaasti, sitten vähän nopeammin, lopulta langattomasti. Syntyi internet. Tietokoneet yleistyivät yritysten lisäksi myös kodeissa. Nyt kuljetamme mukanamme laitteita, joiden tehot ovat huimat noihin alkuaikojen mammutteihin verrattuna, näytöt ovat värikkäitä ja tarkkoja. Voimme kommunikoida niiden avulla monin eri tavoin.

Nauroin toissapäivänä Helsingin Sanomissa olleelle Karlssonin osuvalle pilapiirrokselle, jossa mies puhuu puhelunsa rannekellolla. Toinen kysyy, mitä tämä sitten tekee puhelimellaan. "Otan valokuvia tietysti!"

Olen saanut olla osa tätä mielenkiintoista maailmaa 40 vuotta, saanut jatkuvasti opetella uutta ja saanut ratkottavakseni tehtäviä, joista selviydyttyäni olen voinut tuntea tyydytystä. Näin jälkeenpäin tuntuu, etten olisi voinut oikeampaa kirjaa käteeni poimia sieltä Vartiokylän pikkukirjastosta. Löysin ja pääsin alalle, joka kiinnosti ja jolla on riittänyt töitä näihin päiviin saakka. Asia, joka ei ole mitenkään itsestään selvää nykyisin. Toivoisin kaikille käyvän yhtä hyvin!

Nyt "pakollisten" työtehtävien pikkuhiljaa jo vähentyessä, lisään kaiken sen tietoteknisen alueen opiskelua ja tekemistä, joka on jossain vaiheessa kiinnostanut mutta joka on syystä tai toisesta jäänyt silloin syrjään. Autan ja neuvon tuttuja ja tuntemattomia. Eipä tule aika pitkäksi, kun tekemistä tuntuu tulevan koko ajan vaan lisää. Työ, josta on tullut myös yksi harrastuksistani.

Hauska sattuma muuten. Huomasin juuri, että tämä on blogini 40. kirjoitus. Uskokaa tai älkää, ei ollut suunniteltua. 40 ja 40!