Manta prytskaa jo, on kevät!

Funtsailen slangin olemusta

Vappu on lähellä ja Manta kuuluu kevääseen. Saahan se valkolakkinsa taas muutaman päivän päästä. Siis Havis Amanda, jos ette arvanneet kenestä neidistä tässä nyt puhutaan.

Tuo otsikon huudahdus on lainaus facebook-ryhmästä, jossa kirjoitellaan Helsingin muistoista. Joku oli huomannut, että Mantan vesisuihkut oli laitettu päälle talven jälkeen. Joten, koska "Manta prytskaa jo", on siis kevät!

Havis Amanda, wikipedia

Voi olla, että osalla lukijoista on vaikeuksia ymmärtää kaikkea jatkossa kirjoittamaani, sillä aion muistella poikana käyttämääni kieltä ja kirjoittaa muutenkin vapaammin. En käyttänyt jokaisessa mahdollisessa paikassa slangisanoja vaan mielestäni puhuin sellaista nuorten kieltä, jota kaverinikin puhuivat.

Tiedän kyllä sohaisevani muurahaispesään, kun alan puhua slangista. Mutta rohkea rokan syö, tai ehkä tässä yhteydessä safkan! Slangi on muuttunut ajan saatossa ja muuttuu yhä, kuten kaikki puhuttu kieli. On turhaa väitellä miten kuuluu sanoa.

Sanoin alussa Helsingin muistoista vaikka oikeasti kai sanotaan Stadi. Jotkut sanovat Hesa, mitä hetki sitten pidettiin tosi pahana mokana. Hesarista näin artikkelin, jossa tätä pohdiskeltiin ja todettiin sen olevan nykyisin suosituin nimitys. Sitä käytetään jopa monikollisena: "Mä aion kyl olla koko kesän Hesois!"

Oma slangi-aikani osuu jonnekin 1962-1975 vuosille. Sen jälkeen aloin jo olla työelämässä sellaisissa ympyröissä, ettei katukieli ollut enää suotavaa.

-

En jaksa tsekata asuinko Hakaniemes vai Sörkäs, jostain kartasta sen varmaan näkis. Sörkas en ainakaa, se on jotain vanhojen starojen puhetta. Volkkarin talo on Sörnäisten rantatiel ja kai se on Sörkkää.

Pikkuskundina oli kliffaa pyörii stadin kartsoil ja porttareis. Tsilarit ei kattonu mitenkää hyvällä, ku vaa vetelehdittii pihoil. Joskus ne sano, et alkakaa vetää vaikk ei me mitää pahaa tehty, koska oltii vielä nii snadeja. Isommat jätkät kyllä osas, varsinki jos ne oli jurris.

Brenkusta muistu mielee yks pultsari, tai ei se varmaa mikää oikee pultsari ollu, joku äijä vaa vähä enemmän kännis. Se anto mulle yhtäkkii kympin seteli handuun. Emmä muista miks, mut anto vaa. Enkä ees muista kerroinks mä himas siitä, vaikk se oli paljo fyrkkaa sillo. Siinä oli sen Paasikiven kuva. Kaikkiha muistaa Urkin mut vaan vanhemmat Paasikivenki. Ihan skidit ei tiedä ees kuka Kekkone oli, ellei ne oo kuullu skoles.

Me ei muuten koskaan pelätty pultsareita, niitähä näki koko aja ja niiden sönkötyksee oli jotenki tottunu. Ne niinku kuulu katukuvaa. No, tää yks on jääny mun mieleen ton kympin takia. Sit oli ihan spurguja, sellasii tosi likasii äijii, ne nukkuki jossain rantsus. Ei me niitäkää pelätty, mentii ohi vaa, ku mentii Sörkän rantsuu stikkailee kivii.

Mut aika hassuu, et joutu skagaa ku meni vähänki pois omasta pihasta. Mä olin kerran ajelemas Krunikas, siinä Tervasaaren hiekkatiel, ku kaks isoo jätkää otti mun fillarin stongasta yhtäkkii kii. Ne meinas heittää mun fillarin mereen mut ei ne sit heittänykkää. Ne halus vaa kokeilla studasinks mä. Mä muistan ton aina ku Krunikas käyn.

Fyrkkaa me saatiin sillai, et kerättii jätepapruu. Kierreltii pitkin Kallion rappui ja soitettiin ovikelloo. Kysyttiin vaa et "onks teill jätepaperii?" ja saatii aina jonku verran. Jotkut vaa stikkas paprut sylii ja veti dörtsin kii, mutta yks meidän talon nainen sito ne aina paperinartsalla nipuks. Sillä ovella oli kliffa käydä vaikka sisältä tuli kova röökin ja safkan snöfä. Siihe aikaa moni röökas himas ja muutenki kai röökattii paljo enemmä ku nykyää.

Ne paperit me jemmattii vähäks aikaa yhen puutalon klitsuun. Nyt niiden talojen paikal Näkinkujalla on joku Saalem-talo ja oli kai ne asukkaat silloinki jotain ihme Saalem-väkee tai muuta Jeesus-porukkaa. Ainaki ne yläkerran asukkaat, mut emmä enää muista niiden kenenkää nimii.

Kerran paperikasa tuli nii suureks, et klitsusta alko olla vaikeeta hakee enää veduja. Yhen skundin isobroidi sano meille, et nyt noi paprut heti veks! Me jouduttii viemään niitä vanhoil lastenvaunuil monta kertaa romikseen, ennenku kaikki oli saatu veks. Sen puutalon takana oli sellaset kaltsit ja niiden takana toi romis oli. Me jouduttii kiertää Hämeentien kautta niiden kärryjen kanssa ja aikaa meni älyttömän paljo.

Romiksen äijä punnas ne sit sellasel isol puntarivaakalla ja me kundit vaan tsiikattii ku se rautatanko heilu ja puntit kolisi. Se ei puhunu mitää, nosti vaa aina uuden nipun puntarii. Sitte se sano, et otatteks te ton kaasunaamarin? Otettii me se. Se näytti siinä naulass aika makeelta, vaikka kohta me ei enää viittitty sillä leikkii. Ja miten ees voi kunnolla leikkii, ku niitä oli vaa yks!

Mä hiffasin heti, et se kusetti meitä. Nii älytön kasa paperii ja yks vanha kaasunaamari! Oli ollu hirvee duuni, oli sidottukki ne omil naruil, koska nii piti tehä, ei se äijä muute olis niitä ottanu. Mut mitä me olis voitu tehä, pikkuskundit? Mennä valittaa jolleki, mutsille tai faijalle vai? No, kyllä mekin osattii. Me oli laitettu yhen nipun sisälle märkä laudanpätkä. Olis ollu kliffa nähä sen ilme, kun se honas meidän jekun.

Täss nyt tuli tän slangin ohes vähä mun omaaki historiaa lisää. Toivottavasti ees jotain snaijasitte ja saitte ees vähän käsitystä millast oli elää pikkuskundina Stadissa. Mä voin joskus skrivata lisää. Mull on nimittäin vielä monta hyvää stoorii, mut niitä mun pitää funtsata vähä lisää.