Kiinalaista käyttämässä Leivonmäellä

Kevään etenemistä ja uuden risukeittimen kokeilua

Leivonmäellä tulee piipahdettua aina kun ei parempaa keksi. Tätä en sano mitenkään vähätellen, paikka on mitä hienoin mutta tullut minulle jo liiankin tutuksi läheisen sijaintinsa vuoksi. Siellä on erityisen miellyttävä ja rauhallinen Soimalampi ja sen hienolla paikalla oleva laavu. Sinne suuntasin tälläkin kertaa.

Kevätaamun raikkaus ja lintujen laulu täytti kokemusmaailman. Viimeiset jäät sinnittelivät rannan varjoisuudessa mutta saivat kohta luovuttaa vahvempansa edessä. Aurinko paistoi jo korkealta.

Suunnitelmissani oli ensin vaihtelun vuoksi ajella maastopyörällä metsäteitä pitkin ja piipahtaa samalla tuolla laavullakin. Olin kuitenkin epävarma teiden pehmeydestä, koska viimeiset lumet olivat juuri lähteneet ja siksi lähdin kävellen. Katsoin kartasta Selänpohjan parkkipaikalta suunnilleen Soimalammelle päin menevät metsätiet ja lähdin kulkemaan niitä pitkin.

En ole ajatellut, että Soimalampea voisi lähestyä myös autolla. Autolla pääsee ehkä reilun 2km päähän, jossa vasta on puomilla suljettu tie. Yhtään autoa ei tiellä eikä tienvarsilla kuitenkaan näkynyt. Yleensä Soimalammella on saanut olla melkoisen rauhassa. Hyvä lähestyttävyys autolla ei nimittäin mitenkään edesauta kohteen rauhallisuutta, eikä kyllä roskattomuuttakaan. Tuntuu, että autoileva väki ei jaksa senkään vertaa kuljettaa tuomiaan roskia mennessään pois kuin kävelijät.

Leivonmäki, Soimalampi

Tälle pienelle lammelle ja sen rannalle kaipaan paikan kauneuden vuoksi. Joku yksinäinen vesilintukin osui kuvaan, väristä ja koosta päätellen koirastelkkä.

Leivonmäki, Soimalampi

Laavua lähetyttäessä näkee jo hyvissä ajoin järven yli onko laavulla muita. Huomasin pientä liiketta laavun edustalla mutta savua ei kuitenkaan nuotiosta noussut. Päästyäni laavulle jouduin keskelle kahden yöpyjän myöhästyneitä aamutoimia. Makuupussit ja makuualustat olivat vielä levällään laavussa kuten muutkin retkeilytarpeet.

Istahdin nuotiokehälle nauttimaan omia retkieväitäni ja vasta sitten huomasin yöpyjien keittelevän aamiaismunia risukeittimessä, siksi ei nuotiota oltu viritelty. Siitäpä kehkeytyi välillemme mukava keskustelu. Käytiin läpi monia retkeilykohteita, vaihdettiin kokemuksia niistä ja myös varusteista; makuupussien ja riippumattojen kautta risukeittimiin. Yöpyjät olivat pääkaupunkiseudulta ja ainakin toinen ensimmäistä kertaa Leivonmäellä.

kiinalainen Tomshoo liekeissä

Ensimmäistä kertaa Leivonmäellä oli myös uusin keittimeni. Poika oli tekemässä joitain omia hankintojaan Kiinasta, kun hetken mielijohteesta sanoin, että tilaahan minulle tuollainen risukeitin. Olin nähnyt netissä jonkun esittelevän tällaista Tomshoo'ta.

Hyvin kiinalainen pöhisi. Lämmittyään puukaasut alkoivat kiertää kaksoiskuoren välissä ja tulivat nätisti aukoista ulos. Alla oleva teräslautanen ei kuulu keitinpakettiin. Se on muistaakseni Tokmannilta tai vastaavasta hankittu keittolevyn suojus. Muutaman euron hintaisessa paketissa on isompi ja pienempi suojus, tämä on se pienempi.

Tomshoo

Pakatessani jäähtynyttä keitintä takaisin verkkomaiseen säilytyspussiin, pussi tarttui takin vetoketjuun ja pyyhkäisi muutamia osia penkiltä kilahtaen maahan. Todettiin yhdessä nauraen, että ainakin kappelehinta tuli Kiinasta tilattaessa tosi edulliseksi. Mukana tuli pieni kahvallinen grilliverkkokin ja jopa pyöreä kuppi spriikäyttöä varten.

Olin jo aikeissa tehdä tällaisen puukaasuja hyödyntävän keittimen Ikean terästermoksesta. Ohjeet oli katsottu ja itse termoskin jo hankittu mutta nyt se saakin jäädä varsinaiseen tarkoitukseensa. Tästä Tomshoosta tulee varmasti kätevän kokonsa vuoksi yksi mukanani kulkija normaalien ikealaisteni vaihtoehdoksi. Nyt alkaa keittimissäkin olla mistä valita!

Tossun poikia 45v

Vierailu entisessä opinahjossani 45 vuoden jälkeen

Sukelletaanpas taas vaihteeksi historiaan ja muistoihini. Tällä kertaa koulumaailmaan. Tämän kevään ylioppilaskirjoitukset ovat juuri päättyneet ja alkaa abien jännitys valkolakin saamisesta.

Keväällä 2014 seurasin abien penkkaririemua täällä Jyväskylässä ja kirjoitin lyhyesti omista penkkarimuistoistani. Tällä kertaa kouluaikojeni muisteluun on kuitenkin konkreettisempi syy. Omasta valkolakistani tulee tänä keväänä kuluneeksi 45 vuotta. Sen kunniaksi sain ilon olla mukana tutustumiskäynnillä Tossuun entisten luokkatovereideni kanssa.

Tossu 8a 1973

Tossu 8b 1973

Tällaisia leveälahkeisia pitkätukkia me olimme. Ylemmän kielilinjan luokkakuvassa olen keskellä takariviä. Alempana siis matematiikan linja.

Minusta koulujen nimitykset olivat ennen jotenkin selkeämpiä ja ymmärrettäviä. Oli kansakoulu, jonka kaikki kävivät. Koko kansa siis kouluttautui ainakin jonkun verran. Sitten mentiin oppikouluun. Ne menivät, jotka halusivat oppia enemmän. Siis oppikoulu - selvähän se. Ihan kaikki eivät jatkaneet lukioon, paikkaan missä luettiin vaan lopettivat keskikoulun jälkeen ja menivät ehkä ammattikouluun oppiakseen jonkun ammatin.

Tämä koulu, josta nyt puhun on Tossu. Nykyisin näytetään käytettävän usein nimitystä Torkkeli.

Ennen kuin jatkan, laitan tähän netistä löytämääni koulun historiaa. Itsellenikin tuli uutta tietoa.

Tossu korttelissa 334

"Kouluhallituksen oppikouluosasto päätti 3.3.1924 ehdottaa uuden valtion poikakoulun perustamista Helsinkiin. Syksyllä 1925 aloitti toimintansa Helsingin toinen suomalainen lyseo. Koulu oli kuusivuotinen yliopistoon johtava poikalyseo, joka lukuvuoden 1929-1930 toimi jo täysiluokkaisena. Ensimmäisen kerran oppilaat osallistuivat ylioppilastutkintoon vuonna 1930. Koulu toimi vuokratiloissa vuoteen 1944, oman koulutalonsa lyseo sai Torkkelinkadun varrelle 1.7.1944. Koulun nimi muuttui Helsingin toiseksi lyseoksi 16.6.1950"

Eli Tossusta on kirjoitettu ensimmäisen kerran jo vuonna 1930. Kartassa näkyy Helsinginkadun toisella puolella Pengerkadun päässä kolmionmuotoinen puistikko, Vaasanpuistikko, joka tunnetaan myös lempinimellä "piritori". Kovin lempeä ei nimitys ole, mutta kertoo jotain sen liepeillä tapahtuvasta touhusta. Oli mielenkiintoista lukea, että Tossun historiaan kuuluu myös puistikon reunalla sijainnut vanha kauppahalli.

"Kaksikerroksisen Vaasanhallin alakerta muistetaan kauppahallina. Myös yläkerrassa oli liiketilaa, mutta sinne saatiin mahtumaan muutakin. Vuonna 1932 hallin toisessa kerroksessa aloitti Helsingin toinen lyseo, eli kotoisammin Tossu. Vaasanhallin yläkertaan tossulaiset kapusivat aina vuoteen 1944 saakka, jolloin valmistui lyseon uusi koulutalo Torkkelinkadun varrelle."

Ja tuohon koulurakennukseen olin nyt astumassa ensimmäistä kertaa 45 vuoteen. Toiset olivat kuulemma kokoontuneet jo 10 vuoden kuluttua ensimmäisen kerran. Sen jälkeen vielä 30 ja 40 vuoden kuluttua ja vasta nyt saivat pyydettyä minut mukaan. Ehkä muuttoni Helsingistä pois oli vaikuttanut asiaan.

Saila Linkopuu ja vanhoja tossuja..

Saimme oppaaksemme itse rehtorin ja apulaisrehtorin. Meidän aikanamme rehtorin virkaa hoiti Jouko Palonen, tiukkana ja vaativana pidetty harmaa jämpti mies. Hänen kanssaan itse kullakin tuli välillä vähän... mitenkähän sanoisi... kitkaa. Taisin jossain vaiheessa Sailalle sanoakin, ettet olisi varmaan pärjännyt meidän jukureiden kanssa.

Koska oli yo-kirjoitusten aika, juhlasali tai meidän mielestä silloinen voimistelusali oli varusteltu kirjoituksia varten. Kovasti oli verkkokaapeleita entiseen verrattuna. Minä kirjoitin vielä kaikki vastaukseni konseptiarkille, muistin oikean levyiset marginaalit, teroittaa kynät, eväsrasiankin leipineen ja valmiiksi kuoritun appelsiinin, sekä merkitä arkin ylänurkkaan nimeni...

Täällä niitä nykyajan "liituja ja liitutauluja" oli kokonainen kaapillinen!

Opettajan kateederi oli tämmöinen. Kovin on tietoteknistä rekvisiittaa silläkin.

Jotain meillekin tuttua löytyi! Näytti olevan ihan käytössä oleva ja toimiva kapine. Tässä jäimme pitkäksi aikaa muistelemaan omia järjestäjävuorojamme. Järjestäjiä oli kaksi ja yksi tehtävistä oli pyyhkiä taulu.

Vielä suurempi riemu syntyi, kun tämä takavaraston kaappi tuntui meistä kovin tutulta. Arvelimme sen olleen jo meidän aikanamme käytössä. Yksi jos toinen muisteli joutuneensa opettajan mukaan hakemaan järjestäjän ominaisuudessa oppitunnilla tarvittavaa aineistoa tuollaisesta kaapista.

Puhuin alussa koulun nimestä. Wikipediasta löytyi koko nimihistoria sekä tietoa koulun nykypäivästä. Sehän on nykyään kuvataiteen erityistehtävälukio.

"Lukion entiset nimet ovat olleet Helsingin toinen suomalainen lyseo vuosina 1925 - 49, Helsingin toinen lyseo vuosina 1950 - 77, Torkkelinkadun lukio vuosina 1977 - 79, Torkkelin lukio vuosina 1979 - 91, ja vuodesta 1991 alkaen nimenä on ollut Helsingin kuvataidelukio."

"Päärakennuksessa on lukio-oppiaineiden luokkatilojen lisäksi viisi kuvataideluokkaa, multimedialuokka, eKoelabra-luokka, opiskelijoiden työtiloja, aulagalleria, juhlasali sekä opiskeluhuollon ja hallinnon tiloja."

"Päärakennuksen lisäksi lukiolla on Kalliossa osoitteessa Pengerkatu 5 taidetalo. Taidetalo remontointiin vuonna 1997 lukiolle Pengerkadun poliisitalon jugend-kiinteistöstä."

Tässä yksi noista kuvataideluokista. Siinä on sulassa sovussa maalauspensselit ja tietokoneet. Ei kai nuo tietokoneet niin pahasta ole!

Käytävillä ja luokissa, kaikkialla näkyi tämä ilmaisutaito.

Tätä kirjoittaessa tuli mieleen paljon kouluaikojeni asioita ja tapahtumia. Enpä olisi uskonut, että lapsuuteni hokema "poliis, poliis, Pengerkatu viis" liittyisi nykyään mitenkään Tossun toimintaan.

(Vielä voisin muistella hyppytunteja, joiden aikana kuljeskeltiin pitkin Kalliota ja Vallilaa, veistossa tekemääni korona-peliä, sen epäonnistunutta lakkausta, juustomuottia, joka onnistui yli odotusten, molemmat ovat vieläkin tallella. Autokoulun ajotunneille lähtöä koulun edestä, autokoulun opettajan muistutusta kääntyessämme Pengerkadulle Helsinginkadulta ja ryhmittyessäni oikeaoppisesti raitiovaunukiskoille: muistitko katsoa taustapeiliin? Muistin, ja muistan siinä kohdassa vielä nykyäänkin. Ehkä vielä koulumatkoja bussilla Kontulasta tuonne Torkkelinmäelle, kulkemisen Marjatan kallioiden ja Kurvin kautta...)

Illalla kokoonnuimme isommalla porukalla Espan Kappeliin syömään juhlaillallista. Saimme vieraaksemme myös yhden entisistä opettajistamme, 9x-vuotiaan matematiikan opettajamme. Kuinka ollakaan, hänet sijoitettiin keskemmälle istumaan - juuri minun viereeni! Tuo 9x ei ole mikään matikan kaava vaikka se lyhyydessään sopisi minun, kielilinjan oppilaan ratkaistavaksi. Pidänpä vain omana salaisuutenani hänen tarkan ikänsä.

Poikakoulun kasvattina ei ravintolailta olisi voinut paremmin päättyä. Sen lisäksi, että sain koko illan jutella mielenkiintoisen naisen kanssa, sain hänet vielä käsivarteeni pois lähtiessäni. Sinne jäivät muut pojat pitkään pöytään katsomaan peräämme, kun rauhallisesti astelimme pois.

Muista Muru, mitä sovittiin! Tavataan viiden vuoden kuluttua. Siihen asti huolettomia ja pirteitä eläkepäiviä Sinulle! Minäkin yritän pysyä tolpillani...

Luistelukierros Kallavedellä

Lauantailuistelu Kuopion edustalla 10.3.2018

Jatketaanpas tästä luisteluaiheesta, kun on vauhtiin päästy. Parina vuonna on silmiin pistänyt jutut Kuopiossa pidettävästä Finland Ice Marathon -kilpailusta. Vuosittainen tapahtuma on helmikuun lopussa, minkä jälkeen radat ovat vapaasti yleisessä käytössä. Kuopion kaupunki (Mestar) ylläpitää rataa niin kauan kuin radalla on turvallista ja sääolot sallivat.

Mutta ennen kuin lähdin, huollatin luistimeni. Satamassa palveli Leon Luistinpalvelu. Sen päällepäin vaatimattoman näköisessä harmaassa kontissa oli tiivistyneenä vuosikymmenten kokemus luistimista ja luistelusta. Luistimia myytiin ja vuokrattiin. Siteitä kiinnitettiin ja vaihdettiin. Kaikentyyppiset luistimet saivat lisäksi oikeanlaisen terotuksen. Samalla kun teriäni hiottiin sain luennon kaarevuuden merkityksestä, liukupinnoista ym. Olin tähän asti luullut, että rauta mikä rauta, se on joko tylsä tai terävä!

Leon Luistinpalvelu palvelee

Reittivaihtoehtoja löytyi jokaisen makuun, kuten kartastakin huomaa. Oli ihan pikkuista lenkkiä sataman edessä ja kaksi 7,5 km lenkkiä, jotka yhteen pötköön luistelemalla sai 12,5 km kaksoislenkin. Sen luistelin nyt.

Olin ottanut tapani mukaan pilkkirepun kenkien vaihtoa ja mahdollisia levähdystaukoja varten. Ainakin kenkien vaihtoa ajatellen tämä oli turhaa, koska satamassa oli suuri pukusuoja naulakoineen ja kenkätelineineen. Sielläpä sitä oli kätevä rauhassa laittaa luistimet jalkaan tuulelta suojassa.

Jää oli ensiluokkaisessa kunnossa, olihan kyseessä tosiaan kilparata. Kartassa varoitellusta hiekastakaan Rönön sillan alla ei ollut jälkeäkään. Kerrassaan loistava rata!

Olin liikkeellä lauantaina ja koska sääkin oli melko hyvä radalla riitti väkeä. Koska oltiin kaupungin edustalla joukossa oli myös lapsia hokkareineen. Silti luistelemaan mahtui hyvin. Eniten väkeä oli ymmärrettävästi Kuopionlahden lenkin varrella, kun taas Itkonniemen lenkkiä sai luistella lähes yksin. Luistelijat olivat enimmäkseen tavallista sekalaista ulkoilijajoukkoa ja Linnansaaressa näkemäni huippuluistelijat puuttuivat joukosta kokonaan.

Loistokkaista järjestelyistä täytyy vielä mainita laavu. Harvoin sitä näin ison kaupungin edustalla saa paistella makkaroita ja nautiskella kahvejaan. Minä tyydyin tällä kertaa nuuhkimaan savun tuoksua kauempaa.

Muut sisävesilaivat olivat talviunillaan ja odottivat jäiden sulamista päästäkseen taas omiin hommiinsa. Tämä oli täydessä työn touhussa palvellen luistelijoita kahvilana.

Tuuli oli välillä aika reipas ja se oli tuonut Itkonniemen puoleiselle radalle jonkun verran lunta. Luistelemani radan muodosta johtui hauska myötätuuli-vastatuuli-myötätuuli-vastatuuli -ilmiö. Välillä sai oikeasti luistella ja välillä lasketella melkein mitään tekemättä eteenpäin. Sauvoilla kun vielä vähän lykki lisää vauhtia... Niin, tällä kertaa muistin ne sauvat. Yli puolet luistelijoista vaan näytti olevan ilman niitä...

Linnansaaressa luistellen

Linnansaaren jääreitillä luistelemassa 15.2.2018

Olen ainakin parina keväänä aikonut luistella Porosalmi-Oravi retkiluisteluradan. Olen liian kauan odotellut keväisempiä ja keväisempiä kelejä ja rata on aina niitä odotellessa ehtinyt mennä huonoon kuntoon. Olen varmaan asetellut reissulleni liikaa ehtojakin mutta nyt ei ollut liikaa pakkasta, ei ollut liian tuulista eikä lumisateistakaan. Varmistin vielä puhelimitse ennen lähtöäni, että rata oli luistelukunnossa. Ja olihan se, vihdoin olivat tähdet oikeasssa asennossa!

Lähtöpaikaksi valitsin Järvisydämen pään, koska siihen oli vähän lyhyempi matka kuin Oraviin. Eikä matkalla ollut Tappuvirran lossiakaan hidasteena.

Järvisydän retkiluistelurata

Tietämättä millainen Oravin pää on, niin ainakin tässä päässä oli hulppeat olosuhteet. Luistelurata lähti ihan Järvisydämen hotellin rannasta ja sen edessä oli runsaasti parkkitilaa.

Järvisydän retkiluistelurata

 Luistinten kiinnittäminen kävi kätevästi laiturin reunalla istuen.

Linnansaari retkiluistelurata

Alkumatkasta rata mutkitteli komeiden saarien lomassa. Pieni vastatuulikaan ei vielä tässä vaiheessa häirinnyt matkantekoa. Tuntui kuitenkin, etten millään löydä luisteluun oikeaa rytmiä. Kiristin luistimia, kokeilin lyhyempää ja pitempää liukua, mutta matkan teko tuntui jotenkin vaivalloiselta.

Sattui muutamia läheltä piti kaatumisiakin, koska luistimen terät tahtoivat väkisin ohjautua jäässä oleviin pitkittäisiin uriin. Luonnonjäällä kun oltiin, oli hyväksyttävä pienet poikkeamat jään laadussa. Vauhtia ei kannattanut nostaa kovin kovaksi niin tällaisista tilanteista selvisi nopealla hypähdyksellä ja käsien reippaalla ja näyttävällä viuhtomisella. Harmi vaan, ettei millään kertaa osunut ketään näkemään ja arvostelemaan "Tanssii luistinten kanssa" -suoritustani.

Pieni-Lappi

Pieni vastatuuli humisi korvissa mutta pakkasta oli onneksi vain pari astetta. Sitten näin ensimmäisen opastaulun Pieni-Lappi -nimisen saaren rannassa. Oli vaikea arvioida jo luistelemaani matkaa mutta ajattelin alkavani olla jossain puolessa välissä. Oli jotenkin masentavaa huomata, että olin tullutkin vasta neljänneksen!

Linnansaari retkiluistelukartta

Nämä "olet tässä ja tässä" -taulut olivat hauskoja. Eksymäänhän radalla ei päässyt mutta niistä oli hyvä seurata matkan kulumista - tai kulumattomuutta. Vasta puoli tuntia myöhemmin olin puolivälissä ja keskellä järveä!

Retkiluisteluradan kunnostusta

Välillä radan vieritse ajoi moottorikelkkoja. Niitä meni molempiin suuntiin. Mietiskelin, että olivatkohan ne radan huoltotehtävissä vai muuten vaan ajelemassa. Nämä ainakin olivat selvästi tekemässä meidän luistelijoiden hyväksi jotain.

Sammakkoniemi, Linnansaari

Sitten alkoi jo olla nälkä. En tiennyt onko Oravissa tulistelumahdollisuuksia ja nilkatkin kaipasivat pientä lepoa. Tuntui hyvältä vaihtaa hetkeksi talvilenkkarit jalkaan. Samalle nuotiopaikalle pysähtynyt toinen luistelija oli ehtinyt jo latomaan polttopuut paikoilleen mutta oli sen jälkeen joutunut tuskailemaan sytyttämisen kanssa. Lumesta kosteat pahviset kertamukit eivät olleet suostuneet kunnolliseen yhteistyöhön. Minulla oli repun pohjalla sytytyspusseja, joiden avulla pääsimme nopeasti itse asiaan. Tuli alkoi iloisesti leikitellä puiden lomassa ja kaivoin eväsvehkeet esiin.

Tällä kertaa olin tarkoituksella jättänyt makkarat kotiin ja nautin pelkästä tulen katselusta. Ruokatermoksessa oli valmis keitto ja eväsleipiä rasiassa. Vaikka olin lisännyt heti pysähdyttyäni kunnolla taukovaatetta, tunsin kylmän hiipivän iholle. Paita oli varmaan selästä kastunut parin tunnin tauottomasta luistelusta. Oli kuitenkin mukava istua hetki tulilla ja oikein tarkoituksella jätin pilkkireppuni savuun saamaan itseensä oikeaa retkituoksua. Luovuttakoon sitä sitten vaatehuoneen nurkassa ilokseni pitkin kevättä, jos ei enää pääse mukaani retkille.

Linnansaari retkiluistelurata

Tässä on yksi pitkä suora, josta saa vähän käsitystä Haukiveden suuruudesta. Sopivin välimatkoin oli radan varrella kuitenkin penkkejä levähtämistä varten.

Loppupään Linnansaari-Oravi väli on nettisivujen mukaan 5km, joten luisteltua tuli silti yhteensä 26 km vaikka käännyinkin Linnansaaresta takaisin. Aika hyvä suoritus näin kylmiltään, koska edellisestä retkiluistimilla vietetystä hetkestä on kulunut jo neljä vuotta! Ehkä siitä syystä alkumatka oli jotenkin vaivalloista, mutta tulomatka sujuikin myötätuulessa sujuvasti. Tulin Linnasaaresta Porosalmeen reilussa tunnissa!

Kesällä olisi mukava palata järvelle soutuveneellä mutta silloinkin kuten nyt talvella täytyy huomioida liikkumisrajoitukset tietyissä osissa kansallispuistoa. Nyt talvella norppa-Miikkulaiset ovat talvipesissään ja siksi meitä kehoitettiin pysymään reitillä, jotta niiden pesintä ei häiriintyisi.

Kannatti ajella noinkin etäälle ja varmaan päivänsä olisi voinut pöhkömminkin viettää. Sain taas uuden kokemuksen ja tulipa käytyä uudessa kansallispuistossakin. Mutta muistuttakaa ihmeessä seuraavalla kerralla, että otan sauvat mukaan. Olin ainut ilman sauvoja luistelija. Niistä olisi ollut suuresti apua...

Vuoden aloitus Viisarimäellä

Viisarimäen alias Kuivavuoren luontopolulla 11.1.2018

Harvoin käy näin, että retkikohde vaihtuu jo hetken autoa ajettuani. Olin pakannut reppuun normaalit varusteeni; eväs- ja kahvileipiä, termokseen kuumaa vettä, purukahvia ja mehutiivistettä. Makkaroita ei mukana ollut mutta tietysti risukeittimeni oli, koska halusin edes hieman saada tulisteltua tauoillani. Olin menossa Leivonmäelle lumikenkäilemään ja muukin vaatetukseni oli sen mukainen; sauvat, tukevat kengät ja säärystimet. Olin varustautunut olemaan koko päivän ulkona ja palaamaan vasta iltapäivällä takaisin.

Nelostiellä muistin Rutalahteen kääntyvän tien alussa olevan luontopolun. Sen opastaulu oli kiinnittänyt huomiota siitä aikaisemmin ohiajaessani. Aina olin ollut jonnekin menossa tai jostain tulossa eikä ollut jäänyt aikaa siihen tutustumiseen. Tällä kertaa aikaa oli varattu koko päivä ja päätin käydä katsastamassa sen ennen Leivonmäelle jatkamistani.

En tiennyt saisiko polun alkupäähän pysäköityä, joten jätin auton suosiolla heti tienristeyksen lähellä olevalle puutavaran käsittelypaikalle. Siitä sitten kävelin muutaman sata metriä polun alkuun.

Viisarimäen luontopolku

Talvella on aina vaikeutena tietää lumitilanne vähänkään etäämmällä kotoa. Lumikengät osoittautuivat ainakin tässä vaiheessa reissua turhiksi ja saivat jäädä roikkumaan olalle nostettujen suksisauvojen päähän. Oli arkitorstai mutta silti polulla oli ihan tuoreita jalanjälkiä. Opastaulun lähellä parkkipaikalla ei kuitenkaan ollut auton jälkiä, joten kulkijat lienevät olleen lähitalojen väkeä.

Hangella näkyi pieniä jälkiä. Jollain pikkuotuksella oli ollut tärkeitä puuhia, kun oli nähnyt asiakseen ravata hangen alle johtavalle reiälle edestakaisin. Jotain jännää siellä reiässä varmaan oli, ainakin turvapaikka maailman pahuudelta.

...ja hetken kuluttua eteen tuli taulu, jossa kehoitettiin tarkkailemaan eläinten jälkiä ja tunnistamaan niitä. Sitähän juuri olin tehnyt! Minusta nuo äskeiset jäljet oli tehnyt joku "Hyvin Pieni Eläin" mukaillakseni Nalle Puh -tarinoita.

Tiesin, että polku johtaisi korkealle mäelle mutta se jatkoi rauhallisesti nousten ylöspäin. Ihmettelin, koska tavoitteeseeni, mäenpäällä olevalle laavulle ei pitänyt olla kuin muutama sata metriä. Yhtäkkiä polku kuitenkin alkoi nousta hyvin päättäväisesti ylös.

Kuivavuoren laavu

Sittenpä eteeni putkahti laavu. Se oli suljettu kevytpressulla ilmeisesti lumen ja kesällä roskien sisään lentämisen estämiseksi. Hieno idea!

Kuivavuoren laavu

Käärittyäni pressun ylös ja ripustettuani sen käteviin pidikkeisiin, paljastui siisti laavu. Kuivavuoren laavu sanottiin nimikyltissä. Kuivavuoren? Enkö ollutkaan Viisarimäellä?

Sytykkeiksi oli pieniä tikkuja valmiina ja pari isoa tuohenkäppyrää. Tietysti makkaratikkuja ja solumuovialusta takamuksen alle. Asiallista!

Sitten äkkäsin vieraskirjakotelon päällä olevan kynttilän. Se tuikutteli siinä ja hetken luulin sen olevan oikea mutta se olikin pattereilla toimiva led-kynttilä. Että kynttilätkin valmiiksi palamassa!

Viitsiskö?

Kyllä viitsi...

koska laavun varusteisiin kuului myös pieni lasten lumilapio. Sillä kaivelin nuotiopaikan lumen alta ja virittelin pienet tulet. Pitäähän taas saada uudistettua eräpuvun savun tuoksu! Koska mukana oli oma risukeittimeni virittelin siihenkin tulet tunnelmaa lisäämään. Huvitti mieleeni tullut ajatus, että nyt olin kahden tulen loukussa.

Kun risukeittimen tulet olivat hiipumassa kaivoin repusta pellettipussin. Ostin kerran paikallisesta varastomyymälästä säkin pellettejä. En ole löytänyt missään myytävän pienempiä määriä mutta ei tämä 15kg:n säkkikään maksanut kuin muutaman euron. Olin kuljettanut pientä pussillista mukanani tarkoituksenani joku kerta rauhoittua testaamaan miten pelletit risukeittimessä toimisivat. Netin retkeilysivustoilla ollaan asiasta vähintään kahta mieltä, kuten kaikista asioista. No nyt oli hyvä tilaisuus perustaa "Kuivavuoren koepolttokeskus".

Risukeitin ja pelletit

Pohtimatta miten oikeat pellettipolttimet toimivat, ala- vai yläsyöttöperiaattella, nakkasin kourallisen pellettejä vielä hieman hiipuvan hiilloksen päälle. Puhaltelin saadakseni ne syttymään kunnolla.

Risukeitin ja pelletit

Pelletit paloivat hetken aikaa liekillä mutta muodostivat sitten punaisena hehkuvan hiilloksen. Tässä hiillos on jo hiipumassa ja tämän kuvan ottamiseeen on kulunut edellisestä sytytyskuvasta 22 minuuttia. Olin hämmästynyt miten pitkään yksi kourallinen pellettejä riitti tuottamaan lämpöä.

Risukeitin setti

Laitan tähän kuvan koko risukeitinsetistä. Se kulkee yleensä aina mukanani. Tämä on vain tulistelu- ja makkaranpaistopaketti, josta puuttuu keittoastiat, astioiden kahva ja mahdollisesti spriipoltin, jota myös olen joskus pitänyt mukana. Koko tarina tämän keittimen tekemisestä löytyy tästä blogista maaliskuulta 2016.

Jotenkin into lähteä vielä Leivonmäelle lopahti ja pakkasin tavarat. Siivosin jälkeni, laskin pressun ja kirjoitin kiitokseni vieraskirjaan. Viisarimäen kyläyhdistys on tehnyt 2006 oivan teon rakentaessaan tämän laavun. Se on osa luontopolkua, jota en lähtenyt nyt kiertämään, jääköön toiseen kertaan. Ehkä polun punapäiset merkkikepit voisivat olla hieman pidempiä, koska nyt niitä ei nähnyt näinkään vähäisen lumen alta. Toisaalta korkeammat kepit saattaisivat olla kesäaikaan liian luonnosta erottuvia.

Puhdistin sähkökynttilän lumesta mutta jätin sen päälle vilkuttelemaan seuraavien tulijoiden iloksi. Mielessä kävi kyllä, että onkohan se unohtunut edellisiltä kävijöiltä mutta yleensä jätän asiat vähintäinkin sellaisiksi kuin ne ovat tullessani olleet.

Kotona selvitin, että olin ollut Kuivavuorella, ehkä Viisarimäki on enemmän paikannimi. Vieressä olisi ollut vielä Kuunteluharju, jonka kautta luontopolku olisi kukenut.

Illalla piti lähteä vielä iltalenkillä hakemaan ruuveja ja kulmarautoja Ikean aterintelineeseen, joka on ollut kotona odottamassa seuraavaa rakenteluprojektia. Nyt alkoi siinnellä ajatus pellettipolttimesta, jossa ei olisi ollenkaan runkoon tehtyjä aukkoja. Mutta tämä on sitten tulevien juttujen aiheita... Ja onhan siellä Ikeassa myös teräksisiä termoksia, joista olen nähnyt tehtävän puukaasukeittimiä...

Ettei vaan taas lähtisi lapasesta tämäkin harrastus...

Onnea Suomi 100v!

Ajatuksia itsenäisyyspäivänä 2017 ja muistoja vuodelta 1967

Toivottavasti ette ole saaneet tarpeeksenne tästä Suomi 100v -juhlinnasta. Koko juhlavuodenhan on tämä sinivalkoinen teema ollut jollain lailla esillä.

Yllättäen meidän itsenäisyyspäivän juhlintamme tapahtuikin tällä kertaa Kuopiossa. Saimme kutsun ystäväpariskunnan vieraaksi eikä kaupungin valinta olisi voinut olla parempi. Suomi100 -juhlinnan ohella kaupungissa järjestettiin tämän vuoden valtakunnallinen puolustusvoimien paraati. Vuonna 1967 Suomen täyttäessä 50 vuotta se pidettiin Oulussa.

Kuopion torilla oli erilaista puolustusvoimien kalustoa, jota pääsi lähemmin tutkimaan.

Kalustonäyttely Kuopiossa 2017

Olipa torilla hämmästeltävänä ihka oikea Hornet, jota harva on näin läheltä päässyt näkemään. Se on tuttu lähinnä lehti- ja uutiskuvista sekä taivaalla joskus näkyvinä nopeasti kiitävinä pisteinä.

Hornet Kuopion torilla 2017

Tässä on paraatijoukot juuri saaneet valmistautumiskäskyn liikkeellelähtöön ja kadetit ovat suoristaneet rivinsä. Väkeä oli kadunvarret täynnä niin, että kuvien otto oli melkoisen hankalaa. Lehtitietojen mukaan katsojia oli yli 20.000, mikä on aika paljon Kuopion kokoisessa kaupungissa. Paraatin päätyttyä kaupungin keskustan liikenne oli puuroutuneena ainakin tunnin verran, joten aivan kaikki eivät olleet kävellen liikkeellä.

Kadetit paraatijoukoissa

Marssivien joukkojen jälkeen seurasi kalustoa. Mahtava oli murina ja pakokaasujen määrä kun panssarivaunu ajoi aivan katsojien nenän alta.

Panssarivaunu paraatissa

Vaikuttavaa katseltavaa oli myös Hornetien hallittu ylilento. Koneet muodostivat taivaalle luvun 100. Muitakin lentokoneita ja helikoptereita lensi, mutta niistä en onnistunut saamaan kunnon kuvaa.

1 + 0 + 0 = 100

Aamulla klo 10.00 oli ollut sankarihaudoilla seppeleenlasku, jossa kullekin haudalle oli etsitty suunnilleen kaatuneen ikäinen henkilö konkretisoimaan kaatunutta. Tästä tilaisuudesta myöhästyimme harmittavasti ja haudoille ehdityämme siellä ei enää ollut muuta kuin seppelöidyt haudat kynttilöineen. Illalla ne olivat hiljentävä näky.

Kuopion sankarihautoja

Illalla klo 17 alkoi ilotulitus. Se oli ensin tarkoitus pitää torilla mutta turvallisuussyistä se oli siirretty kauemmaksi keskustasta. Sen oli luvattu näkyvän torille mutta ei kuulemma kunnolla näkynytkään. Matkalla torille kuljimme kirkkopuiston läpi ja jäimmekin katselemaan sitä puistoon.

Itsenäisyyspäivän ilotulitus Kuopio

Tästä ilotulituksesta tuli mieleen 50 vuotta aikaisemmin pidetty ilotulitus Helsingissä. Naapurirapun mies keräsi pihalta autollisen lapsia ja lähti viemään meitä "ilotulitusta katsomaan". Laitoin heittomerkit, koska en muista meidän nähneen mitään. Tarkkaa syytä en muista. Muistan ainakin ankaran lumisateen, tukkoisen kaupungin, parkkipaikan löytymisen vaikeuden ja innoissaan päätä kääntelevien lasten hengityksestä huuruiset Opel Kadetin lasit. Voihan muistamattomuuteeni tietysti olla syynä tässä välissä kuluneet 50 vuottakin! Siksi on pakko tukeutua netistä löytyviin arkistoihin.

"Valtakunnan juhlavalaistus sytytetään klo 18, valonheittimet risteilevät illalla pääkaupungissa puolen tunnin ajan ja Etelärannassa alkaa klo 19 mahtava ilotulitus."

"Helsingin keskustassa vallitsi täysi kaaos jo alkuillasta. Lumisohjoisilla kaduilla Presidentinlinnaa kohti harppoi ohuisiin juhlasukkahousuihin ja pikkukenkiin sonnustautuneita vieraita. Liikennesumpun ja väentungoksen takia monet arvovieraat myöhästyivät Linnan juhlista, joissa vieraitaan odottivat tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja rouva Sylvi Kekkonen."

(KUVA: Martti Peltonen / HS)

"Presidentinlinnan yläpuolelle muodostettiin kahdellakymmenellä heittimellä valoholvi puoleksi tunniksi. Ajan määräsivät heittimien hiilisydämet, jotka eivät kestä puolta tuntia kauempaa."

Tänä vuonna liputus erosi tavanomaisesta. Satavuotisjuhlien takia tänä vuonna sai liputtaa vuorokauden ympäri, eli Suomen liput liehuivat myös yöllä. Edellytys oli, että lippu oli kunnolla valaistu.

Satavuotiaan Suomen kunniaksi pidettiin neljä luontoon yhdessä menemisen päivää. Haluttiin saada sukeltamaan talveen (4.2.2017), villiintymään keväästä (20.5.2017), rakastumaan kesäyöhön (17.6.2017) ja juhlimaan Suomen upeinta luontoa (26.8.2017) sata päivää ennen virallista itsenäisyyspäivää. Tuosta viimeisestä tehtiin uusi virallinen liputuspäivä. Suomesta tuli näin maailman ensimmäinen maa, joka virallisesti liputtaa luontonsa kunniaksi. Ja mikäpä on liputtaessa, minusta meidän luontomme on parasta maailmassa!

Luontoväki innostui alkuvuonna huhusta, jonka mukaan Norja lahjoittaisi Suomelle sen verran maata Halti-tunturilta, että korkein huippu siirtyisi Suomen puolelle. No, se jäi huhuksi ja edelleen Haltin korkein kohta on Norjan puolella. Vähän mutta harmittavasti!

Yksi hienoimmista oivalluksista oli mielestäni valaista eri kohteita sinivalkoisiksi. Suomen juhlaa kunnioittivat monet ulkomaatkin valaisemalla omia kohteitaan: Roomassa Colosseum, Kanadassa Niagaran putoukset, Rion Kristus-patsas ja naapurissa Tukholmassa Globen-halli...

Kotimaassa kansalaisten ja kuntien toivottiin valaisevan rakennuksia, pihoja, parvekkeita, veistoksia, siltoja ja puistoja Suomen lipun väreillä.

Sinivalkoinen Tuomiokirkko

Jäätaidetta Kilpisjärvellä

Sinivalkoinen Saana

En itse osaa ajatella parempaa maata asua. Ajattelen nyt itseni kannalta, eri mieltä saa vapaasti olla. Tuota eri mieltä olemisen vapautta osoittaa myös itsenäisyyspäivään liittyvät mielenosoitukset, joita tuntuu olevan vuosi vuodelta enemmän. Meillä on varaa sallia erilaisia mielipiteitä.

Tämä on ollut minulle paras maa elää. Tulevaisuudesta en tiedä mutta luulenpa, että olen saanut elää parhaan ajanjakson itsenäisen Suomen historiaa. En ole joutunut kokemaan sotien kauhuja, en kokemaan pula-aikoja, olen saanut syntyä voimakkaan uudelleenrakentamisen vuosiin. Tekemätöntä työtä on riittänyt ja toivottavasti riittää jatkossakin vaikka maailma tuntuu nykyään muuttuvan kiihtyvään tahtiin. Jossain vaiheessa varmaan alan ajatella, että "ennen kaikki oli paremmin". Silloin olen tainnut tulla vanhaksi...