Isojärvi etsimessä

Valokuvausmatka Isojärven kansallispuistoon 9.11.2013

Viimein päästään tähän melkein kuukauden vanhaan käyntiin toisessa kotipuistossani, Isojärvellä. Jos Leivonmäki on helppokulkuinen, helposti saavutettava ja leppoisa, niin Isojärvi on puolestaan erämainen ja paljon vaikeammin kuljettava.

Oli lauantaiaamu ja pitkään aiottu yhteinen retki vanhemman poikani kanssa oli käsillä. Edellispäivän säätiedotus oli luvannut poutaantuvaa, joten päätimme lähteä. Lähtiessämme oli vielä tihkusateista mutta taivaan pilvimatossa näkyi jo lupaavasti vaaleampia laikkuja. Sää muuttui kuitenkin yllättäen huonommaksi ja Jämsän jälkeen alkoi ihan oikea sade. Kaikki sääthän ovat ulkoilusäitä, sanotaan, on vain kysymys oikeasta pukeutumisesta. Olimme kuitenkin tällä kertaa menossa valokuvaamaan emmekä toivoneet ainakaan kovaa sadetta.

Koska jokaisesta reissusta on opittava jotain, halusin kokeilla kannattaako oikaista Hämepohjantien ja Ouninpohjantien kautta Isojärvelle eikä ajaa Längelmäen kautta, mistä virallisempi reititys ohjataan. Kartan mukaan se näyttäisi oikaisevan jonkin verran. Eteen tuli hiekkatietä, mutkaa ja mäkeä vaikka muille jakaa. Saimme samalla maistaa pikku pätkän rallimaailman kuuluisinta erikoiskoetta, Ouninpohjaa!

Tapanani on lähtiessä napata valokuva alueen opaskartasta. Näin maastossa voi kameran näytöltä arvioida mahdollisia reittisuunnitelmien muutoksia.

Isojärven kansallispuistoon on kaksi sisäänkäyntiä: Heretyn vanha metsätyökämppä etelässä ja Huhtalan torppa pohjoisessa.

Isojärven kansallispuisto, Heretyn kämppä

Jos aikoo Huhtalaan, kannattaa olla tarkkana. Viittaa ei helposti huomaa pohjoisesta päin tultaessa ja ajaa tienhaaran ohi.

Ajoimme Herettyyn ja nautimme parkkipaikalla aamukahvit. Samalla ihailimme auton saamaa uutta väritystä. Se olisi kuraisuutensa puolesta käynyt ihan oikeasta ralliautosta!

Reittisuunnitelmamme ei ollut lopullisesti päätetty. Ajattelimme käydä jossain Lortikan ja Vahterjärven korkeudella, lounastaa siellä, kääntyä ja tulla sitten jotain toista polkua takaisin. Sade oli onneksi tauonnut. Hiljaisessa metsässä kuului enää puista tipahtelevien pisaroiden ripsahtelu. Ihan kuin puut olisivat olleet suruissaan jostakin.

Melko pian saavuimme Kannussalmeen, joka ylitetään hienoa siltaa pitkin. Tämän jälkeen alkumatkan helppokulkuinen polku alkaakin muuttua kapeammaksi ja vaikeammin kuljettavaksi.

Oliskohan se nyt.. Eikun vähän vielä..

Pääasia, että valokuvauskalusto on viimeisen päälle! Sitä olikin pojalla koko repullinen. Suuri kamerajalusta varmisti vielä sen, ettei kädet turhaan heiluneet mukana.

Minulle nämä kuvaustauot olivat otollisia hetkiä tutkiskella lähimaastoa.

Objektiiveja ja kuvaustilpehööriä oli niin paljon, ettei mukaan tullut edes vesipulloa. Sen poika huomasi jossain vaiheessa, kun itse hörppäsin omasta pullostani vettä. Varapuseronsakin hän sai siirretyksi jotenkin minun rinkkaani. Väsyin kuuntelemaan; voitko pitää tätä hetken, kun kaivan "tämän ja tämän" repusta?

Vahterjärven laavu, Isojärven kansallispuisto

Vahterjärven laavua lähestyessämme näimme jo kaukaa, että nuotiosta nousi savua. Olisi ollut mukava saada vaihtaa kuulumisia toisten kulkijoiden kanssa mutta laavu olikin tyhjä ja vastassa oli vain sammumaisillaan oleva hiillos. Hienoa palvelua, tarvittiin vain pari puuta ja hetken kuluttua makkarat jo alkoivat ruskistua!

Lepäilimme laavulla hyvän tovin ja kohta saimme seuraa. Ensin isä ja tytär, arvelin, koska puhuivat huomisesta isänpäivästä. Sitten tuli kaksi reipasta retkeilijärouvaa. Ehkä levällään olevat tavaramme ja rinkkani yläputkessa rullattuna oleva makuualusta sai heidät kysymään: "Oletteko olleet tässä yötä?" Aloin itsekin katsella tarvikemääräämme..

Tällaista kaunista jäkälää löytyi yhden kallioisen kukkulan laelta, jonne aikani kuluksi kävin kurkistamassa.

Harmi, ettei nykykameroilla vielä pysty tallettamaan kostean syksyisen metsän tuoksua!

Näitä isompia ja pienempiä lampia Isojärvellä kyllä riittää.

Lähdimme Vahterjärveltä kohti Latokuusikkoa. Vaikka pitkospuita oli laitettu kiitettävän runsaasti, tuli välillä eteen niin märkiä paikkoja, että oli yritettävä kiertää tai kiipeillä kuivemmalle maalle. Aina se ei onnistunut, kun polku oli levinnyt näissä kohdin pehmeäksi velliksi. Ihan "nappaskengissä" ei Isojärvelle kannata lähteä ainakaan näin syksyllä!

Kuljimme pitkää pitkospuuosuutta, jonka loppupäässä olimme päättäneet pysähtyä iltapäiväkahville. Laskimme kantamukset selästämme ja kaadoimme termoksista kahvit mukeihin.

Siinä kahvia hörppiessäni katseeni kiinnittyi vieressä olevaan kantoon. Ihan kuin tuota kantoa olisi jyrsinyt.. ei voi olla totta! Majava!

Se tai ne olivat raahanneet katkomiaan puita läheiseen lampeen, jossa niitä kellui enemmänkin.

Latokuusikon seuduilla alkoi iltapäivä jo olla pitkällä. Lähdimme oikaisemaan takaisin tuloreitille Kuorejärven rantaa seurailevaa polkua pitkin. Sen varrella eteen tuli hurjimmat ja vaikeimmat kohdat. Polku nousi muutamissa paikoissa tosi jyrkästi ja sitä peitti paksu kerros märkiä haavanlehtiä. Meidän piti oikein asetella jalkojamme ja turvautua välillä käsienkin apuun. Tälle polulle ei huonojalkaisilla ole asiaa!

Tässä minun näkemykseni Kuorejärvestä.

Tässä poikani kuvauksellisempi näkemys!

Vielä yksi loppumatkasta sattunut hauska tilanne. Olimme pysähtyneenä polulle. Kamerajalusta oli viritelty suuri putki osoittamaan syvälle metsään ja me häärimme tärkeänä ympärillä. Tähysteltiin ja mietittiin kuvakulmia. Takaa tuli pariskunta kahden koiransa kanssa, pysähtyivät ja jäivät kunnioittavasti reilun etäisyyden päähän. Ihmettelivät varmaan kun eivät nähneet mielestään mitään selvää kuvauskohdetta. Sanoin, että menkää ohi vaan, ei tämä ole niin vakavaa miltä vaikuttaa. Kysyivät kuitenkin ohimennessään: "Mitä te kuvaatte? Tuleeko tämä johonkin lehteen?" Taisimme tosiaan olla aika vaikuttava näky rensseleinemme!